Terveisiä Tampereen Apuvälinemessuilta ja Liikuntamaasta! Messut
menivät mukavasti, kävijöitä oli kuulemma yli 12000. Jengi hävisi
suuriin halleihin aika kiitettävästi, joten määrä kuulostaa aika
hurjalta. Liikuntamaassa oli esillä taas suuri vammaisurheilulajien
kirjo, myös VAU oli näkyvästi esillä. Apuvälinemessuille en kunnolla
itse ehtinyt, mutta tupaten täysi halli oli sielläkin.
Nyt
kotiin palattuani on jotenkin rentoutuneempi olo. Sain tehtyä suuren
päätöksen, joka helpottaa henkistä valmistautumista esimerkiksi judon
EM-kilpailuihin, jotka ovat joulukuun alussa. Judon osalta kisaaminen
jää hetkeksi hyllylle, kenties odottamaan uutta innostusta. Kokonaan
lajista en usko luopuvani. On kuitenkin aika vaihtaa lajia ja kokeilla
erilaista treenirytmiä.
Kuten muussakin toiminnassa,
myös liikunnassa ja urheilussa kaikki kiinnostaa. Uusimpia innostuksiani
ovat sokkofutis ja triathlon, joista ensimmäistä pääsin kokeilemaan
viimekuussa. Triathlon on alkanut itää vasta ajatuksen tasolla, mutta
normaalin triathlonin sijaan paraversio lajista kuulostaa loistavalta:
750m uintia, 20km pyöräilyä ja 5km juoksua. Kun uinti ei ole vahvimpia
lajejani, tuo matka kuulostaa oikein mukavalta.
Sokkofutista
olisi mukava päästä kokeilemaan uudestaan. Edellinen kokeilu rajoittui
alle tuntiin, eikä salikaan ollut maailman parhaita. Kaiku sekoitti
peliä, mutta jonkinlaisen kuvan lajista sai. Kun puitteet saa
kohdalleen, uskon hurahtavani vielä entistä enemmän lajiin.
Palloilulajit tuntuvat vetävän kummasti puoleensa, vaikka olenkin aina
vihannut niitä. Sokkoversiot siis toimivat!
Maalipallo on tällä
hetkellä nousemassa ykköslajiksi, ongelmana on vain treenaamaan pääsy.
Salin hankinta on kuitenkin jo hyvällä mallilla.
---
Olen alkanut virittäytyä jo jouluun. Milloin saa alkaa tehdä kaikkia joulujuttuja, kun ensimmäinen viikko joulukuusta menee ulkomailla? Sitäpaitsi, tiedossa ei ole yksiäkään pikkujouluja, joten on varmaan pakko keksiä jotain itsekseen. Kaamosvalot ripustin jo lokakuussa, ja ne ovatkin ihan mukava piristys illan pimeinä hetkinä. Tänä vuonna kaamosärsytystä ei vielä ole ollut. Tosin, ei sitä mustaa aikaakaan...
Varsinaisen jouluhössötyksen perään en ole. En pidä siitä kaupallisesta hömpötyksestä, joka kaupat valtaa jo liian aikaisin. Odotan sitä läheisyyttä ja yhdessäoloa, joka jouluun mielestäni kuuluu. Odotan kynttiläpaljoutta hautausmaalla, pimenevää aattoiltaa ja rauhallista tunnelmaa....
---
Uusia tuulia koki myös blogini, jonka nimi muuttui Raiku:ksi. Olin jo pitkään miettinyt muutosta, mutten keksinyt sopivaa nimeä. Raiku ei kerro blogistani mitään, joten ehkä se on ihan sopiva nimi - teksti kun koskee milloin mitäkin.
Ai niin, ja tänäänhän on liputettu. Hyvää isänpäivän iltaa siis kaikille isille!
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Syksyn taikaa tunturien kupeessa
Rakastan Lapissa asumista!
Tämän toteamuksen sai aikaan eilinen Luoston reissu sekä tämänpäiväinen Vaattunkikönkään laavuretki. Tämänpäiväinen kaunis auringonpaiste ja raikas syysilma antoivat kunnon energiapiikin, ja seuraavana sadepäivänä tätä päivää on ihana muistella. Makkara ja kahvi maistui, ja kuukkelikin hiippaili lähistölle kärkkymään.
