Mitenkä päivään voikaan mahtua näin paljon erilaisia tunteita?
Sain juuri tietää, että polvi on kunnossa. Tai siis ei ole, mutta ei siellä mitään rikkikään ole. Kuulemma vain verta ja vahingoittuneita kudoksia, jotka paranevat aikanaan. Helpotus! En tiennyt, että olin jännittänyt lääkärin soittoa näin paljon, mutta yllättävän iso kivi vierähti sydämeltä. Olin jo ehtinyt kuvitella, kuinka joudun puolen vuoden urheilukieltoon (joku tollasta uhkaili, kun sillä oli ollu kans turvonnu polvi jne jne...) Ei sellasta kestäis täyspäisenä. On tässä jo sairastettu! Ja mikä vielä parempaa, lääkäri sanoi, ettei polvea tarvitse varoa - liikkuu vaan vaikka vähän sattuiukin.
Pääsen siis hyvällä omalla tunnolla osallistumaan HaruShiaihin ja Koyama shiaihin. Ehdin jo ilmoittautuakin, vaikka lääkäri soitti vasta vartti sitten. Olen vähän innoissani...
Sain myös tietää, että pääsen katsomaan perjantaina yhtä asuntoa. Se on mukavannäköinen pieni kaksio, joka on tässä ihan lähellä. Oma sauna ja kaikki... Olen jo pitkään katsellut asuntoja: sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Olin ihan varma, että ostan heti oman asunnon, mutta jos tuo vuokrakämppä näyttää hyvältä ja vuokrasopimuksen allekirjoitus sopii vasta kesäkuussa, voisin muuttaa tuohon. Asunto näyttää juuri sopivan kokoiselta: minä kun en mihinkään opiskelijaboksiin tämän valtavan egoni kanssa mahdu. Nih.
On jotenkin jännä ajatus, että asun ehkä enää vain vajaan puolitoista kuukautta kotona. Tai no, asunhan minä sittenkin kotona kun on oma kämppä, mutta KOTONA kotona. Vaikka onkin jo pitkään henkisesti valmistautunut ja miettinyt kaiken valmiiksi, ei silti osaa ajatella, millaista on muuttaa asumaan yksin. Pitää hoitaa kaikki itse, eikä kukaan tule illalla kotiin väsyneenä ja ärtyneenä. Paitsi minä. Ja kun minä menen kotiin, kukaan ei varmasti ole paistanut karjalanpiirakoita...
Outoa mutta kiehtovaa. Tätä on odotettu.
---
Tänään turhautti myös oikein urakalla. Sain taas lähteä kiireellä hammaslääkäriin, eksyin, istuin puoli tuntia odottamassa, pääsin sisään, lähdin ja eksyin. Ja eksyin vielä kerran, ja taksikuski ettiskeli mua. Tulipahan pyörittyä ulkona, ja hoidettua sosiaalista kanssakäymistä kaappaamalla viaton ohikulkija silmiksi. Nyt on taas sitten hyvä fiilis, kun polvi-asia on kunnossa ja asuntoesittely odottaa!
On se kumma, kun taksi tulee heti kun sitä ei ihan heti kaipaisi, ja silloin kun itsellä on tuli hännän alla, taksia ei näy eikä kuulu. Tiedän tämän, mutta en opi sitä... Vähän sama bussien kanssa.
Osasyy eksyilyyn oli tuore lumi, jota eilisen ja yön aikana satoi. Ulkona pyöriessäni ja kiroillessa kuitenkin mietin, että viimeistään kuukauden päästä lumi on tipotiessään. Tai jos ei ole, niin lähden jonnekin vähän pidemmälle aloittamaan kesän.
---
Olipas sekavaa tekstiä... Taas... Ja huomiseksi pitäisi kirjoitella ksksi äidinnkielen tekstitaitovastausta tyylistä. Ja maantiedon tehtäväkirja pitäisi täyttää..... Ja ruotsin tiivistelmä. Ja kohta on viikonloppu! Meneepä aika nopeasti...
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
tiistai 10. huhtikuuta 2012
"Se tunne kun..."
Ensinnäkin täytyy sanoa, että "se tunne kun.." on älyttömän typerä ja kulunut fraasi, jota kuulee nykyään aivan liikaa. Siksipä se onkin varmaan menettänyt tehonsa. Ja minutkin on sitten näemmä aivopesty, kun tuo tuli mieleen...
Mutta. Ensimmäiset treenit sen jälkeen kun on ollut flunssassa puolitoista viikkoa ja paikat enemmän tai vähemmän rikki, on aivan mahtavat! Nytkin sain treeneistä valtavan adrenaliinipaukun, ja nyt tekisi mieli hyppiä seinillä eteen- taakse- ja sivuttain. Kun osaa ottaa varovasti ja siten, ettei vaaraa sattumisesta ole, on myös henkisesti paljon kevyempää palata takaisin treenirytmiin.
Nyt on siis tullut puolentoista viikon judotauko. Pääsiäisenä tuli liikuttua, mutta ei todellakaan niin paljoa kuin olin suunnitellut. En käynyt hiihtämässä, vaikka olisi ollut mahtavat säät. Sen sijaan käpästelin ja juoksentelin, riuhdoin kuminauhaa ja ratsastin. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa hevosen selkään - edellisestä kerrasta kun on jo päässyt livahtamaan pari vuotta. Joka tapauksessa, melkleinpä kahden viikon sykettä nostavan liikunnan tauon jälkeen oli mahtavaa vetää sykkeet maksimiin.
Itse asiassa oli hämmentävää huomata, kuinka nopeasti syke nousi korkealle. Kuntopiiri jota tein valmentajan kyykyttäessä, ei aikaisemmin olisi nostanut sykettä näin paljoa. Perustelin sen sitten sillä, että kyllähän sairastelu kun sairastelu vie voimia. Sallittakoon siis tämä, tällä kertaa.
Maitohapot jylläsivät ja fiilis oli mahtava, vaikka vähän meinasi väsy painaa. Se, kun lihaksissa tuntuu sopivasti kipua ja väsymystä, mutta silti on pakko jaksaa, on mahtava sisun kasvattaja. Myös se, kun toinen on vieressä enemmän tai vähemmän tsemppaamassa, kannustaa. Se on kumma, miten urheilijat rääkkää itseään tietoisesti ja ovat ihan kuolleita treenien jälkeen, mutta kaikesta huolimatta saavat siitä vain enemmän virtaa ja puhtia arkeensa. Tulipa mieleen, että "urheilijat ovat terveitä masokisteja", vaikka kyllä vähän epäilen, että liekkö moista "tervettä masokismia" olemassakaan. Mutta parasta se on ilmeisesti uskoa, kun itsekin yrittää tulla urheilijaksi.
Adrenaliinista tuli mieleen, että se on myös kumma, mitenkä se hyvänolon tunne treenien jälkeen unohtuu aina, kun on vähääkään pidempi tauko. Sen kyllä tietää, että liikkumisesta tulee parempi fiilis ja kunnon hikijumppa tekee hyvää, mutta sitä tunnetta kokonaisuudessaan ei pysty muistamaan. Tämäkin on huomattu niin monesti, ja jälleen kerran sen totesin. Mietin pääni puhki vertausta, joka kuvaisi treenien jälkeistä tunnetta, mutten nyt yhtäkkiä keksi. Pitänee kirjoitella jälkeenpäin, jos moinen johtuu mieleen.
Kun harrastin yleisurheilua, tällaisia adrenaliinipaukkuja oli vähemmän. Kuntopiirejä ja koordinaatioita tehdessä oli lähes aina mukavaa, mutta kun sattui päivä, jolloin juoksu ei maistunut, koko treenit olivat pilalla. Ratsastuksessa adrenaliinipaukku riippui niin omasta kuin hevosenkin päivästä: jos hevosella oli vähääkään huono päivä, omakin tekeminen saattoi lipsua ja koko tunti mennä päin mäntyä. Jos itsellä oli vähääkään väsyneenpi olo, hevonen huomasi sen ja veti ihan omat ohjelmat.
Judossa on tähän mennessä ollut vain yksi treenikerta, jonka jälkeen olen itkenyt. Ainakaan en muista kuin yhdet. Jokaisen treenikerran jälkeen on mahtava fiilis, ja judoa haluaa vain lisää ja lisää. Varsinkin ne kerrat, kun sykkeen saa ylhäälle; ottaa paljon randoria ja uchikumeja. Päässä täytyy viirata, kun on tämmöinen kevät takana mutta silti vain haluaa jatkaa ja vastoinkäymiset vain ruokkivat kipinää. Ei niin fiksua, mutta aivan ihanaa!
