Enpä ole aikoihin kirjoitellut...
Kirjoittamishalut ovat monestakin syystä vähän kuolleet. Suurin syy ovat äikän kirjoitukset: tekstitaitoa piti vääntää vähän reilut neljä tuntia viime perjantaina. Kertauskurssit, niiden kokeet, prelit ynnä muut rustailut yhteen laskettuna tulee aikamoinen pinkka tekstitaidon vastauksia ja esseitä, jotka ovat kaikkea muuta kuin luovaa kirjoittamista. Sitten kun vielä pitää kirjoittaa silloin, kun ei ole inspiraatiota. Revi siitä sitten ällää tai edes eetä.
Voisin läimiä itseäni korville myös toisen, isomman ja merkittävämmän laiminlyönnin suhteen. En ole käynyt kotisalilla kohta kolmeen kuukauteen, vaikka muualla kyllä olen judonnut. Göteborgia ja Pajulahtea myöten. Kotisalille vain tuntuu olevan vaikeaa palata - taas monesta syystä, joita on tuskin aiheellista alkaa eritellä. Kun kerran lykkää, lykkää myös toisen kerran. Ja taas, ja taas, ja taas... Eniten stressiä aiheuttavat olkapäät, jotka eivät vieläkään tunnu toimivan kunnolla.
Olen jo aikaisemmin kirjoitellut, kuinka olkapäät napsuvat ja kipuilevat. Oireet eivät ole hävinneet minnekään, päinvastoin. Sen vähän, mitä olen kuminauhalla jumpannut, on tuntunut ihan mukavalta, mutta heti kun on yrittänyt punnertaa tai tehdä jotain muuta raskaampaa, on kipu palannut. Olen aina ajatellut, että uchikumeja tehdessä varmasti tuntuisi pahalta. Huomenna kokeilemaan.
Voisin laittaa kaiken, tai ainakin suuren osan kaamosmasennuksen piikkiin, mutta kun Oulussa ei ole kaamosta. Joka tapauksessa aurinko on paistanut todella vähän, ja nyt kun päivät ovat alkaneet pidentyä, olen minäkin ollut pirteämpi. On helpompi tarttua toimeen, kun aurinko paistaa tai on kirkasta. On ihanaa, kun päivä alkaa valjeta jo kahdeksan maissa, eikä hämäräkään laskeudu ennen viittä. Siivouskärpänen on iskenyt jo moneen otteeseen, ja nyt odottelen vain kirpparikaveria, jotta pääsisin eroon isossta laatikollisesta vaatteita ja krääsää.
Pahinta treenittömyydessä on ollut se, että olen koko ajan tiennyt, että dojolla käynti olisi voinut pelastaa viimeiset opiskelut. En ole taas hetkeen tehnyt mitään, mikä olisi nollannut kunnlla ajatukseni kouluasioista. Viimeinen varsinainen koulupäivä oli melkoinen helpotus - tuntui, kun raskas taakka olisi otettu harteilta. Myös viimeinen koepäivä oli upea - kun astelin ulos koulun portista, tunsin oloni vapaaksi. Edes tekstitaidon koe tai englannin kuuntelu painaneet mieltä. Eivätkä oikeastaan vieläkään. Tai tekstitaito painaa, mutta kuuntelu menee omalla painollaan. Tällä hetkellä mietityttää englannin prelin tulos.
Päivärytmikin on ollut treenittömyyden takia aikalailla hukassa. Nyt aion tehdä parannuksen, (niin kamalalta kun tuo kuulostaakin). Lukulomalla rytmitetty elämä varmasti motivoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti