Rakastan Lapissa asumista!
Tämän toteamuksen sai aikaan eilinen Luoston reissu sekä tämänpäiväinen Vaattunkikönkään laavuretki. Tämänpäiväinen kaunis auringonpaiste ja raikas syysilma antoivat kunnon energiapiikin, ja seuraavana sadepäivänä tätä päivää on ihana muistella. Makkara ja kahvi maistui, ja kuukkelikin hiippaili lähistölle kärkkymään.
Luostolla ei ollut ihan niin hyvä sää kuin tänään - harmaata ja sumuista, hieman vesisadetta ja kunnon vinkka. Vaikka nilkat pyörivät kuin tuuliviirit, oli oikein mukava patikoida 17 kilometrinen Ukko-Luoston reitti läpi. Maasto vaihteli kivirakasta helppoon metsäpolkuun, ja onneksi kivirakka-osuus olikin jo heti kättelyssä. Loppumatkasta meininki olikin jo niin väsynyttä, ettei kivikossa olisi jaksanut rämpiä.
Patikoimaan pääsee liian harvoin - taas huomasi, kuinka tuosta touhusta nauttii. Vaikka samalla voikin ihmetellä, miksi. Kun saa keskittyä vain siihen, mihin jalkansa asettaa, unohtuu kummasti kaikki murheet ja huolet, joita ei tällä hetkellä onneksi taakaksi asti ole. Kuitenkin irtiotto arjesta on pääasia. Maisemiakin kelpasi katsella, Luosto piirtyi nättinä taivasta vasten, kun päästiin alas. Sumu oli hävinnyt ja hetken oli melko kirkasta.
Oulusta ei voinut lähteä käymään päiväreissua Luostolla tai Pyhällä, saati sitten vielä pohjoisempana. Rovaniemi on ihanan lähellä kaikkea, ja kun täällä on ihmisiä, jotka haluavat lähteä mukaan. Aijai! Luksusta!
---
Kasvatustiede ei pure. Alussa oli ongelmia daisy-kirjojen luettavaan muotoon saamisessa, sitten LearnLink -tunneille pääsemisessä ja koko ajan temppuileva nettitikku ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja noitumista. Aina kiinnostaa se, mitä on tulossa - ei se, mitä on. Tulevat opintojaksot vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmilta....
Olen laukannut ympäri ämpäri maita ja mantuja, verkostoitunut täällä Lapissa ja pedannut itselleni työpaikkaa. Odotan innolla ensi kevättä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Aika menee hurjaa vauhtia...
Kävin tällä viikolla kolmesti juoksemassa, peräkkäisinä päivinä. Oli uskomaton fiilis, kun lonkat olivat kivuttomat vielä tänäänkin, vaikka kilometrejä on kertynyt montakymmentä. Vieläkin venyttely sattuu, mutta selvästi jumit alkavat hellittää. Syksy on minun aikaan juosta. Kun on viileää ja helppo hengittää, jalka nousee paremmin kuin helteellä.
Judo on taas hiipunut taka-alalle, mutta ensi viikolla aion palata tatamille. On ärsyttävää pitää pitkiä taukoja, joiden aikana ehtii monta kertaa miettiä, jaksaako enää mennäkään takaisin. Kaipaan tatamille, mutta silti haaveilen jostain aivan muusta kuin matsaamisesta. Silti odotan EM-reissua ja matseja.
Tiedän, ristiriitaista. Paras kun luen välillä italiaa ja kirjoitan taas joskus, kun ajattelen selvemmin.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
tiistai 17. syyskuuta 2013
Pieni suuri kaupunki
Pöö. Olen taas laiminlyönyt kirjoitteluni tänne, mutta nyt palaan ainakin hetkeksi ruotuun.
Tulin juuri haravoimasta mummin takapihaa. Aurinko paistoi ja lehdet olivat nätin keltaisia... Minäkin tahdon oman pihan jota hoidella. Tosin, kun se olisi, kiroaisin sen. Että se siitä sitten.
Olen alkanut pikkuhiljaa palata ruotuun myös juoksun osalta. Kun minulle kerrottiin, miksi lonkkani tulevat juoksusta kipeiksi, voin nyt painottaa taas juoksuun ja jatkaa venyttelyä. Olen tehnyt 19 vuotta väärin vatsalihastreenini: kyynärpäitä ei kuulemma saisi viedä polviin - silloin treenataan lonkankoukistajia - vaan lapojen lattiasta irtinosto riittää. Rutistuksia kehiin, lonkat venymään ja ja juosu jatkuu!
Palatakseni siihen, mitä olin selittämässä: kävin tänäänkin juoksemassa. Tällä kertaa haittona oli päänsärky, mutta muuten juoksu tuntui hyvältä ja loppua kohden kevyeltä. Jospa saisin tällä kertaa pidettyä päämärästäni kiinni ja juoksisin ensi vuonna puolimaratonin.
Alan pikkuhiljaa oleutua myös tähän kämppääni, kun sain sen vihdoin ja viimein järjestettyä parisen viikkoa sitten. Nyt tämä on ihan asuttava, vaikkakin paljon pientä juttua on vielä tekemättä. Esimerkiksi kaikki elektroniikka (tv, digiboxi ym) on asentamatta. Mutta niinhän ne olivat edellisessäkin kämpässä jouluun asti, että ei ole mitään uutta. Nyt on sentään kaksi lamppua katossa, ja täällä on oikeastaan pimeällä oikeinkin viihtyisää, toisin kuin edellisessä, pimeän ankeassa kaksiossani.
Jos vertailua jatketaan, on pakko mainostaa valtavaa saunaa. Edellisessä kämpässä oli vajaa puolta pienempi sauna, eikä siellä todellakaan ollut ikkunaa. Tämä on iso, ilmava ja valoisa. Kyllä kelpaa saunoa! Tosin, testasin saunani ensimmäistä kertaa vasta eilen, mutta... Ei ole ollut aikaa.
---
Italian opiskelut alkoivat eilen. Olen sekä innostunut että hädissäni, sillä eilisillasta alkanut päänsärky jatkui vielä pitkälle tähän päivään. Seurauksena pienen tekstin ja valkoisen paperin tuijottamisesta. En ajatellut kertoa opettajalle, etten ihan näe, mutta pitänee se kai sittenkin sivulauseessa mainita. Muuten oppitunti vaikutti ihan mukavalta, vaikka kaikki muut tuntuvatkin olevan jo ennestään hakoja italiassa. Näkevät nappailevat sanoja niin helposti. Huomasin tämän etenkin opintomatkalla Roomassa avustajani kanssa, joka jo parin päivän jälkeen tykitti italiaa kuin vanha tekijä. Kaipa kielikorvallakin on jotain tekemistä asian kanssa, mutta kun näkee lukea ruokalistoja ja kylttejä ravintoloissa, kaupoissa ja vaikka missä, niin oppiihan sitä opetelemattakin. En vaan minä. Opintomatkasta jäi mieleen "Grazie" ja "Prego", vain siksi että niitä toisteltiin koko ajan.
Myös avoimen yliopiston opinnot alkoivat, mutta melko hitaasti ja nihkeästi. Olin sunnuntaina aivan onnessani kun sain tunnukset Optimaan sun muihin, mutta nyt kun pitäisi alkaa asennella LearnLinciä, en olekaan enää niin innoissani. Eikä mitään tehtävänantoja ole annettu, eikä kirjalistoja eikä mitään. Plääh, ei ole ihan mutkatonta opiskella verkossa. Toivottavasti saan kaiken toimimaan, että pääsen tenttimään ensi kuussa.
Kirjoittelut eivät ole taas edenneet oikein mitenkään vähään aikaan. En osaa asettua aloilleni koneen ääreen, vaikka pitäisi. Viimeviikolla reissussa ollessani sain aikaan luonnekuvauksia, mutta suurin työ on aloittamatta. Ajatus valtavasta työmäärästä, muokkaamisesta ja oikolukemisesta tuntuu vähän liian suurelta, enkä ole keksinyt, miten jakaisin sen itselleni pieniin paketteihin.
---
Otsikkoon palatakseni, Rovaniemi on alkanut tuntua vähän liian isolta kaupungilta tämäkin. Tuntumaa voi luoda asuinalue, mutta silti Pelkosenniemellä on ihana käydä rauhoittumassa. Yksi tie ja sen varrella kaikki palvelut, semmosieen pikkukylään haluaisin! Mutta on tämä silti pieni paikka, kun alkaa tuntea ihmisiä. Se tuntee tämän, jonka minä tunnen, ja mun tuntema tunteekin jonkun yhteisen tutun. Huh!
Tulin juuri haravoimasta mummin takapihaa. Aurinko paistoi ja lehdet olivat nätin keltaisia... Minäkin tahdon oman pihan jota hoidella. Tosin, kun se olisi, kiroaisin sen. Että se siitä sitten.
