Hälsningar från Göteborg!
Viikonloppu Ruotsissa judon merkeissä oli mahtava melkein kolmen viikon tatamitauon jälkeen. Nyt tuntuu taas, että voi palata kotisalille ja jatkaa treenailuja kunnlla. Viikonloppu piti sisällään mattopainotteisia treenejä, rentoja matseja ja mukavaa yhdessäoloa. Kielikylpy käsitti ruotsin ja englannin siinä määrin, että kun minulle puhuttiin ruotsiksi, vastasin englanniksi. Tajusin vasta jälkeen päin, että vastasin väärällä kielellä...
Lähdin reissuun pieni jännityksen poikanen vatsassani muljuten. Olkapää jännitti, oma pää jännitti. Kaipa se johtui pitkähköstä tauosta. Leiri oli kuitenkin mitä parhain paluu takaisin judon pariin, sillä se vähäinen tekniikka keskittyi mattoon, eikää pystytekniikoita käyty läpi ollenkaan. Randorikin aloitettiin kevyesti. Mitään ihmeempiä ei sattunut, eikä olkapääkään suuremmin valitellut. Vasta matsissa niskat alkoivat rutista ja olkapää paukkua. Nyt on sitten koko kroppa puuduksissa, eikä pään kääntäminen oikein tunnu luontevalta. Se on sitä judoa!
Vietin koko lauantai-illan kuullen pelkästän ruotsia ja englantia. Illan kielikylpy teki hyvää, sillä aloin ajatella sekaisin ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. Paljon jäi ymmärtämättä tällä vähäisellä kielitaidollani, mutta noloja tilanteita oli silti yllättävän vähän. Sain sitä paitsi suuni auki montakin kertaa, vaikka olenkin arka puhumaan kieliä. Nyt olen aivan innoissani ruotsista, vaikka englantia pitäisi lukea... Jos joskus pääsisi pidemmäksi aikaa ulkomaille, kielitaitokin kohenisi vauhdilla. Tämäkin viikonloppu vaikutti jo paljon!
Uusia tuttavuuksia tuli valtavasti. Aivan mahtavia ihmisiä! Kaikki puhuvat siitä, että on hienoa saada kokoon eri maiden näkövammaisia nuoria. Niin todellakin on! Kun kuulee juttuja toisilta, saa ideoita myös omaan tekemiseen ja toimimiseen.
Ainoa asia, mikä jäi hieman harmittamaan, olivat joulumarkkinat. Ne olisivat olleen Lisebergissä, jonne kertyi matkaa liian paljon siihen aikaan nähden, mitä meille keskustassa oloon jäi. Markkinat jäivät siis väliin, mutta ydinkeskusta tuli ainakin nähtyä. Göteborg on loppuen lopuksi hyvin samanlainen kaupunki kuin Oulu - ensivaikutelma tuli heti moottoritiellä lentokentältä leiripaikalle ajaessa.
Täytyy vielä mainita pari sanaa majoituksesta. Majapaikkamme oli Kvibergs vandrarhem. Hostellitasoinen, mutta erittäin siisti ja kodikas paikka, jossa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Pitänee harkita ensi vuonna Cannon Cupiin lähtöä - vaikka vain leirille. Matkailu avartaa!
---
Kohta on joulukuu! Yritän pohtia pääni puhki jotain mukavaa joulukalenteri-ideaa, mutta vielä en ole mitään keksinyt. Vielä muutama päivä aikaa. Ideoita saa heitellä!
maanantai 26. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
Lattian luutuamista ja lonksuvia olkapäitä
Olin lauantaina pelaamassa maalipallon SM-turnauksessa kokeilevana pelaajana. Joukkueenani oli Näpäjä, ja sijoituksena tässä turnauksena oli kolmas sija. Jännitystä, uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja.. Uudestaan!
Jännitys tuli siinä vaiheessa, kun kentäle piti mennä ensimmäisen kerran. Otinkin sitten tyylikkäästi rankkarin, vaikken ollut edes paikalleni päässyt. Niin, ei tietenkään saa koskea laseihin pelin aikana... Heh, no. Lasit painoivat. Päästin maalin ja harmitti. Oikeassa laidassa sitten luutusin kahta ahkerammin. Pelaamiinen alkoi sujua, ja sitä olisi tahtonut lisää.
Toisessa pelissä (kolmannessa, minun toisessa) ei mennyt ihan niin hyvin. Pari palloa pääsi ihan liian helposti maaliin, ja muutenkin kenttä tuntui isolta. Oikea laita ei ole minun paikkani, jos laidasa joudun pelaamaan. Oikealle liukuminen on helpompaa...
Kolmannen pelin peliaikani jäi puoleentoista minuuttiin, mutta pääsin centteriksi. Keskellä peliä voi lukea ihan erillä tavalla kun ladasta ja liikkuakin voi paljon enemmän. Viimeisestä pelistä jäi mahtava fiilis, vaikka jälleen palloja livahti maaliin. Silti haluan päästä pelaamaan lisää ja lisää, ja aloin jo pohdiskella päälajin vaihtoa.
Onneksi meillä on maalipallotreenit täällä Oulussa. Vaikkei sali ole kummoinen, tuntuma peliin säilyy. Kunhan torjumaan mahtuu, tila on tarpeeksi suuri. Tällä hetkellä enemmän vetää maalipallosali kuin tatami, ja olen ehtinyt jo monta kertaa moralisoida, että missä on vika. Silti alan jo olla taipuvainen ajatukseen, että vaihtaisin päälajin, ja antaisin judon hetken hautua. Kuten monet ovat sanoneet: sitä voi harrastaa vanhempanakin. Siltikin vähän arveluttaa.
Maalipallossa on se hyvä puoli, ettei vasen olkapää juurikaan rasitu. Heitän pääsääntöisesti oikealla kädellä, ja vain harvoin vasemmalla. Olkapää kun vieläkin on kipeä, jos sitä venyttää. Pyörittäessä se lonksuu, ja napsahdus käy aina, kun nostaa tai ojentaa kättä. Mikähän siinäkin sitten on, tiedä häntä.
---
Olin eilen sokeainviikon myyjäisissä myymässä leipomuksia. Leivoin sämpylöitä, joululimppuja, mokkapaloja ja Hanna-tädin kakkja. Melkein kaikki meni kaupaksi! Oli mukavaa kuunnella vanhojen tuttujen jutustelua. Oli myös yllättävän mukava tehdä samalla käsitöitä. Innostuin värkkäilemään lankapalloja, sillä niitä on helppo tehdä, eikä tarvitse ajatella silmukkapakoja. Värkkäilin myös lankatonttuja, mutta vasta kolmen yrityksen jälken hoksasin sen tekniikan, jolla ne pitäisi tehdä. En sitten kokeillut, mutta tarkoitus olisi. Lankaa ainakin löytyy - pitää välillä käyttää entisiä pois, että voi ostaa uusia kutomisinnostuksen toivossa.
Rottinkityöt ovat nostalgisia, sillä olen jo pienestä pitäen ollut mukana korityökursseilla. Isäni teki paljon koritöitä, ja tuossa vieressä seisookin hänen tekemänsä keinutuoli. Itsekin olen värkkäillyt jos jonkinnäköistä koria, mutta ne ovat melko karkeatekoisiaa. Katselin myyjäisissä ihastuksissani ammattilaisen tekemiä rottinkitöitä ja sain vaikka mitä joululahjaideoita. Sain myös naurut siitä kun kerroin, että hajotin rottinkisen seinäkellon koneiston nutturallani, joka jäi viisariin kiinni. Viisarit vaihtoon, ja kello toimisi taas.
---
Minulla taitaa olla korvatulehdus. Pää tuntuu irralliselta ja olo on huterahko. Tänä aamuna vasen korva alkoi kevyesti kipuillakin. Tiedossa siis pitkä koulupäivä.
Jännitys tuli siinä vaiheessa, kun kentäle piti mennä ensimmäisen kerran. Otinkin sitten tyylikkäästi rankkarin, vaikken ollut edes paikalleni päässyt. Niin, ei tietenkään saa koskea laseihin pelin aikana... Heh, no. Lasit painoivat. Päästin maalin ja harmitti. Oikeassa laidassa sitten luutusin kahta ahkerammin. Pelaamiinen alkoi sujua, ja sitä olisi tahtonut lisää.
Toisessa pelissä (kolmannessa, minun toisessa) ei mennyt ihan niin hyvin. Pari palloa pääsi ihan liian helposti maaliin, ja muutenkin kenttä tuntui isolta. Oikea laita ei ole minun paikkani, jos laidasa joudun pelaamaan. Oikealle liukuminen on helpompaa...
Kolmannen pelin peliaikani jäi puoleentoista minuuttiin, mutta pääsin centteriksi. Keskellä peliä voi lukea ihan erillä tavalla kun ladasta ja liikkuakin voi paljon enemmän. Viimeisestä pelistä jäi mahtava fiilis, vaikka jälleen palloja livahti maaliin. Silti haluan päästä pelaamaan lisää ja lisää, ja aloin jo pohdiskella päälajin vaihtoa.
Onneksi meillä on maalipallotreenit täällä Oulussa. Vaikkei sali ole kummoinen, tuntuma peliin säilyy. Kunhan torjumaan mahtuu, tila on tarpeeksi suuri. Tällä hetkellä enemmän vetää maalipallosali kuin tatami, ja olen ehtinyt jo monta kertaa moralisoida, että missä on vika. Silti alan jo olla taipuvainen ajatukseen, että vaihtaisin päälajin, ja antaisin judon hetken hautua. Kuten monet ovat sanoneet: sitä voi harrastaa vanhempanakin. Siltikin vähän arveluttaa.