Luostolla ei ollut ihan niin hyvä sää kuin tänään - harmaata ja sumuista, hieman vesisadetta ja kunnon vinkka. Vaikka nilkat pyörivät kuin tuuliviirit, oli oikein mukava patikoida 17 kilometrinen Ukko-Luoston reitti läpi. Maasto vaihteli kivirakasta helppoon metsäpolkuun, ja onneksi kivirakka-osuus olikin jo heti kättelyssä. Loppumatkasta meininki olikin jo niin väsynyttä, ettei kivikossa olisi jaksanut rämpiä.
Patikoimaan pääsee liian harvoin - taas huomasi, kuinka tuosta touhusta nauttii. Vaikka samalla voikin ihmetellä, miksi. Kun saa keskittyä vain siihen, mihin jalkansa asettaa, unohtuu kummasti kaikki murheet ja huolet, joita ei tällä hetkellä onneksi taakaksi asti ole. Kuitenkin irtiotto arjesta on pääasia. Maisemiakin kelpasi katsella, Luosto piirtyi nättinä taivasta vasten, kun päästiin alas. Sumu oli hävinnyt ja hetken oli melko kirkasta.
Oulusta ei voinut lähteä käymään päiväreissua Luostolla tai Pyhällä, saati sitten vielä pohjoisempana. Rovaniemi on ihanan lähellä kaikkea, ja kun täällä on ihmisiä, jotka haluavat lähteä mukaan. Aijai! Luksusta!
---
Kasvatustiede ei pure. Alussa oli ongelmia daisy-kirjojen luettavaan muotoon saamisessa, sitten LearnLink -tunneille pääsemisessä ja koko ajan temppuileva nettitikku ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja noitumista. Aina kiinnostaa se, mitä on tulossa - ei se, mitä on. Tulevat opintojaksot vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmilta....
Olen laukannut ympäri ämpäri maita ja mantuja, verkostoitunut täällä Lapissa ja pedannut itselleni työpaikkaa. Odotan innolla ensi kevättä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Aika menee hurjaa vauhtia...
Kävin tällä viikolla kolmesti juoksemassa, peräkkäisinä päivinä. Oli uskomaton fiilis, kun lonkat olivat kivuttomat vielä tänäänkin, vaikka kilometrejä on kertynyt montakymmentä. Vieläkin venyttely sattuu, mutta selvästi jumit alkavat hellittää. Syksy on minun aikaan juosta. Kun on viileää ja helppo hengittää, jalka nousee paremmin kuin helteellä.
Judo on taas hiipunut taka-alalle, mutta ensi viikolla aion palata tatamille. On ärsyttävää pitää pitkiä taukoja, joiden aikana ehtii monta kertaa miettiä, jaksaako enää mennäkään takaisin. Kaipaan tatamille, mutta silti haaveilen jostain aivan muusta kuin matsaamisesta. Silti odotan EM-reissua ja matseja.
Tiedän, ristiriitaista. Paras kun luen välillä italiaa ja kirjoitan taas joskus, kun ajattelen selvemmin.
Tämän toteamuksen sai aikaan eilinen Luoston reissu sekä tämänpäiväinen Vaattunkikönkään laavuretki. Tämänpäiväinen kaunis auringonpaiste ja raikas syysilma antoivat kunnon energiapiikin, ja seuraavana sadepäivänä tätä päivää on ihana muistella. Makkara ja kahvi maistui, ja kuukkelikin hiippaili lähistölle kärkkymään.
Luostolla ei ollut ihan niin hyvä sää kuin tänään - harmaata ja sumuista, hieman vesisadetta ja kunnon vinkka. Vaikka nilkat pyörivät kuin tuuliviirit, oli oikein mukava patikoida 17 kilometrinen Ukko-Luoston reitti läpi. Maasto vaihteli kivirakasta helppoon metsäpolkuun, ja onneksi kivirakka-osuus olikin jo heti kättelyssä. Loppumatkasta meininki olikin jo niin väsynyttä, ettei kivikossa olisi jaksanut rämpiä.