Olen alkanut pikkuhiljaa palata ruotuun myös juoksun osalta. Kun minulle kerrottiin, miksi lonkkani tulevat juoksusta kipeiksi, voin nyt painottaa taas juoksuun ja jatkaa venyttelyä. Olen tehnyt 19 vuotta väärin vatsalihastreenini: kyynärpäitä ei kuulemma saisi viedä polviin - silloin treenataan lonkankoukistajia - vaan lapojen lattiasta irtinosto riittää. Rutistuksia kehiin, lonkat venymään ja ja juosu jatkuu!
Palatakseni siihen, mitä olin selittämässä: kävin tänäänkin juoksemassa. Tällä kertaa haittona oli päänsärky, mutta muuten juoksu tuntui hyvältä ja loppua kohden kevyeltä. Jospa saisin tällä kertaa pidettyä päämärästäni kiinni ja juoksisin ensi vuonna puolimaratonin.
Alan pikkuhiljaa oleutua myös tähän kämppääni, kun sain sen vihdoin ja viimein järjestettyä parisen viikkoa sitten. Nyt tämä on ihan asuttava, vaikkakin paljon pientä juttua on vielä tekemättä. Esimerkiksi kaikki elektroniikka (tv, digiboxi ym) on asentamatta. Mutta niinhän ne olivat edellisessäkin kämpässä jouluun asti, että ei ole mitään uutta. Nyt on sentään kaksi lamppua katossa, ja täällä on oikeastaan pimeällä oikeinkin viihtyisää, toisin kuin edellisessä, pimeän ankeassa kaksiossani.
Jos vertailua jatketaan, on pakko mainostaa valtavaa saunaa. Edellisessä kämpässä oli vajaa puolta pienempi sauna, eikä siellä todellakaan ollut ikkunaa. Tämä on iso, ilmava ja valoisa. Kyllä kelpaa saunoa! Tosin, testasin saunani ensimmäistä kertaa vasta eilen, mutta... Ei ole ollut aikaa.
---
Italian opiskelut alkoivat eilen. Olen sekä innostunut että hädissäni, sillä eilisillasta alkanut päänsärky jatkui vielä pitkälle tähän päivään. Seurauksena pienen tekstin ja valkoisen paperin tuijottamisesta. En ajatellut kertoa opettajalle, etten ihan näe, mutta pitänee se kai sittenkin sivulauseessa mainita. Muuten oppitunti vaikutti ihan mukavalta, vaikka kaikki muut tuntuvatkin olevan jo ennestään hakoja italiassa. Näkevät nappailevat sanoja niin helposti. Huomasin tämän etenkin opintomatkalla Roomassa avustajani kanssa, joka jo parin päivän jälkeen tykitti italiaa kuin vanha tekijä. Kaipa kielikorvallakin on jotain tekemistä asian kanssa, mutta kun näkee lukea ruokalistoja ja kylttejä ravintoloissa, kaupoissa ja vaikka missä, niin oppiihan sitä opetelemattakin. En vaan minä. Opintomatkasta jäi mieleen "Grazie" ja "Prego", vain siksi että niitä toisteltiin koko ajan.
Myös avoimen yliopiston opinnot alkoivat, mutta melko hitaasti ja nihkeästi. Olin sunnuntaina aivan onnessani kun sain tunnukset Optimaan sun muihin, mutta nyt kun pitäisi alkaa asennella LearnLinciä, en olekaan enää niin innoissani. Eikä mitään tehtävänantoja ole annettu, eikä kirjalistoja eikä mitään. Plääh, ei ole ihan mutkatonta opiskella verkossa. Toivottavasti saan kaiken toimimaan, että pääsen tenttimään ensi kuussa.
Kirjoittelut eivät ole taas edenneet oikein mitenkään vähään aikaan. En osaa asettua aloilleni koneen ääreen, vaikka pitäisi. Viimeviikolla reissussa ollessani sain aikaan luonnekuvauksia, mutta suurin työ on aloittamatta. Ajatus valtavasta työmäärästä, muokkaamisesta ja oikolukemisesta tuntuu vähän liian suurelta, enkä ole keksinyt, miten jakaisin sen itselleni pieniin paketteihin.
---
Otsikkoon palatakseni, Rovaniemi on alkanut tuntua vähän liian isolta kaupungilta tämäkin. Tuntumaa voi luoda asuinalue, mutta silti Pelkosenniemellä on ihana käydä rauhoittumassa. Yksi tie ja sen varrella kaikki palvelut, semmosieen pikkukylään haluaisin! Mutta on tämä silti pieni paikka, kun alkaa tuntea ihmisiä. Se tuntee tämän, jonka minä tunnen, ja mun tuntema tunteekin jonkun yhteisen tutun. Huh!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)