Mä en muuten tiedä, miksi Rosvo Roope tuli nyt mieleen, mutta jostain syystä se sopii melko hyvin reissuun, jonka tein. Heidelbergiin, en Bremeniin, kuten aiemmassa blogissani väitin.
Heidelberg - pieni, vanha kaupunki. Arkkitehtuuri aivan upeaa: vanhaa ja viihtyisän näköistä. Olympic Statspünkt Rein oli iso ja mukava urheiluopisto, jossa majailimme melkein viikon. Säät olivat ihanat, aivan varmasti yli +20 astetat joka päivä, vaikken mittaria nähnytkään. Aurinko paistoi, ja kevät Saksassa oli pitkällä.
Lauantai oli puuduttava päivä: melkein 11 tuntia kestävät kisat olivat sekavat, eikä omasta kisaamisajasta ollut mitään tietoa. Päivä siis meni lämmitellessä, viiletessä, lämmetessä ja jännittäessä. Kuuden tunnin odotuksen jälkeen otin kaksi matsia, jotka olivat lyhyitä ja ylivoimaisia - löysin itseni matosta kolmesti. Toinen ottelu päättyi siihen, että hajotin olkapääni. En tiedä mikä siinä on, mutta varmaan jotain venähtänyt. Kisat loppuivat osaltani siihen. Muilla meni onneksi paremmin.
Sain jostain syystä pronssimitalin. En yhtään tiedä miksi, mutta onpahan ensimmäinen kansainvälinen mitali nyt sitten seinällä. Ehkä ne ajattelivat, että tuolle keltavoiselle pitää antaa pronssia lohdutukseksi, kun se vielä loukkaantuikin... No, näin Saksassa. Ihmesysteemit niillä. Mutta eipä kukaan ole muuta väittänytkään.
Leiri meni osaltani puolitehoilla. Oli tympeää, kun olkapää rajoitti tekemistä. Mattorandoria otin kuitenkin joka päivä, ja oman joukkueen kanssa se olikin mukavaa, kun ne osasivat varoa ja tiesivät, että mulla on vähän joka paikka rikki. Maanantaina kun vielä muljahti nilkka pystyrandorissa.
Loukkaantumisputken jatkumisesta huolimatta oli mahtava reissu. Keskiviikkona käytiin tutustumassa Heidelbergin keskustaan, ja sieltä löytyikin vaikka mitä upeita liikkeitä: kahvikauppa, suklaapuoti, monia ihanan tuoksuisia kahviloita ja ravintoloita, ihania näyteikkunoita ja jäätelöbaari, josta sai käsittämättömän hyvää jäätelöä. Ah, moinen kun löytyisi Oulusta....
Kävin tietenkin myös kirjakaupassa, ja ostin saksan kielisen kirjan. Tämä siis jatkuu: joka maasta jossa käyn, pitää saada kirja, joka on kirjoitettu ko. maan kielellä. Kreikasta löysin Odysseuksen. Vuosi sitten.
Nyrjähtäneen nilkan, hajonneen olkapään, mustan polven ja kipeiden sormien lisäksi sain mahtavan romuskan, joka puhkesi loistoonsa vasta tänään. Kotiuduin eilen (torstaina) Ouluun, ja menin sitten tietenkin töihin illalla kerhoon. Lasten kanssa ulkoillessa alkoi varpaita palella, ja tänä aamuna oli pää täynnä jotain erittäin paksua tavaraa. Nyt sitä tulee nenästä litra kaupalla, ja korvat on täysin tukossa. Onpa kiva kun aurinko paistaa, mutta joudun katselemaan sitä lasin läpi... Ainakin on lämpimämpi.
Totesin myös, ettei tuonne ulos olisi asiaa, ainakaan juokslenkille, vaikka lentsua ei olisikaan. Kävin nimittäin tekemässä ruotsin kokeen, ja tuolla lyhyellä koulumatkalla nilkka ehti ärtyä. Nyt sitä ei enää kärsi pyöritellä - se kun pyöri tuolla pottupeltomaisilla teillä hiippaillessa...
Katselin tuossa jo lentoja jonnekin helatorstain ajalle, mutta taitaapa olla sellainen ajankohta, jolloin joka suuntaan lennot maksavat hunajaa. Pitää vielä katsella, ja jos tällä kertaa saisi jonkun mukaan, voisi kyllä jossain kävästäkin... On paljon mukavampi olla ulkomailla kuin Suomessa. Tycker jag. Nih.
---
Nyt pitäisi lukea (jaksaa lukea) kokeisiin. Tämän päivän ruotsi meni aika arpapelillä, ja mun tuurilla se meinaa aika surkeaa numeroa, vaikka Ruotsi-paita olikin päällä. Onneksi torstaina alkaa pääsiäisloma, ja vasta joskus kaaaaukana tulevaisuudessa alkaa viides jakso.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Sprehen Sie Deutch?
Kleine... Und jetzt ich zu Bremen gehen will.
Jep. Eli yoihuomenna olis lähtö Bremeniin. Niin yllättäen ja puun takaa tullut reissu onkin nyt ovella, ja nyt pitää tietenkin asiaan kuuluvasti hyppiä seinille ja oireilla muutenkin. Matkakuumetta siis, ja tuntuu taas, jotta ihan liian innossaan sitä osaakin olla...
Karu todellisuus tulee varmaan vastaan, kun treenejä on kahdesti päivässä. Ja kuulemma ovat melko raskaita.... Toivottavasti jaksan muutakin kuin nukkua.. :)
Nyt on ollut parin viikon treeniputki vähemmillä lepopäivillä. Itse asiassa yhtäkään oikeaa KUNNON lepopäivää ei olekaan ollut, vaan välillä vähän löysempiä treenipäiviä. Tänäänkin käytännössä oli "palauttelupäivä", kun treeneissä keskityin lähinnä olemaan uke. Huomennakin piipahdan vain pikaisesti aukaisemassa kinttuja tien päällä, ennenkun lehahdan pk-seudulle odottelemaan perjantai-aamua. Nykin ehkä pitäisi painua pehkuihin, mutta eihän sitä malta...
Odotan Saksan matkalta paljon: uusia tekniikoita, parempaa pystyrandoria ja tietenkin paljon uusia tuttavuuksia. Ja kisaamaankin ehkä kuulemma saatan päästä....
---
Uskonnon opetaja laittoi Wilmassa viestiä, ja kuulemma jonkinnäkösen taulukon mukaan kirjotuksista olisi tulossa M. Totta kai se on aika hyvä verrattuna siihen, miltä koe tuntui, mutta en silti ole tyytyväinen. Pitäisi nyt vain malttaa odotella ne viralliset tulokset, mutta olen silti sillä kannalla, että aion kysellä uusimisten perään...
---
Söin muuten äsken iltapalaksi rahkaa, johon sekoitin jauhelihakastiketta, mansikkahilloa ja mysliä. Oli muuten aika hyvää, ja kun lopuksi vielä vähän laittoi chiliä sekaan... Joo, kuulostaa aika kornilta, mutta kokeilkaa vaikka! (piirretään taas rasti seinään.....)
Jep. Eli yoihuomenna olis lähtö Bremeniin. Niin yllättäen ja puun takaa tullut reissu onkin nyt ovella, ja nyt pitää tietenkin asiaan kuuluvasti hyppiä seinille ja oireilla muutenkin. Matkakuumetta siis, ja tuntuu taas, jotta ihan liian innossaan sitä osaakin olla...
Karu todellisuus tulee varmaan vastaan, kun treenejä on kahdesti päivässä. Ja kuulemma ovat melko raskaita.... Toivottavasti jaksan muutakin kuin nukkua.. :)
Nyt on ollut parin viikon treeniputki vähemmillä lepopäivillä. Itse asiassa yhtäkään oikeaa KUNNON lepopäivää ei olekaan ollut, vaan välillä vähän löysempiä treenipäiviä. Tänäänkin käytännössä oli "palauttelupäivä", kun treeneissä keskityin lähinnä olemaan uke. Huomennakin piipahdan vain pikaisesti aukaisemassa kinttuja tien päällä, ennenkun lehahdan pk-seudulle odottelemaan perjantai-aamua. Nykin ehkä pitäisi painua pehkuihin, mutta eihän sitä malta...
Odotan Saksan matkalta paljon: uusia tekniikoita, parempaa pystyrandoria ja tietenkin paljon uusia tuttavuuksia. Ja kisaamaankin ehkä kuulemma saatan päästä....
---
Uskonnon opetaja laittoi Wilmassa viestiä, ja kuulemma jonkinnäkösen taulukon mukaan kirjotuksista olisi tulossa M. Totta kai se on aika hyvä verrattuna siihen, miltä koe tuntui, mutta en silti ole tyytyväinen. Pitäisi nyt vain malttaa odotella ne viralliset tulokset, mutta olen silti sillä kannalla, että aion kysellä uusimisten perään...
---
Söin muuten äsken iltapalaksi rahkaa, johon sekoitin jauhelihakastiketta, mansikkahilloa ja mysliä. Oli muuten aika hyvää, ja kun lopuksi vielä vähän laittoi chiliä sekaan... Joo, kuulostaa aika kornilta, mutta kokeilkaa vaikka! (piirretään taas rasti seinään.....)
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Yo-kirjoitukset, puhuvat hevoset ja omapäiset judotreenit
"Silmiäni usko en, kun se tyttö teki sen.." Tuo biisi tuli ekana mieleen. Enkä edes tiedä, mistä ja milloin se on noussut pintaan. Sen vain tiedän, että esittäjä on 13-vuotias Robin.
Mutta selvisimpä silti yo-kirjoituksista. Enkä ymmärrä, miksen jännittänyt... Ehkä sen takia, että niin moni kielsi jännittämästä. En oikein tiedä, menikö tentti hyvin vai huonosti, vai hyvin huonosti, mutta ainakin kolme esseetä onnistui.
Kun näin kysymykset, meinasin vetää itku-potku-raivarit. Jätin ne sitten kuitenkin väliin, mutta se adrenaliinivirtaus ainakin lämmiti pari tuntia. Sainkin jotain aikaiseksi, mutta sitten alkoi palella. Tuntui, ettei ajatuskaan kulje, kun paleli niin kamalasti. En ollut ottanut neuvosta vaaria ja varautunut ylimääräisellä hupparilla, vaan ajattelin pärjääväni ohuella pitkähihaisella. Seuraavalla kerrallapa tiedän varautua. Oikeasti.
Sain oman erillisen tilan, jossa sain tehdä kokeen. Kuvittelisin, että oli luksusta saada kokonainen luokka käyttöön, sillä mitä kavereilta on kuullut, vastaavia ratkaisuja ovat olleet mm. varastot ja opettajien työhuoneet. Olin ihan tyytyväinen, kun vielä muutama päivä sitten luulin joutuvani olemaan salissa muiden kanssa.
Helpotus tuli vasta, kun lähdin judotreeneihin. Sitä ennen ehdin käydä tuulettamassa aivoja puolen tunnin juoksulenkillä. Oli mukavaa saada purkaa heti kaikki paineet jalkojen nosteluun, pystyssä pysymiseen ja puhumiseen. Oli myös mukavaa selitellä omia tuntemuksiaan, jotka olivat melko sekavat. Kysymykset siis olisivat voineet olla parempiakin...
Pikkuvieraiden lähdettyä tajusin, että minulla oli puoli tuntia aikaa ehtiä dojolle, vaikkei siellä varsinaisia treenejä ollutkaan. Olin kuitenkin ajatellut, että menen vetämään omat lihaskuntotreenit, jotta olisin jonkinlaisessa kunnossa ennen Saksaa. Olikin todella mukava olla itsekseen tatamilla - toisella puoella oli vain kaksi muuta lisäkseni. Sain juoksennella ja punnerrella rauhassa, ja tehdä taisabaki-treenejä omaan tahtiin. En sitten tiedä, kuinka oikeaoppisia nekin olivat, mutta ainakinpahan olen treenannut. Sain kunnon hiet pintaan, ja siellä pääsin lopullisesti eroon tympeästä tunteesta, joka johtui kirjoituksista.
---
Näin viimeyönä unta, että "löysin" oman hevosen. En oikein tiedä, miten ja mistä sen löysin, mutta päätin kuitenkin ottaa sen kotiin. Tai siis mummolaan, jossa olin kesälomalla (äidin mummola). Hevonen istuskeli välillä portailla ja repi kavioillaan ruohoa maasta, tarjosipa minullein syötäväksi... Sitten lopussa se oli ihan tavallinen hevonen, joka ei virkannut mitään - ravasi vain taivaallisen tasaisesti...
Mietin vain, että olikohan tuo uni nyt se viimeinen tikki tallille menosta. Joulun jälkeen on päivä päivältä tuntunut enemmän tuntunut siltä, että pitäisi päästä käymään tallilla ja saada taas tuntea hevosten silkkiturpien lämpimät hönkäilyt. Onhan siitä jo aikaakin, kun viimeksi olen hevosen selässä ollut...
Mutta selvisimpä silti yo-kirjoituksista. Enkä ymmärrä, miksen jännittänyt... Ehkä sen takia, että niin moni kielsi jännittämästä. En oikein tiedä, menikö tentti hyvin vai huonosti, vai hyvin huonosti, mutta ainakin kolme esseetä onnistui.
Kun näin kysymykset, meinasin vetää itku-potku-raivarit. Jätin ne sitten kuitenkin väliin, mutta se adrenaliinivirtaus ainakin lämmiti pari tuntia. Sainkin jotain aikaiseksi, mutta sitten alkoi palella. Tuntui, ettei ajatuskaan kulje, kun paleli niin kamalasti. En ollut ottanut neuvosta vaaria ja varautunut ylimääräisellä hupparilla, vaan ajattelin pärjääväni ohuella pitkähihaisella. Seuraavalla kerrallapa tiedän varautua. Oikeasti.
Sain oman erillisen tilan, jossa sain tehdä kokeen. Kuvittelisin, että oli luksusta saada kokonainen luokka käyttöön, sillä mitä kavereilta on kuullut, vastaavia ratkaisuja ovat olleet mm. varastot ja opettajien työhuoneet. Olin ihan tyytyväinen, kun vielä muutama päivä sitten luulin joutuvani olemaan salissa muiden kanssa.
Helpotus tuli vasta, kun lähdin judotreeneihin. Sitä ennen ehdin käydä tuulettamassa aivoja puolen tunnin juoksulenkillä. Oli mukavaa saada purkaa heti kaikki paineet jalkojen nosteluun, pystyssä pysymiseen ja puhumiseen. Oli myös mukavaa selitellä omia tuntemuksiaan, jotka olivat melko sekavat. Kysymykset siis olisivat voineet olla parempiakin...
Pikkuvieraiden lähdettyä tajusin, että minulla oli puoli tuntia aikaa ehtiä dojolle, vaikkei siellä varsinaisia treenejä ollutkaan. Olin kuitenkin ajatellut, että menen vetämään omat lihaskuntotreenit, jotta olisin jonkinlaisessa kunnossa ennen Saksaa. Olikin todella mukava olla itsekseen tatamilla - toisella puoella oli vain kaksi muuta lisäkseni. Sain juoksennella ja punnerrella rauhassa, ja tehdä taisabaki-treenejä omaan tahtiin. En sitten tiedä, kuinka oikeaoppisia nekin olivat, mutta ainakinpahan olen treenannut. Sain kunnon hiet pintaan, ja siellä pääsin lopullisesti eroon tympeästä tunteesta, joka johtui kirjoituksista.
---
Näin viimeyönä unta, että "löysin" oman hevosen. En oikein tiedä, miten ja mistä sen löysin, mutta päätin kuitenkin ottaa sen kotiin. Tai siis mummolaan, jossa olin kesälomalla (äidin mummola). Hevonen istuskeli välillä portailla ja repi kavioillaan ruohoa maasta, tarjosipa minullein syötäväksi... Sitten lopussa se oli ihan tavallinen hevonen, joka ei virkannut mitään - ravasi vain taivaallisen tasaisesti...
Mietin vain, että olikohan tuo uni nyt se viimeinen tikki tallille menosta. Joulun jälkeen on päivä päivältä tuntunut enemmän tuntunut siltä, että pitäisi päästä käymään tallilla ja saada taas tuntea hevosten silkkiturpien lämpimät hönkäilyt. Onhan siitä jo aikaakin, kun viimeksi olen hevosen selässä ollut...
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Hiihtoloman ihanuudet
On se niin ihana olla lomalla. Ja on se niin ihanaa olla Oulussa hiihtolomalla. Päivät on täynnä tekemistä: lukemista, lukemista, lukemista, lukemista.... Ja todella paljon sosiaalisia kontakteja. No, ainakin aurinko paistaa ja on hyvä ilma...
Tekisi mieli karata jonnekin. Lähteä vaan junalla joko etelään, itään tai pohjoiseen. On ihan outoa olla kotona, kun siitä lomasta, milloin viimeksi olin kotona, on jo piiiiitkä aika. En edes muista, milloin olisin viimeksi lösöttänyt viikon samassa kaupungissa. Paitsi tietenkin kesällä, mutta sitä ei lasketa, kun olin töissä.
No, ei sikäli. Onhan tässä tekemistä: yo-kirjoituksiin lukemista. Uskontoa on mennyt tässä alkuloman aikana jo kolme kirjaa, ja vielä olisi pari jäljellä. Ja sitten vielä kertausta ja kertausta, ja vielä vähän kertausta. On kyllä ollut yksi toinenkin kirja, jota olen ahkerasti lukenut - nimittäin Diana Gabaldonin Muukalainen. Puolustaudun sillä, että se sentään liittyy aiheeseen, kun siinä on vahvasti katolisia päähenkilöitä, ja kirja vilahtelee yhtenään sanoja "presbyteeri", "agnostikko", "rukousnauha" jne. Eli ei tämä ole huonoin mahdollinen kirjavalinta, nih!
Sitäpaitsi, olen saanut hyvin luetuksi, vaikka olenkin aina välillä antanut itseni uppoutua Skotlannin ylämaan tapahtumiin 1700-luvulle. Eihän sitä muutenkaan jaksaisi melkein kahta viikkoa lukea yhteen putkeen uskontoa...
Lenkkeillytkin olen. On mukavaa taas päästä juoksemaan, vaikka polvi tuntuukin vähän hassulta. En tiedä, mikä siinä on, mutta luulisin tuntemusten johtuvan vain siitä, etten ole juossut kuukauteen. Muutenkin alan olla kohta terveiden kirjoissa: voin jo tehdä punnerruksia ilman, että ranne pettää alta, eikä siihen edes satu. Ensiviikolla siis jo kevyttä randoria, ja loppukuusta "kunnonnostatusleirille" Saksaan!
Hiihtämistä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä vielä uskaltaudun ladulle tällä lomalla... On se mukavaa kun voi liikkua!
Tekisi mieli karata jonnekin. Lähteä vaan junalla joko etelään, itään tai pohjoiseen. On ihan outoa olla kotona, kun siitä lomasta, milloin viimeksi olin kotona, on jo piiiiitkä aika. En edes muista, milloin olisin viimeksi lösöttänyt viikon samassa kaupungissa. Paitsi tietenkin kesällä, mutta sitä ei lasketa, kun olin töissä.
No, ei sikäli. Onhan tässä tekemistä: yo-kirjoituksiin lukemista. Uskontoa on mennyt tässä alkuloman aikana jo kolme kirjaa, ja vielä olisi pari jäljellä. Ja sitten vielä kertausta ja kertausta, ja vielä vähän kertausta. On kyllä ollut yksi toinenkin kirja, jota olen ahkerasti lukenut - nimittäin Diana Gabaldonin Muukalainen. Puolustaudun sillä, että se sentään liittyy aiheeseen, kun siinä on vahvasti katolisia päähenkilöitä, ja kirja vilahtelee yhtenään sanoja "presbyteeri", "agnostikko", "rukousnauha" jne. Eli ei tämä ole huonoin mahdollinen kirjavalinta, nih!
Sitäpaitsi, olen saanut hyvin luetuksi, vaikka olenkin aina välillä antanut itseni uppoutua Skotlannin ylämaan tapahtumiin 1700-luvulle. Eihän sitä muutenkaan jaksaisi melkein kahta viikkoa lukea yhteen putkeen uskontoa...
Lenkkeillytkin olen. On mukavaa taas päästä juoksemaan, vaikka polvi tuntuukin vähän hassulta. En tiedä, mikä siinä on, mutta luulisin tuntemusten johtuvan vain siitä, etten ole juossut kuukauteen. Muutenkin alan olla kohta terveiden kirjoissa: voin jo tehdä punnerruksia ilman, että ranne pettää alta, eikä siihen edes satu. Ensiviikolla siis jo kevyttä randoria, ja loppukuusta "kunnonnostatusleirille" Saksaan!
Hiihtämistä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä vielä uskaltaudun ladulle tällä lomalla... On se mukavaa kun voi liikkua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)