Maalipallossa on se hyvä puoli, ettei vasen olkapää juurikaan rasitu. Heitän pääsääntöisesti oikealla kädellä, ja vain harvoin vasemmalla. Olkapää kun vieläkin on kipeä, jos sitä venyttää. Pyörittäessä se lonksuu, ja napsahdus käy aina, kun nostaa tai ojentaa kättä. Mikähän siinäkin sitten on, tiedä häntä.
---
Olin eilen sokeainviikon myyjäisissä myymässä leipomuksia. Leivoin sämpylöitä, joululimppuja, mokkapaloja ja Hanna-tädin kakkja. Melkein kaikki meni kaupaksi! Oli mukavaa kuunnella vanhojen tuttujen jutustelua. Oli myös yllättävän mukava tehdä samalla käsitöitä. Innostuin värkkäilemään lankapalloja, sillä niitä on helppo tehdä, eikä tarvitse ajatella silmukkapakoja. Värkkäilin myös lankatonttuja, mutta vasta kolmen yrityksen jälken hoksasin sen tekniikan, jolla ne pitäisi tehdä. En sitten kokeillut, mutta tarkoitus olisi. Lankaa ainakin löytyy - pitää välillä käyttää entisiä pois, että voi ostaa uusia kutomisinnostuksen toivossa.
Rottinkityöt ovat nostalgisia, sillä olen jo pienestä pitäen ollut mukana korityökursseilla. Isäni teki paljon koritöitä, ja tuossa vieressä seisookin hänen tekemänsä keinutuoli. Itsekin olen värkkäillyt jos jonkinnäköistä koria, mutta ne ovat melko karkeatekoisiaa. Katselin myyjäisissä ihastuksissani ammattilaisen tekemiä rottinkitöitä ja sain vaikka mitä joululahjaideoita. Sain myös naurut siitä kun kerroin, että hajotin rottinkisen seinäkellon koneiston nutturallani, joka jäi viisariin kiinni. Viisarit vaihtoon, ja kello toimisi taas.
---
Minulla taitaa olla korvatulehdus. Pää tuntuu irralliselta ja olo on huterahko. Tänä aamuna vasen korva alkoi kevyesti kipuillakin. Tiedossa siis pitkä koulupäivä.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Pyöriikö pallo pimeässä?
Kirjoittelin mainoksen, jonka jaoin mm. oman koulumme seinälle sekä kaupungin nuorisotaloille. Siinä heitettiin haaste: pyöriikö pallo pimeässä? Pyörihän se, mutta eilen paikalla ei ollut kuin meitä näkövammaisia. Mutta oli meitä kuitenkin enemmän kuin ennustetut kaksi.
Sali oli pienempi kuin muistelin, mutta se välttää oikein hyvin tarkoituksiimme. Huomasin, kuinka tärkeää oli päästä kentälle ennen viikonloppun turnausta, sillä pelaaminen oli ruosteessa. Nyt sai tuntumaa palloon ja vähän palautetta huomioitavista asioista esim. omassa torjunnassa. Myöskään kovia palloja ei lauantaina tarvitse säikähtää.
Ainoa ongelma, joka meillä on varusteiden kanssa, on pallopula. Meillä on vain yksi pallo, ja sekin on ikivanha ja jo pelinsä nähnyt. Kyllähän sillä treenata voi, mutta oheistreeniä pallon kanssa ei voida tehdä kunnolla - vuorotellen vain. Myös lisää treenaajia kaivataan, ja tavoitteena olisi saada mukaan myös näkeviä. Jospa seuraavalla kerralla olisi jo enemmän kokeilijoita!
Aloin jo pohdiskella, että mitenhän kalenterini kävisi, jos hakisin maalipallojoukkueeseen, ja judoaisin siihen päälle tavoitteena Rio. Voisi olla hieman täyttä. Tosin, täysi se on nytkin, joten eipä olisi mitään uutta. Judo on edelleen ykköslaji, mutta olen liian innoissani maalipallosta!
Tämä on juuri ongelma: kaikki kiinnostaa, mutta kaikkialle ei ehdi. Urheilusta saisi helposti täysipäiväistä, jos vain voimat ja raha riittäisi. Ei tarvitsisi koulua, töitä tai muuta vapaa-ajan hommia, kaikki mahdolliset urheilulajit riittäisivät. Judon ja maalipallon rinnalle sopisi hiihto, sillä se on kokonaisvaltainen Ulkolaji. Maisemat siis vaihtuisivat, ja saisi raitista ilmaa. Olenkin jo kaavaillut, että hiihdän ensi talvena paljon! Luisteluakin odotan jostain syystä innolla. Vaeltamaankin tahtoisin.