Patikoimaan pääsee liian harvoin - taas huomasi, kuinka tuosta touhusta nauttii. Vaikka samalla voikin ihmetellä, miksi. Kun saa keskittyä vain siihen, mihin jalkansa asettaa, unohtuu kummasti kaikki murheet ja huolet, joita ei tällä hetkellä onneksi taakaksi asti ole. Kuitenkin irtiotto arjesta on pääasia. Maisemiakin kelpasi katsella, Luosto piirtyi nättinä taivasta vasten, kun päästiin alas. Sumu oli hävinnyt ja hetken oli melko kirkasta.
Oulusta ei voinut lähteä käymään päiväreissua Luostolla tai Pyhällä, saati sitten vielä pohjoisempana. Rovaniemi on ihanan lähellä kaikkea, ja kun täällä on ihmisiä, jotka haluavat lähteä mukaan. Aijai! Luksusta!
---
Kasvatustiede ei pure. Alussa oli ongelmia daisy-kirjojen luettavaan muotoon saamisessa, sitten LearnLink -tunneille pääsemisessä ja koko ajan temppuileva nettitikku ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja noitumista. Aina kiinnostaa se, mitä on tulossa - ei se, mitä on. Tulevat opintojaksot vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmilta....
Olen laukannut ympäri ämpäri maita ja mantuja, verkostoitunut täällä Lapissa ja pedannut itselleni työpaikkaa. Odotan innolla ensi kevättä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Aika menee hurjaa vauhtia...
Kävin tällä viikolla kolmesti juoksemassa, peräkkäisinä päivinä. Oli uskomaton fiilis, kun lonkat olivat kivuttomat vielä tänäänkin, vaikka kilometrejä on kertynyt montakymmentä. Vieläkin venyttely sattuu, mutta selvästi jumit alkavat hellittää. Syksy on minun aikaan juosta. Kun on viileää ja helppo hengittää, jalka nousee paremmin kuin helteellä.
Judo on taas hiipunut taka-alalle, mutta ensi viikolla aion palata tatamille. On ärsyttävää pitää pitkiä taukoja, joiden aikana ehtii monta kertaa miettiä, jaksaako enää mennäkään takaisin. Kaipaan tatamille, mutta silti haaveilen jostain aivan muusta kuin matsaamisesta. Silti odotan EM-reissua ja matseja.
Tiedän, ristiriitaista. Paras kun luen välillä italiaa ja kirjoitan taas joskus, kun ajattelen selvemmin.
tiistai 17. syyskuuta 2013
Pieni suuri kaupunki
Pöö. Olen taas laiminlyönyt kirjoitteluni tänne, mutta nyt palaan ainakin hetkeksi ruotuun.
Tulin juuri haravoimasta mummin takapihaa. Aurinko paistoi ja lehdet olivat nätin keltaisia... Minäkin tahdon oman pihan jota hoidella. Tosin, kun se olisi, kiroaisin sen. Että se siitä sitten.
Olen alkanut pikkuhiljaa palata ruotuun myös juoksun osalta. Kun minulle kerrottiin, miksi lonkkani tulevat juoksusta kipeiksi, voin nyt painottaa taas juoksuun ja jatkaa venyttelyä. Olen tehnyt 19 vuotta väärin vatsalihastreenini: kyynärpäitä ei kuulemma saisi viedä polviin - silloin treenataan lonkankoukistajia - vaan lapojen lattiasta irtinosto riittää. Rutistuksia kehiin, lonkat venymään ja ja juosu jatkuu!
Palatakseni siihen, mitä olin selittämässä: kävin tänäänkin juoksemassa. Tällä kertaa haittona oli päänsärky, mutta muuten juoksu tuntui hyvältä ja loppua kohden kevyeltä. Jospa saisin tällä kertaa pidettyä päämärästäni kiinni ja juoksisin ensi vuonna puolimaratonin.
Alan pikkuhiljaa oleutua myös tähän kämppääni, kun sain sen vihdoin ja viimein järjestettyä parisen viikkoa sitten. Nyt tämä on ihan asuttava, vaikkakin paljon pientä juttua on vielä tekemättä. Esimerkiksi kaikki elektroniikka (tv, digiboxi ym) on asentamatta. Mutta niinhän ne olivat edellisessäkin kämpässä jouluun asti, että ei ole mitään uutta. Nyt on sentään kaksi lamppua katossa, ja täällä on oikeastaan pimeällä oikeinkin viihtyisää, toisin kuin edellisessä, pimeän ankeassa kaksiossani.
Jos vertailua jatketaan, on pakko mainostaa valtavaa saunaa. Edellisessä kämpässä oli vajaa puolta pienempi sauna, eikä siellä todellakaan ollut ikkunaa. Tämä on iso, ilmava ja valoisa. Kyllä kelpaa saunoa! Tosin, testasin saunani ensimmäistä kertaa vasta eilen, mutta... Ei ole ollut aikaa.
---
Italian opiskelut alkoivat eilen. Olen sekä innostunut että hädissäni, sillä eilisillasta alkanut päänsärky jatkui vielä pitkälle tähän päivään. Seurauksena pienen tekstin ja valkoisen paperin tuijottamisesta. En ajatellut kertoa opettajalle, etten ihan näe, mutta pitänee se kai sittenkin sivulauseessa mainita. Muuten oppitunti vaikutti ihan mukavalta, vaikka kaikki muut tuntuvatkin olevan jo ennestään hakoja italiassa. Näkevät nappailevat sanoja niin helposti. Huomasin tämän etenkin opintomatkalla Roomassa avustajani kanssa, joka jo parin päivän jälkeen tykitti italiaa kuin vanha tekijä. Kaipa kielikorvallakin on jotain tekemistä asian kanssa, mutta kun näkee lukea ruokalistoja ja kylttejä ravintoloissa, kaupoissa ja vaikka missä, niin oppiihan sitä opetelemattakin. En vaan minä. Opintomatkasta jäi mieleen "Grazie" ja "Prego", vain siksi että niitä toisteltiin koko ajan.
Myös avoimen yliopiston opinnot alkoivat, mutta melko hitaasti ja nihkeästi. Olin sunnuntaina aivan onnessani kun sain tunnukset Optimaan sun muihin, mutta nyt kun pitäisi alkaa asennella LearnLinciä, en olekaan enää niin innoissani. Eikä mitään tehtävänantoja ole annettu, eikä kirjalistoja eikä mitään. Plääh, ei ole ihan mutkatonta opiskella verkossa. Toivottavasti saan kaiken toimimaan, että pääsen tenttimään ensi kuussa.
Kirjoittelut eivät ole taas edenneet oikein mitenkään vähään aikaan. En osaa asettua aloilleni koneen ääreen, vaikka pitäisi. Viimeviikolla reissussa ollessani sain aikaan luonnekuvauksia, mutta suurin työ on aloittamatta. Ajatus valtavasta työmäärästä, muokkaamisesta ja oikolukemisesta tuntuu vähän liian suurelta, enkä ole keksinyt, miten jakaisin sen itselleni pieniin paketteihin.
---
Otsikkoon palatakseni, Rovaniemi on alkanut tuntua vähän liian isolta kaupungilta tämäkin. Tuntumaa voi luoda asuinalue, mutta silti Pelkosenniemellä on ihana käydä rauhoittumassa. Yksi tie ja sen varrella kaikki palvelut, semmosieen pikkukylään haluaisin! Mutta on tämä silti pieni paikka, kun alkaa tuntea ihmisiä. Se tuntee tämän, jonka minä tunnen, ja mun tuntema tunteekin jonkun yhteisen tutun. Huh!
Tulin juuri haravoimasta mummin takapihaa. Aurinko paistoi ja lehdet olivat nätin keltaisia... Minäkin tahdon oman pihan jota hoidella. Tosin, kun se olisi, kiroaisin sen. Että se siitä sitten.
Olen alkanut pikkuhiljaa palata ruotuun myös juoksun osalta. Kun minulle kerrottiin, miksi lonkkani tulevat juoksusta kipeiksi, voin nyt painottaa taas juoksuun ja jatkaa venyttelyä. Olen tehnyt 19 vuotta väärin vatsalihastreenini: kyynärpäitä ei kuulemma saisi viedä polviin - silloin treenataan lonkankoukistajia - vaan lapojen lattiasta irtinosto riittää. Rutistuksia kehiin, lonkat venymään ja ja juosu jatkuu!
Palatakseni siihen, mitä olin selittämässä: kävin tänäänkin juoksemassa. Tällä kertaa haittona oli päänsärky, mutta muuten juoksu tuntui hyvältä ja loppua kohden kevyeltä. Jospa saisin tällä kertaa pidettyä päämärästäni kiinni ja juoksisin ensi vuonna puolimaratonin.
Alan pikkuhiljaa oleutua myös tähän kämppääni, kun sain sen vihdoin ja viimein järjestettyä parisen viikkoa sitten. Nyt tämä on ihan asuttava, vaikkakin paljon pientä juttua on vielä tekemättä. Esimerkiksi kaikki elektroniikka (tv, digiboxi ym) on asentamatta. Mutta niinhän ne olivat edellisessäkin kämpässä jouluun asti, että ei ole mitään uutta. Nyt on sentään kaksi lamppua katossa, ja täällä on oikeastaan pimeällä oikeinkin viihtyisää, toisin kuin edellisessä, pimeän ankeassa kaksiossani.
Jos vertailua jatketaan, on pakko mainostaa valtavaa saunaa. Edellisessä kämpässä oli vajaa puolta pienempi sauna, eikä siellä todellakaan ollut ikkunaa. Tämä on iso, ilmava ja valoisa. Kyllä kelpaa saunoa! Tosin, testasin saunani ensimmäistä kertaa vasta eilen, mutta... Ei ole ollut aikaa.
---
Italian opiskelut alkoivat eilen. Olen sekä innostunut että hädissäni, sillä eilisillasta alkanut päänsärky jatkui vielä pitkälle tähän päivään. Seurauksena pienen tekstin ja valkoisen paperin tuijottamisesta. En ajatellut kertoa opettajalle, etten ihan näe, mutta pitänee se kai sittenkin sivulauseessa mainita. Muuten oppitunti vaikutti ihan mukavalta, vaikka kaikki muut tuntuvatkin olevan jo ennestään hakoja italiassa. Näkevät nappailevat sanoja niin helposti. Huomasin tämän etenkin opintomatkalla Roomassa avustajani kanssa, joka jo parin päivän jälkeen tykitti italiaa kuin vanha tekijä. Kaipa kielikorvallakin on jotain tekemistä asian kanssa, mutta kun näkee lukea ruokalistoja ja kylttejä ravintoloissa, kaupoissa ja vaikka missä, niin oppiihan sitä opetelemattakin. En vaan minä. Opintomatkasta jäi mieleen "Grazie" ja "Prego", vain siksi että niitä toisteltiin koko ajan.
Myös avoimen yliopiston opinnot alkoivat, mutta melko hitaasti ja nihkeästi. Olin sunnuntaina aivan onnessani kun sain tunnukset Optimaan sun muihin, mutta nyt kun pitäisi alkaa asennella LearnLinciä, en olekaan enää niin innoissani. Eikä mitään tehtävänantoja ole annettu, eikä kirjalistoja eikä mitään. Plääh, ei ole ihan mutkatonta opiskella verkossa. Toivottavasti saan kaiken toimimaan, että pääsen tenttimään ensi kuussa.
Kirjoittelut eivät ole taas edenneet oikein mitenkään vähään aikaan. En osaa asettua aloilleni koneen ääreen, vaikka pitäisi. Viimeviikolla reissussa ollessani sain aikaan luonnekuvauksia, mutta suurin työ on aloittamatta. Ajatus valtavasta työmäärästä, muokkaamisesta ja oikolukemisesta tuntuu vähän liian suurelta, enkä ole keksinyt, miten jakaisin sen itselleni pieniin paketteihin.
---
Otsikkoon palatakseni, Rovaniemi on alkanut tuntua vähän liian isolta kaupungilta tämäkin. Tuntumaa voi luoda asuinalue, mutta silti Pelkosenniemellä on ihana käydä rauhoittumassa. Yksi tie ja sen varrella kaikki palvelut, semmosieen pikkukylään haluaisin! Mutta on tämä silti pieni paikka, kun alkaa tuntea ihmisiä. Se tuntee tämän, jonka minä tunnen, ja mun tuntema tunteekin jonkun yhteisen tutun. Huh!
torstai 4. heinäkuuta 2013
Kesä meni kolisten, vai menikö?
Huomenta Suomi. Eilen ukkosti, ja nyt paistaa aurinko - oli siis hyvä käydä pitkällä lenkillä ja tuulettaa niin nokkaa kuin ajatuksiakin.