---
Tänään alkoi uusi jakso. Koulu alkoi vasta yhdeltätoista ja kesti neljään... Ainoat valopilkut päivässä olivat ne, että RU6 kurssi peruuntui ja ÄI5-kurssi on kirjallisuushistorian kurssi. Kirjallisuushistoria on kiehtovaa ja mielenkiintoista, ja siitä saisi kyllä olla tarjolla enemmänkin kursseja. Viimeinen tunti oli matikkaa, ja päänsärkyisenä, palelevana, nälkäisenä ja väsyneenä se kurssi alkoi erittäin huonosti. Jospa se siitä - ei ole vara valittaa tälläkään kertaa tuntimääristä. 10 viikkotuntia, 4 tai 5 kurssia. Onneksi on noita itsenäisiä vielä tahkottavana, ettei mene taas ihan lusmuiluksi...
PS.
Ehkei pitäisi kirjoitella mahtavien treenien jälkeen. Tulee vain ihan vauhkoa tekstiä....
Mutta. Ensimmäiset treenit sen jälkeen kun on ollut flunssassa puolitoista viikkoa ja paikat enemmän tai vähemmän rikki, on aivan mahtavat! Nytkin sain treeneistä valtavan adrenaliinipaukun, ja nyt tekisi mieli hyppiä seinillä eteen- taakse- ja sivuttain. Kun osaa ottaa varovasti ja siten, ettei vaaraa sattumisesta ole, on myös henkisesti paljon kevyempää palata takaisin treenirytmiin.
Nyt on siis tullut puolentoista viikon judotauko. Pääsiäisenä tuli liikuttua, mutta ei todellakaan niin paljoa kuin olin suunnitellut. En käynyt hiihtämässä, vaikka olisi ollut mahtavat säät. Sen sijaan käpästelin ja juoksentelin, riuhdoin kuminauhaa ja ratsastin. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa hevosen selkään - edellisestä kerrasta kun on jo päässyt livahtamaan pari vuotta. Joka tapauksessa, melkleinpä kahden viikon sykettä nostavan liikunnan tauon jälkeen oli mahtavaa vetää sykkeet maksimiin.
Itse asiassa oli hämmentävää huomata, kuinka nopeasti syke nousi korkealle. Kuntopiiri jota tein valmentajan kyykyttäessä, ei aikaisemmin olisi nostanut sykettä näin paljoa. Perustelin sen sitten sillä, että kyllähän sairastelu kun sairastelu vie voimia. Sallittakoon siis tämä, tällä kertaa.
Maitohapot jylläsivät ja fiilis oli mahtava, vaikka vähän meinasi väsy painaa. Se, kun lihaksissa tuntuu sopivasti kipua ja väsymystä, mutta silti on pakko jaksaa, on mahtava sisun kasvattaja. Myös se, kun toinen on vieressä enemmän tai vähemmän tsemppaamassa, kannustaa. Se on kumma, miten urheilijat rääkkää itseään tietoisesti ja ovat ihan kuolleita treenien jälkeen, mutta kaikesta huolimatta saavat siitä vain enemmän virtaa ja puhtia arkeensa. Tulipa mieleen, että "urheilijat ovat terveitä masokisteja", vaikka kyllä vähän epäilen, että liekkö moista "tervettä masokismia" olemassakaan. Mutta parasta se on ilmeisesti uskoa, kun itsekin yrittää tulla urheilijaksi.
Adrenaliinista tuli mieleen, että se on myös kumma, mitenkä se hyvänolon tunne treenien jälkeen unohtuu aina, kun on vähääkään pidempi tauko. Sen kyllä tietää, että liikkumisesta tulee parempi fiilis ja kunnon hikijumppa tekee hyvää, mutta sitä tunnetta kokonaisuudessaan ei pysty muistamaan. Tämäkin on huomattu niin monesti, ja jälleen kerran sen totesin. Mietin pääni puhki vertausta, joka kuvaisi treenien jälkeistä tunnetta, mutten nyt yhtäkkiä keksi. Pitänee kirjoitella jälkeenpäin, jos moinen johtuu mieleen.
Kun harrastin yleisurheilua, tällaisia adrenaliinipaukkuja oli vähemmän. Kuntopiirejä ja koordinaatioita tehdessä oli lähes aina mukavaa, mutta kun sattui päivä, jolloin juoksu ei maistunut, koko treenit olivat pilalla. Ratsastuksessa adrenaliinipaukku riippui niin omasta kuin hevosenkin päivästä: jos hevosella oli vähääkään huono päivä, omakin tekeminen saattoi lipsua ja koko tunti mennä päin mäntyä. Jos itsellä oli vähääkään väsyneenpi olo, hevonen huomasi sen ja veti ihan omat ohjelmat.
