Rakastan Lapissa asumista!
Tämän toteamuksen sai aikaan eilinen Luoston reissu sekä tämänpäiväinen Vaattunkikönkään laavuretki. Tämänpäiväinen kaunis auringonpaiste ja raikas syysilma antoivat kunnon energiapiikin, ja seuraavana sadepäivänä tätä päivää on ihana muistella. Makkara ja kahvi maistui, ja kuukkelikin hiippaili lähistölle kärkkymään.
Luostolla ei ollut ihan niin hyvä sää kuin tänään - harmaata ja sumuista, hieman vesisadetta ja kunnon vinkka. Vaikka nilkat pyörivät kuin tuuliviirit, oli oikein mukava patikoida 17 kilometrinen Ukko-Luoston reitti läpi. Maasto vaihteli kivirakasta helppoon metsäpolkuun, ja onneksi kivirakka-osuus olikin jo heti kättelyssä. Loppumatkasta meininki olikin jo niin väsynyttä, ettei kivikossa olisi jaksanut rämpiä.
Patikoimaan pääsee liian harvoin - taas huomasi, kuinka tuosta touhusta nauttii. Vaikka samalla voikin ihmetellä, miksi. Kun saa keskittyä vain siihen, mihin jalkansa asettaa, unohtuu kummasti kaikki murheet ja huolet, joita ei tällä hetkellä onneksi taakaksi asti ole. Kuitenkin irtiotto arjesta on pääasia. Maisemiakin kelpasi katsella, Luosto piirtyi nättinä taivasta vasten, kun päästiin alas. Sumu oli hävinnyt ja hetken oli melko kirkasta.
Oulusta ei voinut lähteä käymään päiväreissua Luostolla tai Pyhällä, saati sitten vielä pohjoisempana. Rovaniemi on ihanan lähellä kaikkea, ja kun täällä on ihmisiä, jotka haluavat lähteä mukaan. Aijai! Luksusta!
---
Kasvatustiede ei pure. Alussa oli ongelmia daisy-kirjojen luettavaan muotoon saamisessa, sitten LearnLink -tunneille pääsemisessä ja koko ajan temppuileva nettitikku ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja noitumista. Aina kiinnostaa se, mitä on tulossa - ei se, mitä on. Tulevat opintojaksot vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmilta....
Olen laukannut ympäri ämpäri maita ja mantuja, verkostoitunut täällä Lapissa ja pedannut itselleni työpaikkaa. Odotan innolla ensi kevättä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Aika menee hurjaa vauhtia...
Kävin tällä viikolla kolmesti juoksemassa, peräkkäisinä päivinä. Oli uskomaton fiilis, kun lonkat olivat kivuttomat vielä tänäänkin, vaikka kilometrejä on kertynyt montakymmentä. Vieläkin venyttely sattuu, mutta selvästi jumit alkavat hellittää. Syksy on minun aikaan juosta. Kun on viileää ja helppo hengittää, jalka nousee paremmin kuin helteellä.
Judo on taas hiipunut taka-alalle, mutta ensi viikolla aion palata tatamille. On ärsyttävää pitää pitkiä taukoja, joiden aikana ehtii monta kertaa miettiä, jaksaako enää mennäkään takaisin. Kaipaan tatamille, mutta silti haaveilen jostain aivan muusta kuin matsaamisesta. Silti odotan EM-reissua ja matseja.
Tiedän, ristiriitaista. Paras kun luen välillä italiaa ja kirjoitan taas joskus, kun ajattelen selvemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti