Huomenta Suomi. Eilen ukkosti, ja nyt paistaa aurinko - oli siis hyvä käydä pitkällä lenkillä ja tuulettaa niin nokkaa kuin ajatuksiakin.
Kesä on jo puolessa, ja päiväkin lyhenee jo. Siinäkö se kesä oli? No ei! Vielä kaksi kuukautta ennen syyskuuta, jolloin pitäisi alkaa jonkinmoinen action. Tosin, minun kohdalla se toiminta ei ainakaan ala korkeakoulussa, ellei nyt ihmeitä tapahdu, mutta jonkinmoinen opiskelu joka tapauksessa. Sitäpaitsi, on tosi mukava nyt kailottaa koko maailmalle, etten saanut opiskelupaikkaa, sillä täydennyshauistahan ei tiedä! Olen toiveikas, mutta ehdin jo ihastua ajatukseen avoimesta yliopistosta kasvatustieteineen ja oikiksen kursseineen.
Kaksi leiriä on takana, ja loppukesä meneekin chillaillessa ja reissaillessa. Nyt kun pitää vielä matkustaa, opiskelija kun on. Kohta pitää maksaa hurjat hinnat, joten ilman saattajaa ei kärsi mennä mihinkään! Joo, mutta siis kaksi leiriä takana - molemmissa olin ohjaajana, ja oli kyllä aivan mahtavaa! On paljon mukavampaa olla ohjaajana kuin leiriläisenä - älkää kysykö miksi. Ehkä se johtuu vastuusta, ehkä suunnittelumahdollisuudesta... Tai sitten olen vain kasvanut yli leiriläisenä olosta. No, työkokemus on ainakin karttunut, ja siitä puheen ollen pitääkin kasvattaa CV:tä.
Ohjauksesta innostuneena aloin katsella töitä. Palasin pian maan pinnalle, sillä melkein kaikkeen tarvitaan nykyään alan koulutus, vähintään 3 vuotta. Kiva, eipä lukio ainakaan sellaiseen valmenna. Oispa vaan kiva mennä tutuille käytäville hengaamaan... Tai sitten ei. Aika kultasi jo muistoni tylsistä hyppytunneista tunkkaisella lukiosiiven yläkäytävällä. Phyi!
Olen silti tosissani sen työnhaun kanssa. Työnhaussa on sotettava huomioon monenlaisia asioita, kuten se, etten voi vain marssia kauppaan ja pyytää työpaikkaa "Tarvittaessa työhön kutsuttavana" kuten kaverini tekevät. Minä tarvitsena vustajan, joka on myös palkattava. Mietin myös, olisiko kaupassa työskentely edes mielekästä. Pystyisinkö tekemään tarpeeksi itse? Paha sanoa, pitäisi ehkä kysellä. Minulle myös väläyteltiin henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtymistä, joka on sinänsä aika koomista. Hommaan itselleni vapaa-ajan avustajan, ja olen itse jonkun avustaja.. Hmm, enpä tiedä. Pidän kyllä ihmisten auttamisesta.
Olisihan sitä vaikka mitä työtä, mutta kun on varaa olla kranttu. Eikä omatunto edes kolkuta tämän valikoinnin keskell. Kaikki kunnia siivoojille, mutta olisiko minun järkevää mennä siivoamaan vessoja, kun en näe, tuleeko puhdasta? Oman kämpän siivoaminen on aivan eri asia kuin yleisten tilojen puhtaana pito. Ehkei siivoojakaan ole minulle soveltuva. Toisaalta, voisihan avustaja huutaa vieressä hiioppia ja "Oikealla on paskaa, ei ehkä kannata kokeilla kädellä." Oikein ruusuista.
Leirille voisin mennä töihin, mutta mistähän nyt tähän hätään repäisisin leirin, johon mennä? Voisin myös ohjata ryhmiä, mutta siihenkin tarvii ammattitutkinnon. Lehdenjakajana tarvitsisin tandemin ja pilotin, toimistotyöntekijänä oikeanlaiset apuvälineohjelmat ja varmaan siihenkin pätevyyden. Kouluttaa osaisin, mutta kun en ole koulutettu kouluttamaan, rahaa ei tipu. Jes.
Työnhaku ei siis ole ihan helppo juttu. Pitäisi varmaan harjoitella pakinan tai kolumnin kirjoittamista ja kirjoittaa jollekin päättävälle tyypille siitä, miksi ihmeessä valitetaan työttömyydestä, kun töihin ei oteta kuin akateemisesti korkeakoulutettuja maistereita ja prohvessooreja. Minä en ala nuorisotyöttömäksi, olen vain toistaiseksi opiskelupaikaton lappilaisnuori. Ja se on eri asia. Ehkä.. Joka tapauksessa pointtini oli se, etten jaksa kuunnella uutisia nuorisotyöttömyydestä, syrjäytyneisyydestä ja opiskelupaikatta jääneistä. Ainakin Oulun ammattiopistossa on vaikka kuinka paljon vapaita koulutuspaikkoja.
----
Kävelin tänään yliopiston ja entisten koulujeni ohi. Kaikki kolme ovat remontin alla, ja ainakin ylä-aste - lukion pihalle oli tullut uusi asfaltti. Yliopistolla näytettiin korjattavan läpikulkuputkea - ilmeisesti sitä oli käytetty paljon... Ala-asteella rempattiin leikkipaikkoja. Voi, ihana ala-aste... Kirjastoa on ikävä, samoin opettajia.
Menojalka vipattaisi taas maailmalle. Olen ollut liian kauan paikallani (sunnuntaistaasti jopa) ja haluan jo liikkua jonnekin! Junista en tiedä, mutta bussilla pääsisi ainakin varmasti perille. Kaksoisrataa odotellessa, kohta täyden hinnan junassa maksava.
torstai 4. heinäkuuta 2013
perjantai 17. toukokuuta 2013
Love never dies, London!
Kevättä rinnassa!
Nyt kun on kuukauden ollut enemmän tai vähemmän ulkomailla, on kesä ehtinyt hiipiä Suomeenkin. Ja Ouluun! Aurinko paistaa, on melkein 20 astetta lämmintä ja taivas on IHAN SININEN - tuulikaan ei haittaa! Vielä kun alkaisi ruoho vihertää, olisi täydellistä!
Kuukausi sitten lähdin judoleirille Saksan Heidelbergiin, jossa sain ensimmäisen kosketuksen lähestyvään kevääseen. Ilmat suosivat, ja koko viikon sai olla ulkoruokinnssa. Muutenkin reissu oli antoisa, sillä onnistuin (muiden avustuksella/kyykytyksellä) tekemään tasapainoisen ja hyvän leirin. Matsasinkin, ja nyt voi taas hyvillä mielin alkaa treenailla seuraavia kisoja ja vyötä varten. Uusi seura, uudet kujeet. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää!
Italiaan, pizzapalojen ja cappucinon maahan, pääsin koulumme antiikkikurssin puitteissa. Opintomatka oli aivan mahtava, varsinkin, kun mukana oli neljä pätevää lehtoria! Omatoimimatkailijana reissuista ei voi saada noin paljoa irti. Rooma, Napoli ja Pompei tuli katsastettua, ainakin melkein perusteellisesti. Pompei ei tehnyt niin suurta vaikutusta kun olisin odottanut, mutta Rooma senkin edestä. Suurkaupungin humusta huolimatta tunnelma oli rento, ihmiset ystävällisiä ja kieli soljuvaa! Ah!
Perusnähtävyyksien lisäksi tutustuimme muun muassa Trastevereen, ihanaan, vanhaan kaupunginosaan Tevre-joen toisella puolella Rooman "varsinaisesta" keskustasta katsottuna. Trasteveren pienet, kapeat kujat olivat pullollaan kahviloita, ravintoloita, pikkuputiikkeja ja kirkkoja. Ihmiset, eläimet ja autot sokkeloivat tottuneesti toistensa lomassa, ja vain turistit tolloilivat edestakaisin eksyneen näköisinä. Trasteveressa ei voinut käydä kahta samanlaista reissua, sillä kadut eivät olleet nähneetkään ruutukaavaa. Jokaisella käyntikerralla saattoi löytää paljon uutta!
Villa LAnte sai miettimään vakavasti historian opintoja - Roomassa kun järjestetään opetusta muun muassa historian opiskelijoille. Puoli vuotta Italiassa houkuttelisi, eikä historian opiskelukaan kuulostaisi pahalta. Ajatus jäi itämään, josko haave toteutuisi! Garibaldi-kukkulalta, jolla Villa Lante sijaitsi, oli upeat näkymät Roomaan. Suurkaupunki lepäsi jalkojen juuressa!
Italiasta palattuani kävin mutkan Rovaniemellä, katsomassa muutamaa asuntoa. Yksi oli ylitse muiden, ja sitä odotellessa! Muutto on jokatapauksessa kesällä, ennemmin tai myöhemmin. Hui, pitäisi aloittaa pakkaaminen...
Budapestin valloitus onnistui ainakin osaltaan - kielitaito oli koetuksella, ja hyvin tällä sanavarastolla pärjäsi. Tonava tuli tutuksi, jokapäiväisillä laivamatkoilla hotellilta kaupunkiin. Miksei Kemijoessakin voisi olla tuollaista laivaliikennettä? Myös funikulaarit sun muut kiskoilla kulkevat tulivat tutuksi, raitiovaunun numero 41 linja ajettiin päästä päähän ja junamuseo koluttiin läpikotaisin. Myös pieni taiteilijakylä Szetendre katsastettiin - tosin vain päällisin puolin, mutta kylä teki silti vaikutuksen! Myös Margit-saaressa käytiin palloilemassa, mutta mainospuheista huolimatta saari ei ainakaan minuun jättänyt syvää vaikutusta.
Kauan haaveiltu Unkarin matka on nyt siten tehty, enkä ole ihan varma, haluanko maahan takaisin. Kulttuuri on omanlaisensa, eikä ehkä ihan minun tyyliseni. Paitsi että laivalla Saksasta Budapestiin voisi joskus mennä... Eipä silti, ruoka oli hyvää: gulassit on testattu, samoin Tokaiji. Laivahotellissa oli mahtava henkilökunta ja hyvät sapuskat... Mitäs vielä? Aika suomalaista siellä oli. Liian suomalaista.
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, oli piipahdus Lontoossa. Hyvä porukka, mahtava musikaali (The Phantom of the Opera) ja London Zoo latasivat akut täyteen loppukevään kiireitä varten. Myös Platform 9 3/4 on nähty ja kuvattu, kuten myös Harry Potter -fanikauppa. En tiedä, mikä Lontoossa niin kiehtoo, mutta sinne menen vielä. Britannia on ihana maa, vaikka sitä niin kapealta alalta olenkin vasta nähnyt. Suurkaupungeista, joita olen nähnyt, Lontoo on ehdottomasti leppoisin ja lämminhenkisin! Alan jo sitäpaitsi osata liikkua metroissa, vaikka ensimmäisellä kerralla tuntuikin, ettei kukaan voi koskaan oppia sokkeloisia reittejä!
Reissuputkesta selviäminen henkisellä tasolla voi kestää kauan. Kun seuraavaa ulkomaan matkaa ei ole tiedossa, on pakko selailla koko ajan kuvia kuluneelta kuulta ja elää uudelleen huippuhetkiä. Lontoossa ollessa kävi mielessä ostaa jo valmiiksi musikaaliliput johonkin musikaaliin, jolloin olisi pakko palata ko. ajankohtana Lontooseen. Oopperan kummitus oli jotain ihan mieletöntä, mitenkä tuollaista voikaan olla? Huh, kyllä ne jotkut osaavat! Ison maailman meininkiä, vaikka maailma onkin niin pieni =) Love never dies, Lontoo ja musikaalit!
---
Joo. Kohta pitäisi lähteä koululle kyselemään ylioppilaskokeiden tuloksia. Äikkä jännittää, hrr! Sitten kun tästä jännityksestä on selvinnyt, pitää alkaa miettiä valintakokeita... Ei se tekeminen lopu!
Nyt kun on kuukauden ollut enemmän tai vähemmän ulkomailla, on kesä ehtinyt hiipiä Suomeenkin. Ja Ouluun! Aurinko paistaa, on melkein 20 astetta lämmintä ja taivas on IHAN SININEN - tuulikaan ei haittaa! Vielä kun alkaisi ruoho vihertää, olisi täydellistä!
Kuukausi sitten lähdin judoleirille Saksan Heidelbergiin, jossa sain ensimmäisen kosketuksen lähestyvään kevääseen. Ilmat suosivat, ja koko viikon sai olla ulkoruokinnssa. Muutenkin reissu oli antoisa, sillä onnistuin (muiden avustuksella/kyykytyksellä) tekemään tasapainoisen ja hyvän leirin. Matsasinkin, ja nyt voi taas hyvillä mielin alkaa treenailla seuraavia kisoja ja vyötä varten. Uusi seura, uudet kujeet. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää!
Italiaan, pizzapalojen ja cappucinon maahan, pääsin koulumme antiikkikurssin puitteissa. Opintomatka oli aivan mahtava, varsinkin, kun mukana oli neljä pätevää lehtoria! Omatoimimatkailijana reissuista ei voi saada noin paljoa irti. Rooma, Napoli ja Pompei tuli katsastettua, ainakin melkein perusteellisesti. Pompei ei tehnyt niin suurta vaikutusta kun olisin odottanut, mutta Rooma senkin edestä. Suurkaupungin humusta huolimatta tunnelma oli rento, ihmiset ystävällisiä ja kieli soljuvaa! Ah!
Perusnähtävyyksien lisäksi tutustuimme muun muassa Trastevereen, ihanaan, vanhaan kaupunginosaan Tevre-joen toisella puolella Rooman "varsinaisesta" keskustasta katsottuna. Trasteveren pienet, kapeat kujat olivat pullollaan kahviloita, ravintoloita, pikkuputiikkeja ja kirkkoja. Ihmiset, eläimet ja autot sokkeloivat tottuneesti toistensa lomassa, ja vain turistit tolloilivat edestakaisin eksyneen näköisinä. Trasteveressa ei voinut käydä kahta samanlaista reissua, sillä kadut eivät olleet nähneetkään ruutukaavaa. Jokaisella käyntikerralla saattoi löytää paljon uutta!
Villa LAnte sai miettimään vakavasti historian opintoja - Roomassa kun järjestetään opetusta muun muassa historian opiskelijoille. Puoli vuotta Italiassa houkuttelisi, eikä historian opiskelukaan kuulostaisi pahalta. Ajatus jäi itämään, josko haave toteutuisi! Garibaldi-kukkulalta, jolla Villa Lante sijaitsi, oli upeat näkymät Roomaan. Suurkaupunki lepäsi jalkojen juuressa!
Italiasta palattuani kävin mutkan Rovaniemellä, katsomassa muutamaa asuntoa. Yksi oli ylitse muiden, ja sitä odotellessa! Muutto on jokatapauksessa kesällä, ennemmin tai myöhemmin. Hui, pitäisi aloittaa pakkaaminen...
Budapestin valloitus onnistui ainakin osaltaan - kielitaito oli koetuksella, ja hyvin tällä sanavarastolla pärjäsi. Tonava tuli tutuksi, jokapäiväisillä laivamatkoilla hotellilta kaupunkiin. Miksei Kemijoessakin voisi olla tuollaista laivaliikennettä? Myös funikulaarit sun muut kiskoilla kulkevat tulivat tutuksi, raitiovaunun numero 41 linja ajettiin päästä päähän ja junamuseo koluttiin läpikotaisin. Myös pieni taiteilijakylä Szetendre katsastettiin - tosin vain päällisin puolin, mutta kylä teki silti vaikutuksen! Myös Margit-saaressa käytiin palloilemassa, mutta mainospuheista huolimatta saari ei ainakaan minuun jättänyt syvää vaikutusta.
Kauan haaveiltu Unkarin matka on nyt siten tehty, enkä ole ihan varma, haluanko maahan takaisin. Kulttuuri on omanlaisensa, eikä ehkä ihan minun tyyliseni. Paitsi että laivalla Saksasta Budapestiin voisi joskus mennä... Eipä silti, ruoka oli hyvää: gulassit on testattu, samoin Tokaiji. Laivahotellissa oli mahtava henkilökunta ja hyvät sapuskat... Mitäs vielä? Aika suomalaista siellä oli. Liian suomalaista.
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, oli piipahdus Lontoossa. Hyvä porukka, mahtava musikaali (The Phantom of the Opera) ja London Zoo latasivat akut täyteen loppukevään kiireitä varten. Myös Platform 9 3/4 on nähty ja kuvattu, kuten myös Harry Potter -fanikauppa. En tiedä, mikä Lontoossa niin kiehtoo, mutta sinne menen vielä. Britannia on ihana maa, vaikka sitä niin kapealta alalta olenkin vasta nähnyt. Suurkaupungeista, joita olen nähnyt, Lontoo on ehdottomasti leppoisin ja lämminhenkisin! Alan jo sitäpaitsi osata liikkua metroissa, vaikka ensimmäisellä kerralla tuntuikin, ettei kukaan voi koskaan oppia sokkeloisia reittejä!
Reissuputkesta selviäminen henkisellä tasolla voi kestää kauan. Kun seuraavaa ulkomaan matkaa ei ole tiedossa, on pakko selailla koko ajan kuvia kuluneelta kuulta ja elää uudelleen huippuhetkiä. Lontoossa ollessa kävi mielessä ostaa jo valmiiksi musikaaliliput johonkin musikaaliin, jolloin olisi pakko palata ko. ajankohtana Lontooseen. Oopperan kummitus oli jotain ihan mieletöntä, mitenkä tuollaista voikaan olla? Huh, kyllä ne jotkut osaavat! Ison maailman meininkiä, vaikka maailma onkin niin pieni =) Love never dies, Lontoo ja musikaalit!
---
Joo. Kohta pitäisi lähteä koululle kyselemään ylioppilaskokeiden tuloksia. Äikkä jännittää, hrr! Sitten kun tästä jännityksestä on selvinnyt, pitää alkaa miettiä valintakokeita... Ei se tekeminen lopu!
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Lappi ohoi!
Kaiken ailahtelun keskellä, olen joka tapauksessa täysillä muuttamassa Rovaniemelle. Päätin, että jännitys ja tuttuun ympäristöön jääminen kuuluu asiaan, eikä siitä kannata välittää. Asuntokuume on täysin valloillaan, kesällä tämä likka muuttaa Laphin!
Totesin myös, että joudun ehkä tinkimään nin sauna, keittiö kuin rivitalovaatimuksistakin. Ehkä jatkan kerrostalolinjaa, ja kokeilen, millaista on asua yksiössä. Toisaaltahan sellainen pieni kämppä olisi aika söpö... Mutta keittiössä pitää silti olla tilaa. Se on selvä.
Enpä ole taas pariin viikkoon jaksanut ajatella valintakokeita RAMKiin. Kaikki niistä kyselevät, mutta ei niistä murehtiminen mitään auta. Toivottavasti muistan kirjoittaa ennakkotehtävät ennen kesäkun alkua! Fysioterapia-ala kiinnostaa päivä päivältä enemmän, ja lainassani on taas Kinesiologia 2. Eilen magneettiputkessa makoillessani ehti myös monta kertaa ajatella, että miksiköhän sitä tässä ollaankaan. No, kaipa minäkin (jos olisin ortopedi) laittaisin kaikki asiakkaani magneettiin, jotta tietäisin varmasti, mikä niitä vaivaa... Ehkei se niin kamalaa ollutkaan. Mutta ei silti uudestaan, kiitos. Pointti oli se, että kaikista inhottavista lääkärikokemuksista huolimatta, olen suuntaamassa terveysalalle.
Ehdin juuri sopivasti kuulla olkapääni tuomion ennen Saksan judoleiriä. Sain maanantaina nimilapun judogin selkään, ja olen siitä aivan innoissani. Ensimmäistä kertaa saan edustaa Suomea omalla nimelläni ja FIN:illä varustettuna. Huippua! Kaikki muut Suomi-vaatteet, mitä minulla on, ovat jonkun muun. "Kuusela FIN"!
Wau, osasin lisätä kuvan! Judogin selässä "Kuusela FIN"
'
Kotisali tuttuineen huutelee jo vaativasti. Kun maanantaina kävin näyttämässä nokkaani dojolla, koin taas omantunnontuskia, kun en ole niin pitkään aikaan käynyt treeneissä. Vihreä vyö tältä keväältä alkaa olla jo aika kaukainen haave, ellei tulevalla leirillä oteta tavoitteeksi vihreän vyön tekniikoiden läpikäyntiä. Asian kyllä voisi ottaa puheeksi, sillä jatkon kannalta graduointi olisi tärkeää juuri tänä keväänä. Toisaalta, mikä on jatko, kun olen ollut treenittä näin kauan? Seuran vaihto on joka tapauksessa edessä - uusi seura, uudet kujeet. Jännittää, vaikka sitäkään asiaa ei ole oikein ehtinyt suuremmin pohdiskella.
---
Olen muuten innostunut tomaattikeitosta. Pari viimekertaa Rossossa olen syönyt tomaattikeittoa, ja se on todella hyvää! Pääsiäisenä tein tomaattikeittoa kotona, ja nyt taas uudelleen. Se on helppoa esim. tomaattimurskasta! Norjan leirikoulusta jäi paha maku tomaattikeitoista, sillä siellä, heti perille päästyämme, meille tarjottiin kylmää tomaattikeittoa, jossa oli spagetinpätkiä. Kuumana ko. keitto toimii, mutta ilman spagettia! Valkosipulia, tomaattimurskaa ja mausteita, avot! =)
Ulkona on muuten aivan mahtava ilma, aurinko paistaa ja on lämmintä. Silti sain tänään ihmeellisen siivouspuuskan, ja vein oikein matot tuultumaan. Luutusinkin. Nyt kun saisi lähdettyä lenkille, niin omatunto olisi hiljaa. Miksi sistä aina kauniina päivinä möllöttää sisällä? Äh, ei tajua. Rospuutto tosin ei innosta juoksemaan.. Joo, vetoan siihen.
Totesin myös, että joudun ehkä tinkimään nin sauna, keittiö kuin rivitalovaatimuksistakin. Ehkä jatkan kerrostalolinjaa, ja kokeilen, millaista on asua yksiössä. Toisaaltahan sellainen pieni kämppä olisi aika söpö... Mutta keittiössä pitää silti olla tilaa. Se on selvä.
Enpä ole taas pariin viikkoon jaksanut ajatella valintakokeita RAMKiin. Kaikki niistä kyselevät, mutta ei niistä murehtiminen mitään auta. Toivottavasti muistan kirjoittaa ennakkotehtävät ennen kesäkun alkua! Fysioterapia-ala kiinnostaa päivä päivältä enemmän, ja lainassani on taas Kinesiologia 2. Eilen magneettiputkessa makoillessani ehti myös monta kertaa ajatella, että miksiköhän sitä tässä ollaankaan. No, kaipa minäkin (jos olisin ortopedi) laittaisin kaikki asiakkaani magneettiin, jotta tietäisin varmasti, mikä niitä vaivaa... Ehkei se niin kamalaa ollutkaan. Mutta ei silti uudestaan, kiitos. Pointti oli se, että kaikista inhottavista lääkärikokemuksista huolimatta, olen suuntaamassa terveysalalle.
Ehdin juuri sopivasti kuulla olkapääni tuomion ennen Saksan judoleiriä. Sain maanantaina nimilapun judogin selkään, ja olen siitä aivan innoissani. Ensimmäistä kertaa saan edustaa Suomea omalla nimelläni ja FIN:illä varustettuna. Huippua! Kaikki muut Suomi-vaatteet, mitä minulla on, ovat jonkun muun. "Kuusela FIN"!
'
Kotisali tuttuineen huutelee jo vaativasti. Kun maanantaina kävin näyttämässä nokkaani dojolla, koin taas omantunnontuskia, kun en ole niin pitkään aikaan käynyt treeneissä. Vihreä vyö tältä keväältä alkaa olla jo aika kaukainen haave, ellei tulevalla leirillä oteta tavoitteeksi vihreän vyön tekniikoiden läpikäyntiä. Asian kyllä voisi ottaa puheeksi, sillä jatkon kannalta graduointi olisi tärkeää juuri tänä keväänä. Toisaalta, mikä on jatko, kun olen ollut treenittä näin kauan? Seuran vaihto on joka tapauksessa edessä - uusi seura, uudet kujeet. Jännittää, vaikka sitäkään asiaa ei ole oikein ehtinyt suuremmin pohdiskella.
---
Olen muuten innostunut tomaattikeitosta. Pari viimekertaa Rossossa olen syönyt tomaattikeittoa, ja se on todella hyvää! Pääsiäisenä tein tomaattikeittoa kotona, ja nyt taas uudelleen. Se on helppoa esim. tomaattimurskasta! Norjan leirikoulusta jäi paha maku tomaattikeitoista, sillä siellä, heti perille päästyämme, meille tarjottiin kylmää tomaattikeittoa, jossa oli spagetinpätkiä. Kuumana ko. keitto toimii, mutta ilman spagettia! Valkosipulia, tomaattimurskaa ja mausteita, avot! =)
Ulkona on muuten aivan mahtava ilma, aurinko paistaa ja on lämmintä. Silti sain tänään ihmeellisen siivouspuuskan, ja vein oikein matot tuultumaan. Luutusinkin. Nyt kun saisi lähdettyä lenkille, niin omatunto olisi hiljaa. Miksi sistä aina kauniina päivinä möllöttää sisällä? Äh, ei tajua. Rospuutto tosin ei innosta juoksemaan.. Joo, vetoan siihen.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Something old, something new
Nyt se on aivan varmaa: olen tuleva ylioppilas vuosimallia '13! Tämän kevään
kirjoitukset menivät yllättävän kivuttomasti, sillä edes englannin tentissä en
alkanut potea pakokauhua loputtomien monivalintojen labyrintissä. Äidinkieli
lähti maailmalle pistettä vaille L:nä.
Tein AMK-haun jo viikolla 10. Tuntui mukavalta nähdä hakulomake täytettynä, "lähetä"-nappia vaille valmiina. Niin moneen kertaan kuin hakusuunnitelmani onkin muuttunut, on se nyt sinetöity, ja jäljellä on vain odotus. Mitenhän sitä jaksaa heinäkuulle asti?
Olen ollut täysin kevätpörriäisen kourissa. Sisustusinto on vallannut, ja olen tutkinut kaiken maailman alekuvastoja ja suunnitellut kämppääni kevätkuntoon. Vähitellen olen jopa saanut jotain aikaan, ihan konkreettisesti. Myös viherpeukalointi-into on iskenyt: haluaisin alkaa kasvattaa basilikaa ja persiljaa. Siivotuttaa myös koko ajan. Joku kaunis päivä täytyy tehdä suursiivous, jotta siitäkin pääsisi hetkeksi. Onpa rankkaa olla jouten!
Pitkästä aikaa olen myös alkanut lukea. Lukulomalla luin neljä romaania ja yhden näytelmän. Juu, ehkä ymmärsin lukuloman vähän väärin, mutta olin mielissäni, sillä pitkään aikaan lukeminen ei ole noin innostanut. Nyt on taas kirja kesken. Tavoitteena on saada kirjapinoja pienemmäksi. Olen myös innostunut töllöttämään telkkaria, ja erityisesti ma-ke kakkoselta tulevaa Kortesmäkeä. Siellä on aina joku musiikkivieras, ja tällä viikolla seoli von Herzen Brothers. Innostuin biisistä niin, että aloin youtubettaa muita kappaleita. Ehkä menen ostamaan levyn. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen löytänyt uuden vanhan bändin.
Kotisalin judotauko on jatkunut, mutta viimeviikonloppuna olin judoamassa etelässä. Oli taas aivan mahtavaa, ja haluaisin palata takaisin treeneihin. Jännittää vain… Nyt kun judo on ollut taka-alalla, vanhat harrastukseni ovat alkaneet nousta takaisin. Olen nyt käynyt ratsastamassa pari kertaa, ja olen (taas) aivan innoissani talilla touhuilusta. Hevoset vievät ajatukset aivan muualle kaikesta arkisesta, joten ratsastus on kyllä mahtavan rentouttavaa! Kohta varmaan löydän itseni yu-kentiltä...
Vaikka tuntuukin, että aikaa on vähän liikaakin kulutettavana, olen järjestänyt itselleni kunnon Euroopan turneen. Jo tutun, Heidelbergin, lisäksi otan tuntumaa Roomaan ja Budapestiin. Kirjoitusten alla menojalka vipatti kauheasti, ja Lontoo tuntui houkuttelevalta. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisin lähtemään sinnekin. Olisipa hienoa päästä vaikka aupairiksi Britteihin!
Niin, siis uuden ja vanhan ristitulessa ollaan. Lukioon hakeminenkin tuntui isolta jutulta, mutta silloin oli sentään varmaa, että kaupunkina pysyisi Oulu. Oli myös melkeinpä täysin varmaa, että pääsen Norssiin. Nyt, kun väläytellään sitä, että ettei kaikille riitä opiskelupaikkoja, ei sitä osaa ottaa tosissaan. Miten se voi muka olla niin vaikeaa päästä opiskelemaan? Niinpä... Näiden hakujen myötä kaupunki vaihtuu varmasti. Mitähän tästä tulee?
Tein AMK-haun jo viikolla 10. Tuntui mukavalta nähdä hakulomake täytettynä, "lähetä"-nappia vaille valmiina. Niin moneen kertaan kuin hakusuunnitelmani onkin muuttunut, on se nyt sinetöity, ja jäljellä on vain odotus. Mitenhän sitä jaksaa heinäkuulle asti?
Olen ollut täysin kevätpörriäisen kourissa. Sisustusinto on vallannut, ja olen tutkinut kaiken maailman alekuvastoja ja suunnitellut kämppääni kevätkuntoon. Vähitellen olen jopa saanut jotain aikaan, ihan konkreettisesti. Myös viherpeukalointi-into on iskenyt: haluaisin alkaa kasvattaa basilikaa ja persiljaa. Siivotuttaa myös koko ajan. Joku kaunis päivä täytyy tehdä suursiivous, jotta siitäkin pääsisi hetkeksi. Onpa rankkaa olla jouten!
Pitkästä aikaa olen myös alkanut lukea. Lukulomalla luin neljä romaania ja yhden näytelmän. Juu, ehkä ymmärsin lukuloman vähän väärin, mutta olin mielissäni, sillä pitkään aikaan lukeminen ei ole noin innostanut. Nyt on taas kirja kesken. Tavoitteena on saada kirjapinoja pienemmäksi. Olen myös innostunut töllöttämään telkkaria, ja erityisesti ma-ke kakkoselta tulevaa Kortesmäkeä. Siellä on aina joku musiikkivieras, ja tällä viikolla seoli von Herzen Brothers. Innostuin biisistä niin, että aloin youtubettaa muita kappaleita. Ehkä menen ostamaan levyn. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen löytänyt uuden vanhan bändin.
Kotisalin judotauko on jatkunut, mutta viimeviikonloppuna olin judoamassa etelässä. Oli taas aivan mahtavaa, ja haluaisin palata takaisin treeneihin. Jännittää vain… Nyt kun judo on ollut taka-alalla, vanhat harrastukseni ovat alkaneet nousta takaisin. Olen nyt käynyt ratsastamassa pari kertaa, ja olen (taas) aivan innoissani talilla touhuilusta. Hevoset vievät ajatukset aivan muualle kaikesta arkisesta, joten ratsastus on kyllä mahtavan rentouttavaa! Kohta varmaan löydän itseni yu-kentiltä...
Vaikka tuntuukin, että aikaa on vähän liikaakin kulutettavana, olen järjestänyt itselleni kunnon Euroopan turneen. Jo tutun, Heidelbergin, lisäksi otan tuntumaa Roomaan ja Budapestiin. Kirjoitusten alla menojalka vipatti kauheasti, ja Lontoo tuntui houkuttelevalta. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisin lähtemään sinnekin. Olisipa hienoa päästä vaikka aupairiksi Britteihin!
Niin, siis uuden ja vanhan ristitulessa ollaan. Lukioon hakeminenkin tuntui isolta jutulta, mutta silloin oli sentään varmaa, että kaupunkina pysyisi Oulu. Oli myös melkeinpä täysin varmaa, että pääsen Norssiin. Nyt, kun väläytellään sitä, että ettei kaikille riitä opiskelupaikkoja, ei sitä osaa ottaa tosissaan. Miten se voi muka olla niin vaikeaa päästä opiskelemaan? Niinpä... Näiden hakujen myötä kaupunki vaihtuu varmasti. Mitähän tästä tulee?
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Asento, lepo, turpiin veto!
Enpä ole aikoihin kirjoitellut...
Kirjoittamishalut ovat monestakin syystä vähän kuolleet. Suurin syy ovat äikän kirjoitukset: tekstitaitoa piti vääntää vähän reilut neljä tuntia viime perjantaina. Kertauskurssit, niiden kokeet, prelit ynnä muut rustailut yhteen laskettuna tulee aikamoinen pinkka tekstitaidon vastauksia ja esseitä, jotka ovat kaikkea muuta kuin luovaa kirjoittamista. Sitten kun vielä pitää kirjoittaa silloin, kun ei ole inspiraatiota. Revi siitä sitten ällää tai edes eetä.
Voisin läimiä itseäni korville myös toisen, isomman ja merkittävämmän laiminlyönnin suhteen. En ole käynyt kotisalilla kohta kolmeen kuukauteen, vaikka muualla kyllä olen judonnut. Göteborgia ja Pajulahtea myöten. Kotisalille vain tuntuu olevan vaikeaa palata - taas monesta syystä, joita on tuskin aiheellista alkaa eritellä. Kun kerran lykkää, lykkää myös toisen kerran. Ja taas, ja taas, ja taas... Eniten stressiä aiheuttavat olkapäät, jotka eivät vieläkään tunnu toimivan kunnolla.
Olen jo aikaisemmin kirjoitellut, kuinka olkapäät napsuvat ja kipuilevat. Oireet eivät ole hävinneet minnekään, päinvastoin. Sen vähän, mitä olen kuminauhalla jumpannut, on tuntunut ihan mukavalta, mutta heti kun on yrittänyt punnertaa tai tehdä jotain muuta raskaampaa, on kipu palannut. Olen aina ajatellut, että uchikumeja tehdessä varmasti tuntuisi pahalta. Huomenna kokeilemaan.
Voisin laittaa kaiken, tai ainakin suuren osan kaamosmasennuksen piikkiin, mutta kun Oulussa ei ole kaamosta. Joka tapauksessa aurinko on paistanut todella vähän, ja nyt kun päivät ovat alkaneet pidentyä, olen minäkin ollut pirteämpi. On helpompi tarttua toimeen, kun aurinko paistaa tai on kirkasta. On ihanaa, kun päivä alkaa valjeta jo kahdeksan maissa, eikä hämäräkään laskeudu ennen viittä. Siivouskärpänen on iskenyt jo moneen otteeseen, ja nyt odottelen vain kirpparikaveria, jotta pääsisin eroon isossta laatikollisesta vaatteita ja krääsää.
Pahinta treenittömyydessä on ollut se, että olen koko ajan tiennyt, että dojolla käynti olisi voinut pelastaa viimeiset opiskelut. En ole taas hetkeen tehnyt mitään, mikä olisi nollannut kunnlla ajatukseni kouluasioista. Viimeinen varsinainen koulupäivä oli melkoinen helpotus - tuntui, kun raskas taakka olisi otettu harteilta. Myös viimeinen koepäivä oli upea - kun astelin ulos koulun portista, tunsin oloni vapaaksi. Edes tekstitaidon koe tai englannin kuuntelu painaneet mieltä. Eivätkä oikeastaan vieläkään. Tai tekstitaito painaa, mutta kuuntelu menee omalla painollaan. Tällä hetkellä mietityttää englannin prelin tulos.
Päivärytmikin on ollut treenittömyyden takia aikalailla hukassa. Nyt aion tehdä parannuksen, (niin kamalalta kun tuo kuulostaakin). Lukulomalla rytmitetty elämä varmasti motivoi!
Kirjoittamishalut ovat monestakin syystä vähän kuolleet. Suurin syy ovat äikän kirjoitukset: tekstitaitoa piti vääntää vähän reilut neljä tuntia viime perjantaina. Kertauskurssit, niiden kokeet, prelit ynnä muut rustailut yhteen laskettuna tulee aikamoinen pinkka tekstitaidon vastauksia ja esseitä, jotka ovat kaikkea muuta kuin luovaa kirjoittamista. Sitten kun vielä pitää kirjoittaa silloin, kun ei ole inspiraatiota. Revi siitä sitten ällää tai edes eetä.
Voisin läimiä itseäni korville myös toisen, isomman ja merkittävämmän laiminlyönnin suhteen. En ole käynyt kotisalilla kohta kolmeen kuukauteen, vaikka muualla kyllä olen judonnut. Göteborgia ja Pajulahtea myöten. Kotisalille vain tuntuu olevan vaikeaa palata - taas monesta syystä, joita on tuskin aiheellista alkaa eritellä. Kun kerran lykkää, lykkää myös toisen kerran. Ja taas, ja taas, ja taas... Eniten stressiä aiheuttavat olkapäät, jotka eivät vieläkään tunnu toimivan kunnolla.
Olen jo aikaisemmin kirjoitellut, kuinka olkapäät napsuvat ja kipuilevat. Oireet eivät ole hävinneet minnekään, päinvastoin. Sen vähän, mitä olen kuminauhalla jumpannut, on tuntunut ihan mukavalta, mutta heti kun on yrittänyt punnertaa tai tehdä jotain muuta raskaampaa, on kipu palannut. Olen aina ajatellut, että uchikumeja tehdessä varmasti tuntuisi pahalta. Huomenna kokeilemaan.
Voisin laittaa kaiken, tai ainakin suuren osan kaamosmasennuksen piikkiin, mutta kun Oulussa ei ole kaamosta. Joka tapauksessa aurinko on paistanut todella vähän, ja nyt kun päivät ovat alkaneet pidentyä, olen minäkin ollut pirteämpi. On helpompi tarttua toimeen, kun aurinko paistaa tai on kirkasta. On ihanaa, kun päivä alkaa valjeta jo kahdeksan maissa, eikä hämäräkään laskeudu ennen viittä. Siivouskärpänen on iskenyt jo moneen otteeseen, ja nyt odottelen vain kirpparikaveria, jotta pääsisin eroon isossta laatikollisesta vaatteita ja krääsää.
Pahinta treenittömyydessä on ollut se, että olen koko ajan tiennyt, että dojolla käynti olisi voinut pelastaa viimeiset opiskelut. En ole taas hetkeen tehnyt mitään, mikä olisi nollannut kunnlla ajatukseni kouluasioista. Viimeinen varsinainen koulupäivä oli melkoinen helpotus - tuntui, kun raskas taakka olisi otettu harteilta. Myös viimeinen koepäivä oli upea - kun astelin ulos koulun portista, tunsin oloni vapaaksi. Edes tekstitaidon koe tai englannin kuuntelu painaneet mieltä. Eivätkä oikeastaan vieläkään. Tai tekstitaito painaa, mutta kuuntelu menee omalla painollaan. Tällä hetkellä mietityttää englannin prelin tulos.
Päivärytmikin on ollut treenittömyyden takia aikalailla hukassa. Nyt aion tehdä parannuksen, (niin kamalalta kun tuo kuulostaakin). Lukulomalla rytmitetty elämä varmasti motivoi!
maanantai 26. marraskuuta 2012
Irtiotto kannattaa
Hälsningar från Göteborg!
Viikonloppu Ruotsissa judon merkeissä oli mahtava melkein kolmen viikon tatamitauon jälkeen. Nyt tuntuu taas, että voi palata kotisalille ja jatkaa treenailuja kunnlla. Viikonloppu piti sisällään mattopainotteisia treenejä, rentoja matseja ja mukavaa yhdessäoloa. Kielikylpy käsitti ruotsin ja englannin siinä määrin, että kun minulle puhuttiin ruotsiksi, vastasin englanniksi. Tajusin vasta jälkeen päin, että vastasin väärällä kielellä...
Lähdin reissuun pieni jännityksen poikanen vatsassani muljuten. Olkapää jännitti, oma pää jännitti. Kaipa se johtui pitkähköstä tauosta. Leiri oli kuitenkin mitä parhain paluu takaisin judon pariin, sillä se vähäinen tekniikka keskittyi mattoon, eikää pystytekniikoita käyty läpi ollenkaan. Randorikin aloitettiin kevyesti. Mitään ihmeempiä ei sattunut, eikä olkapääkään suuremmin valitellut. Vasta matsissa niskat alkoivat rutista ja olkapää paukkua. Nyt on sitten koko kroppa puuduksissa, eikä pään kääntäminen oikein tunnu luontevalta. Se on sitä judoa!
Vietin koko lauantai-illan kuullen pelkästän ruotsia ja englantia. Illan kielikylpy teki hyvää, sillä aloin ajatella sekaisin ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. Paljon jäi ymmärtämättä tällä vähäisellä kielitaidollani, mutta noloja tilanteita oli silti yllättävän vähän. Sain sitä paitsi suuni auki montakin kertaa, vaikka olenkin arka puhumaan kieliä. Nyt olen aivan innoissani ruotsista, vaikka englantia pitäisi lukea... Jos joskus pääsisi pidemmäksi aikaa ulkomaille, kielitaitokin kohenisi vauhdilla. Tämäkin viikonloppu vaikutti jo paljon!
Uusia tuttavuuksia tuli valtavasti. Aivan mahtavia ihmisiä! Kaikki puhuvat siitä, että on hienoa saada kokoon eri maiden näkövammaisia nuoria. Niin todellakin on! Kun kuulee juttuja toisilta, saa ideoita myös omaan tekemiseen ja toimimiseen.
Ainoa asia, mikä jäi hieman harmittamaan, olivat joulumarkkinat. Ne olisivat olleen Lisebergissä, jonne kertyi matkaa liian paljon siihen aikaan nähden, mitä meille keskustassa oloon jäi. Markkinat jäivät siis väliin, mutta ydinkeskusta tuli ainakin nähtyä. Göteborg on loppuen lopuksi hyvin samanlainen kaupunki kuin Oulu - ensivaikutelma tuli heti moottoritiellä lentokentältä leiripaikalle ajaessa.
Täytyy vielä mainita pari sanaa majoituksesta. Majapaikkamme oli Kvibergs vandrarhem. Hostellitasoinen, mutta erittäin siisti ja kodikas paikka, jossa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Pitänee harkita ensi vuonna Cannon Cupiin lähtöä - vaikka vain leirille. Matkailu avartaa!
---
Kohta on joulukuu! Yritän pohtia pääni puhki jotain mukavaa joulukalenteri-ideaa, mutta vielä en ole mitään keksinyt. Vielä muutama päivä aikaa. Ideoita saa heitellä!
Viikonloppu Ruotsissa judon merkeissä oli mahtava melkein kolmen viikon tatamitauon jälkeen. Nyt tuntuu taas, että voi palata kotisalille ja jatkaa treenailuja kunnlla. Viikonloppu piti sisällään mattopainotteisia treenejä, rentoja matseja ja mukavaa yhdessäoloa. Kielikylpy käsitti ruotsin ja englannin siinä määrin, että kun minulle puhuttiin ruotsiksi, vastasin englanniksi. Tajusin vasta jälkeen päin, että vastasin väärällä kielellä...
Lähdin reissuun pieni jännityksen poikanen vatsassani muljuten. Olkapää jännitti, oma pää jännitti. Kaipa se johtui pitkähköstä tauosta. Leiri oli kuitenkin mitä parhain paluu takaisin judon pariin, sillä se vähäinen tekniikka keskittyi mattoon, eikää pystytekniikoita käyty läpi ollenkaan. Randorikin aloitettiin kevyesti. Mitään ihmeempiä ei sattunut, eikä olkapääkään suuremmin valitellut. Vasta matsissa niskat alkoivat rutista ja olkapää paukkua. Nyt on sitten koko kroppa puuduksissa, eikä pään kääntäminen oikein tunnu luontevalta. Se on sitä judoa!
Vietin koko lauantai-illan kuullen pelkästän ruotsia ja englantia. Illan kielikylpy teki hyvää, sillä aloin ajatella sekaisin ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. Paljon jäi ymmärtämättä tällä vähäisellä kielitaidollani, mutta noloja tilanteita oli silti yllättävän vähän. Sain sitä paitsi suuni auki montakin kertaa, vaikka olenkin arka puhumaan kieliä. Nyt olen aivan innoissani ruotsista, vaikka englantia pitäisi lukea... Jos joskus pääsisi pidemmäksi aikaa ulkomaille, kielitaitokin kohenisi vauhdilla. Tämäkin viikonloppu vaikutti jo paljon!
Uusia tuttavuuksia tuli valtavasti. Aivan mahtavia ihmisiä! Kaikki puhuvat siitä, että on hienoa saada kokoon eri maiden näkövammaisia nuoria. Niin todellakin on! Kun kuulee juttuja toisilta, saa ideoita myös omaan tekemiseen ja toimimiseen.
Ainoa asia, mikä jäi hieman harmittamaan, olivat joulumarkkinat. Ne olisivat olleen Lisebergissä, jonne kertyi matkaa liian paljon siihen aikaan nähden, mitä meille keskustassa oloon jäi. Markkinat jäivät siis väliin, mutta ydinkeskusta tuli ainakin nähtyä. Göteborg on loppuen lopuksi hyvin samanlainen kaupunki kuin Oulu - ensivaikutelma tuli heti moottoritiellä lentokentältä leiripaikalle ajaessa.
Täytyy vielä mainita pari sanaa majoituksesta. Majapaikkamme oli Kvibergs vandrarhem. Hostellitasoinen, mutta erittäin siisti ja kodikas paikka, jossa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Pitänee harkita ensi vuonna Cannon Cupiin lähtöä - vaikka vain leirille. Matkailu avartaa!
---
Kohta on joulukuu! Yritän pohtia pääni puhki jotain mukavaa joulukalenteri-ideaa, mutta vielä en ole mitään keksinyt. Vielä muutama päivä aikaa. Ideoita saa heitellä!
tiistai 13. marraskuuta 2012
Lattian luutuamista ja lonksuvia olkapäitä
Olin lauantaina pelaamassa maalipallon SM-turnauksessa kokeilevana pelaajana. Joukkueenani oli Näpäjä, ja sijoituksena tässä turnauksena oli kolmas sija. Jännitystä, uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja.. Uudestaan!
Jännitys tuli siinä vaiheessa, kun kentäle piti mennä ensimmäisen kerran. Otinkin sitten tyylikkäästi rankkarin, vaikken ollut edes paikalleni päässyt. Niin, ei tietenkään saa koskea laseihin pelin aikana... Heh, no. Lasit painoivat. Päästin maalin ja harmitti. Oikeassa laidassa sitten luutusin kahta ahkerammin. Pelaamiinen alkoi sujua, ja sitä olisi tahtonut lisää.
Toisessa pelissä (kolmannessa, minun toisessa) ei mennyt ihan niin hyvin. Pari palloa pääsi ihan liian helposti maaliin, ja muutenkin kenttä tuntui isolta. Oikea laita ei ole minun paikkani, jos laidasa joudun pelaamaan. Oikealle liukuminen on helpompaa...
Kolmannen pelin peliaikani jäi puoleentoista minuuttiin, mutta pääsin centteriksi. Keskellä peliä voi lukea ihan erillä tavalla kun ladasta ja liikkuakin voi paljon enemmän. Viimeisestä pelistä jäi mahtava fiilis, vaikka jälleen palloja livahti maaliin. Silti haluan päästä pelaamaan lisää ja lisää, ja aloin jo pohdiskella päälajin vaihtoa.