Judossa on tähän mennessä ollut vain yksi treenikerta, jonka jälkeen olen itkenyt. Ainakaan en muista kuin yhdet. Jokaisen treenikerran jälkeen on mahtava fiilis, ja judoa haluaa vain lisää ja lisää. Varsinkin ne kerrat, kun sykkeen saa ylhäälle; ottaa paljon randoria ja uchikumeja. Päässä täytyy viirata, kun on tämmöinen kevät takana mutta silti vain haluaa jatkaa ja vastoinkäymiset vain ruokkivat kipinää. Ei niin fiksua, mutta aivan ihanaa!
---
Tänään alkoi uusi jakso. Koulu alkoi vasta yhdeltätoista ja kesti neljään... Ainoat valopilkut päivässä olivat ne, että RU6 kurssi peruuntui ja ÄI5-kurssi on kirjallisuushistorian kurssi. Kirjallisuushistoria on kiehtovaa ja mielenkiintoista, ja siitä saisi kyllä olla tarjolla enemmänkin kursseja. Viimeinen tunti oli matikkaa, ja päänsärkyisenä, palelevana, nälkäisenä ja väsyneenä se kurssi alkoi erittäin huonosti. Jospa se siitä - ei ole vara valittaa tälläkään kertaa tuntimääristä. 10 viikkotuntia, 4 tai 5 kurssia. Onneksi on noita itsenäisiä vielä tahkottavana, ettei mene taas ihan lusmuiluksi...
PS.
Ehkei pitäisi kirjoitella mahtavien treenien jälkeen. Tulee vain ihan vauhkoa tekstiä....
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Mielenkiintoista postia
Sain jokin aika sitten (no on siitä jo monta viikkoa) viestin ryhmänohjaajaltani, jossa hän kyseli kiinnostustani osallistua Nuori Aleksis -kirjallisuusraatiin. Kyseessä on siis Äidinkielenopettajain liiton vuosittain järjestämä raati, johon valitaan nuoria ympäri Suomea valitsemaan paras kirja edellisenä vuonna ilmestyneistä. Nyt siis on käsittelyssä viimevuoden (2011) teokset, ja listassa on yli 150 kirjaa.
Tänään sain sähköpostia, jossa tuo kirjalista oli. Lukaisin sen jo läpi, eikä ollut kovinkaan yllättävää huomata, etten ollut lukenut yhtäkään kirjoista. Lukemiseni kun suuntautuu enemmän klassikoihin kuin uutuuskirjoihin. Moni kirjailija oli tuttu entuudestaan, mutta vielä suurempi osa aivan tuntemattomia. Luvassa on siis hyvin mielenkiintoinen lukusessio...
Innostuin taas valtavasti tästä luku-urakasta. On mukava, kun on jokin motivoiva tekijä lukea, ja vieläpä kaunokirjallisuutta. On myös mukavaa, kun voi lukea välillä jotain ihan muuta, mitä normaalisti lukisi. Nytkin victorissa (kuuntelulaite, jolla luen äänikirjoja) on Volter Kilven Alastalon salissa. Niin paljon puhuttu piipunvalinta-kohtaus on nyt menossa ja se muuten on mahtavaa luettavaa! Oikeasti, se kuulsotaa tylsältä, mutta miehen ajatusmaailmaa on mahtava seurata. Eläköön klassikot!
Tämä uusien kirjojen lukeminen edellyttää myös skannerin käyttöönoton. Minulla on oma skanneri, mutta en ole juuri käyttänyt sitä, kun ei ole ollut tarvetta. Siispä en myöskään ole oikein opetellut käyttämään sitä, joten sinäkin on parannettavaa.. Tai ehkä alusta asti opeteltavaa. Pitää siis kaivella jostain skanneri, jolla alkaa skannailla kirjoja, joita ei mitä luultavimmin ole Celiassa.
---
Sain vinkin netissä olevalle torille, jossa voi jättää ilmaisen ilmoituksen myytävästä, ostettavasta tai annettavasta tavarasta. Okei, ei se ole mitään uutta, mutta eksyin sivuille harhailemaan pitkäksi aikaa. Löysin muun muassa mahtavan omakotitalotontin Kyprokselta, mökin Enontekiöltä, koiranpentuja (kuvat olivat niin suloisia, että meinasin heti soittaa myyjälle) ja kuntopyörän. Tuo kuntopyörä olisi oikeasti kiinnostanut, mutta kun siitä ei ollut kuvaa, en sitten jaksanut alkaa tutustua siihen tarkemmin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut kuntopyörästä: kummisetäkin aina puhuu, että on polkenut niin ja niin kauan kuntopyörällä parvekkeella. Kuulostaa näppärältä!
---
Yskä on jatkunut reilun viikon, ja nyt tämä alkaa muistuttaa jo tupakkayskää. Keuhkot on kipeinä ja kurkkuun sattuu, eikä puhuminenkaan tunnu mukavalta. Flunssa muuten alkaa jo helpottaa.
Olkapääkin on kipeä. Pitänee kiikuttaa se seuran lääkärille ja kysyä, pitäisikö sille tehdä jotain. Tai tutkituttaa. Tuntuu, että nivel on vähän oudossa asennossa, tai sitten se liikkuu liikaa. En tiedä, en ole asiantuntija. Mutta kipeä se on, sen tiedän.
Tänään sain sähköpostia, jossa tuo kirjalista oli. Lukaisin sen jo läpi, eikä ollut kovinkaan yllättävää huomata, etten ollut lukenut yhtäkään kirjoista. Lukemiseni kun suuntautuu enemmän klassikoihin kuin uutuuskirjoihin. Moni kirjailija oli tuttu entuudestaan, mutta vielä suurempi osa aivan tuntemattomia. Luvassa on siis hyvin mielenkiintoinen lukusessio...
Innostuin taas valtavasti tästä luku-urakasta. On mukava, kun on jokin motivoiva tekijä lukea, ja vieläpä kaunokirjallisuutta. On myös mukavaa, kun voi lukea välillä jotain ihan muuta, mitä normaalisti lukisi. Nytkin victorissa (kuuntelulaite, jolla luen äänikirjoja) on Volter Kilven Alastalon salissa. Niin paljon puhuttu piipunvalinta-kohtaus on nyt menossa ja se muuten on mahtavaa luettavaa! Oikeasti, se kuulsotaa tylsältä, mutta miehen ajatusmaailmaa on mahtava seurata. Eläköön klassikot!
Tämä uusien kirjojen lukeminen edellyttää myös skannerin käyttöönoton. Minulla on oma skanneri, mutta en ole juuri käyttänyt sitä, kun ei ole ollut tarvetta. Siispä en myöskään ole oikein opetellut käyttämään sitä, joten sinäkin on parannettavaa.. Tai ehkä alusta asti opeteltavaa. Pitää siis kaivella jostain skanneri, jolla alkaa skannailla kirjoja, joita ei mitä luultavimmin ole Celiassa.
---
Sain vinkin netissä olevalle torille, jossa voi jättää ilmaisen ilmoituksen myytävästä, ostettavasta tai annettavasta tavarasta. Okei, ei se ole mitään uutta, mutta eksyin sivuille harhailemaan pitkäksi aikaa. Löysin muun muassa mahtavan omakotitalotontin Kyprokselta, mökin Enontekiöltä, koiranpentuja (kuvat olivat niin suloisia, että meinasin heti soittaa myyjälle) ja kuntopyörän. Tuo kuntopyörä olisi oikeasti kiinnostanut, mutta kun siitä ei ollut kuvaa, en sitten jaksanut alkaa tutustua siihen tarkemmin. Olen jo jonkin aikaa haaveillut kuntopyörästä: kummisetäkin aina puhuu, että on polkenut niin ja niin kauan kuntopyörällä parvekkeella. Kuulostaa näppärältä!
---
Yskä on jatkunut reilun viikon, ja nyt tämä alkaa muistuttaa jo tupakkayskää. Keuhkot on kipeinä ja kurkkuun sattuu, eikä puhuminenkaan tunnu mukavalta. Flunssa muuten alkaa jo helpottaa.
Olkapääkin on kipeä. Pitänee kiikuttaa se seuran lääkärille ja kysyä, pitäisikö sille tehdä jotain. Tai tutkituttaa. Tuntuu, että nivel on vähän oudossa asennossa, tai sitten se liikkuu liikaa. En tiedä, en ole asiantuntija. Mutta kipeä se on, sen tiedän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)