Kun nyt sivusin stressin aihettani priorisointia, voin jatkaa siitä vähän lisää. Katselin tuossa seuraavan jakson lukujärjestystäni, ja olin oikein mielissäni huomatessani, ettei hyppytunteja ole mahdottomasti, ja että päivät ovat jopa ihan järkeviä. Tämä jakso on ollut aivan kamala juuri hypäreiden vuoksi - niitä on liikaa, ja päivät katkeavat niihin ihan tyhmästi. Myöskin tunteja on ensi jaksossa enemmän ja monipuolisemmin - tässä jaksossa kun alun perin oli kolme kurssia englantia. Ei kiitos. Mieluummin jopa matikkaa, kun kolme kurssia englantia!
---
Onpa taas lihakset jumissa. Pahenee vain, kun tässä istuu. Kahtena päivänä kun kävi juoksemassa vähän normaalia kovatempoisemman ja pidemmän lenkin, penikat huutelevat jo olemassaoostaan. Siihen lisättynä kuntosalitreeni (jossa en kyllä kamalasti jalkoja penikoiden takia treenannut), joka näköjään sai lapani niin jumiin, että päätä taas särkee. On se urheilu vaarallista. Tänään siis kolmeksi ja puoleksi tunniksi dojolle!
Sali oli pienempi kuin muistelin, mutta se välttää oikein hyvin tarkoituksiimme. Huomasin, kuinka tärkeää oli päästä kentälle ennen viikonloppun turnausta, sillä pelaaminen oli ruosteessa. Nyt sai tuntumaa palloon ja vähän palautetta huomioitavista asioista esim. omassa torjunnassa. Myöskään kovia palloja ei lauantaina tarvitse säikähtää.
Ainoa ongelma, joka meillä on varusteiden kanssa, on pallopula. Meillä on vain yksi pallo, ja sekin on ikivanha ja jo pelinsä nähnyt. Kyllähän sillä treenata voi, mutta oheistreeniä pallon kanssa ei voida tehdä kunnolla - vuorotellen vain. Myös lisää treenaajia kaivataan, ja tavoitteena olisi saada mukaan myös näkeviä. Jospa seuraavalla kerralla olisi jo enemmän kokeilijoita!
Aloin jo pohdiskella, että mitenhän kalenterini kävisi, jos hakisin maalipallojoukkueeseen, ja judoaisin siihen päälle tavoitteena Rio. Voisi olla hieman täyttä. Tosin, täysi se on nytkin, joten eipä olisi mitään uutta. Judo on edelleen ykköslaji, mutta olen liian innoissani maalipallosta!
Tämä on juuri ongelma: kaikki kiinnostaa, mutta kaikkialle ei ehdi. Urheilusta saisi helposti täysipäiväistä, jos vain voimat ja raha riittäisi. Ei tarvitsisi koulua, töitä tai muuta vapaa-ajan hommia, kaikki mahdolliset urheilulajit riittäisivät. Judon ja maalipallon rinnalle sopisi hiihto, sillä se on kokonaisvaltainen Ulkolaji. Maisemat siis vaihtuisivat, ja saisi raitista ilmaa. Olenkin jo kaavaillut, että hiihdän ensi talvena paljon! Luisteluakin odotan jostain syystä innolla. Vaeltamaankin tahtoisin.
Kun nyt sivusin stressin aihettani priorisointia, voin jatkaa siitä vähän lisää. Katselin tuossa seuraavan jakson lukujärjestystäni, ja olin oikein mielissäni huomatessani, ettei hyppytunteja ole mahdottomasti, ja että päivät ovat jopa ihan järkeviä. Tämä jakso on ollut aivan kamala juuri hypäreiden vuoksi - niitä on liikaa, ja päivät katkeavat niihin ihan tyhmästi. Myöskin tunteja on ensi jaksossa enemmän ja monipuolisemmin - tässä jaksossa kun alun perin oli kolme kurssia englantia. Ei kiitos. Mieluummin jopa matikkaa, kun kolme kurssia englantia!
---
Onpa taas lihakset jumissa. Pahenee vain, kun tässä istuu. Kahtena päivänä kun kävi juoksemassa vähän normaalia kovatempoisemman ja pidemmän lenkin, penikat huutelevat jo olemassaoostaan. Siihen lisättynä kuntosalitreeni (jossa en kyllä kamalasti jalkoja penikoiden takia treenannut), joka näköjään sai lapani niin jumiin, että päätä taas särkee. On se urheilu vaarallista. Tänään siis kolmeksi ja puoleksi tunniksi dojolle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)