Onneksi meillä on maalipallotreenit täällä Oulussa. Vaikkei sali ole kummoinen, tuntuma peliin säilyy. Kunhan torjumaan mahtuu, tila on tarpeeksi suuri. Tällä hetkellä enemmän vetää maalipallosali kuin tatami, ja olen ehtinyt jo monta kertaa moralisoida, että missä on vika. Silti alan jo olla taipuvainen ajatukseen, että vaihtaisin päälajin, ja antaisin judon hetken hautua. Kuten monet ovat sanoneet: sitä voi harrastaa vanhempanakin. Siltikin vähän arveluttaa.
Maalipallossa on se hyvä puoli, ettei vasen olkapää juurikaan rasitu. Heitän pääsääntöisesti oikealla kädellä, ja vain harvoin vasemmalla. Olkapää kun vieläkin on kipeä, jos sitä venyttää. Pyörittäessä se lonksuu, ja napsahdus käy aina, kun nostaa tai ojentaa kättä. Mikähän siinäkin sitten on, tiedä häntä.
---
Olin eilen sokeainviikon myyjäisissä myymässä leipomuksia. Leivoin sämpylöitä, joululimppuja, mokkapaloja ja Hanna-tädin kakkja. Melkein kaikki meni kaupaksi! Oli mukavaa kuunnella vanhojen tuttujen jutustelua. Oli myös yllättävän mukava tehdä samalla käsitöitä. Innostuin värkkäilemään lankapalloja, sillä niitä on helppo tehdä, eikä tarvitse ajatella silmukkapakoja. Värkkäilin myös lankatonttuja, mutta vasta kolmen yrityksen jälken hoksasin sen tekniikan, jolla ne pitäisi tehdä. En sitten kokeillut, mutta tarkoitus olisi. Lankaa ainakin löytyy - pitää välillä käyttää entisiä pois, että voi ostaa uusia kutomisinnostuksen toivossa.
Rottinkityöt ovat nostalgisia, sillä olen jo pienestä pitäen ollut mukana korityökursseilla. Isäni teki paljon koritöitä, ja tuossa vieressä seisookin hänen tekemänsä keinutuoli. Itsekin olen värkkäillyt jos jonkinnäköistä koria, mutta ne ovat melko karkeatekoisiaa. Katselin myyjäisissä ihastuksissani ammattilaisen tekemiä rottinkitöitä ja sain vaikka mitä joululahjaideoita. Sain myös naurut siitä kun kerroin, että hajotin rottinkisen seinäkellon koneiston nutturallani, joka jäi viisariin kiinni. Viisarit vaihtoon, ja kello toimisi taas.
---
Minulla taitaa olla korvatulehdus. Pää tuntuu irralliselta ja olo on huterahko. Tänä aamuna vasen korva alkoi kevyesti kipuillakin. Tiedossa siis pitkä koulupäivä.
Jännitys tuli siinä vaiheessa, kun kentäle piti mennä ensimmäisen kerran. Otinkin sitten tyylikkäästi rankkarin, vaikken ollut edes paikalleni päässyt. Niin, ei tietenkään saa koskea laseihin pelin aikana... Heh, no. Lasit painoivat. Päästin maalin ja harmitti. Oikeassa laidassa sitten luutusin kahta ahkerammin. Pelaamiinen alkoi sujua, ja sitä olisi tahtonut lisää.
Toisessa pelissä (kolmannessa, minun toisessa) ei mennyt ihan niin hyvin. Pari palloa pääsi ihan liian helposti maaliin, ja muutenkin kenttä tuntui isolta. Oikea laita ei ole minun paikkani, jos laidasa joudun pelaamaan. Oikealle liukuminen on helpompaa...
Kolmannen pelin peliaikani jäi puoleentoista minuuttiin, mutta pääsin centteriksi. Keskellä peliä voi lukea ihan erillä tavalla kun ladasta ja liikkuakin voi paljon enemmän. Viimeisestä pelistä jäi mahtava fiilis, vaikka jälleen palloja livahti maaliin. Silti haluan päästä pelaamaan lisää ja lisää, ja aloin jo pohdiskella päälajin vaihtoa.
Onneksi meillä on maalipallotreenit täällä Oulussa. Vaikkei sali ole kummoinen, tuntuma peliin säilyy. Kunhan torjumaan mahtuu, tila on tarpeeksi suuri. Tällä hetkellä enemmän vetää maalipallosali kuin tatami, ja olen ehtinyt jo monta kertaa moralisoida, että missä on vika. Silti alan jo olla taipuvainen ajatukseen, että vaihtaisin päälajin, ja antaisin judon hetken hautua. Kuten monet ovat sanoneet: sitä voi harrastaa vanhempanakin. Siltikin vähän arveluttaa.
Maalipallossa on se hyvä puoli, ettei vasen olkapää juurikaan rasitu. Heitän pääsääntöisesti oikealla kädellä, ja vain harvoin vasemmalla. Olkapää kun vieläkin on kipeä, jos sitä venyttää. Pyörittäessä se lonksuu, ja napsahdus käy aina, kun nostaa tai ojentaa kättä. Mikähän siinäkin sitten on, tiedä häntä.
---
Olin eilen sokeainviikon myyjäisissä myymässä leipomuksia. Leivoin sämpylöitä, joululimppuja, mokkapaloja ja Hanna-tädin kakkja. Melkein kaikki meni kaupaksi! Oli mukavaa kuunnella vanhojen tuttujen jutustelua. Oli myös yllättävän mukava tehdä samalla käsitöitä. Innostuin värkkäilemään lankapalloja, sillä niitä on helppo tehdä, eikä tarvitse ajatella silmukkapakoja. Värkkäilin myös lankatonttuja, mutta vasta kolmen yrityksen jälken hoksasin sen tekniikan, jolla ne pitäisi tehdä. En sitten kokeillut, mutta tarkoitus olisi. Lankaa ainakin löytyy - pitää välillä käyttää entisiä pois, että voi ostaa uusia kutomisinnostuksen toivossa.
Rottinkityöt ovat nostalgisia, sillä olen jo pienestä pitäen ollut mukana korityökursseilla. Isäni teki paljon koritöitä, ja tuossa vieressä seisookin hänen tekemänsä keinutuoli. Itsekin olen värkkäillyt jos jonkinnäköistä koria, mutta ne ovat melko karkeatekoisiaa. Katselin myyjäisissä ihastuksissani ammattilaisen tekemiä rottinkitöitä ja sain vaikka mitä joululahjaideoita. Sain myös naurut siitä kun kerroin, että hajotin rottinkisen seinäkellon koneiston nutturallani, joka jäi viisariin kiinni. Viisarit vaihtoon, ja kello toimisi taas.
---
Minulla taitaa olla korvatulehdus. Pää tuntuu irralliselta ja olo on huterahko. Tänä aamuna vasen korva alkoi kevyesti kipuillakin. Tiedossa siis pitkä koulupäivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)