Kesä on jo puolessa, ja päiväkin lyhenee jo. Siinäkö se kesä oli? No ei! Vielä kaksi kuukautta ennen syyskuuta, jolloin pitäisi alkaa jonkinmoinen action. Tosin, minun kohdalla se toiminta ei ainakaan ala korkeakoulussa, ellei nyt ihmeitä tapahdu, mutta jonkinmoinen opiskelu joka tapauksessa. Sitäpaitsi, on tosi mukava nyt kailottaa koko maailmalle, etten saanut opiskelupaikkaa, sillä täydennyshauistahan ei tiedä! Olen toiveikas, mutta ehdin jo ihastua ajatukseen avoimesta yliopistosta kasvatustieteineen ja oikiksen kursseineen.
Kaksi leiriä on takana, ja loppukesä meneekin chillaillessa ja reissaillessa. Nyt kun pitää vielä matkustaa, opiskelija kun on. Kohta pitää maksaa hurjat hinnat, joten ilman saattajaa ei kärsi mennä mihinkään! Joo, mutta siis kaksi leiriä takana - molemmissa olin ohjaajana, ja oli kyllä aivan mahtavaa! On paljon mukavampaa olla ohjaajana kuin leiriläisenä - älkää kysykö miksi. Ehkä se johtuu vastuusta, ehkä suunnittelumahdollisuudesta... Tai sitten olen vain kasvanut yli leiriläisenä olosta. No, työkokemus on ainakin karttunut, ja siitä puheen ollen pitääkin kasvattaa CV:tä.
Ohjauksesta innostuneena aloin katsella töitä. Palasin pian maan pinnalle, sillä melkein kaikkeen tarvitaan nykyään alan koulutus, vähintään 3 vuotta. Kiva, eipä lukio ainakaan sellaiseen valmenna. Oispa vaan kiva mennä tutuille käytäville hengaamaan... Tai sitten ei. Aika kultasi jo muistoni tylsistä hyppytunneista tunkkaisella lukiosiiven yläkäytävällä. Phyi!
Olen silti tosissani sen työnhaun kanssa. Työnhaussa on sotettava huomioon monenlaisia asioita, kuten se, etten voi vain marssia kauppaan ja pyytää työpaikkaa "Tarvittaessa työhön kutsuttavana" kuten kaverini tekevät. Minä tarvitsena vustajan, joka on myös palkattava. Mietin myös, olisiko kaupassa työskentely edes mielekästä. Pystyisinkö tekemään tarpeeksi itse? Paha sanoa, pitäisi ehkä kysellä. Minulle myös väläyteltiin henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtymistä, joka on sinänsä aika koomista. Hommaan itselleni vapaa-ajan avustajan, ja olen itse jonkun avustaja.. Hmm, enpä tiedä. Pidän kyllä ihmisten auttamisesta.
Olisihan sitä vaikka mitä työtä, mutta kun on varaa olla kranttu. Eikä omatunto edes kolkuta tämän valikoinnin keskell. Kaikki kunnia siivoojille, mutta olisiko minun järkevää mennä siivoamaan vessoja, kun en näe, tuleeko puhdasta? Oman kämpän siivoaminen on aivan eri asia kuin yleisten tilojen puhtaana pito. Ehkei siivoojakaan ole minulle soveltuva. Toisaalta, voisihan avustaja huutaa vieressä hiioppia ja "Oikealla on paskaa, ei ehkä kannata kokeilla kädellä." Oikein ruusuista.
Leirille voisin mennä töihin, mutta mistähän nyt tähän hätään repäisisin leirin, johon mennä? Voisin myös ohjata ryhmiä, mutta siihenkin tarvii ammattitutkinnon. Lehdenjakajana tarvitsisin tandemin ja pilotin, toimistotyöntekijänä oikeanlaiset apuvälineohjelmat ja varmaan siihenkin pätevyyden. Kouluttaa osaisin, mutta kun en ole koulutettu kouluttamaan, rahaa ei tipu. Jes.
Työnhaku ei siis ole ihan helppo juttu. Pitäisi varmaan harjoitella pakinan tai kolumnin kirjoittamista ja kirjoittaa jollekin päättävälle tyypille siitä, miksi ihmeessä valitetaan työttömyydestä, kun töihin ei oteta kuin akateemisesti korkeakoulutettuja maistereita ja prohvessooreja. Minä en ala nuorisotyöttömäksi, olen vain toistaiseksi opiskelupaikaton lappilaisnuori. Ja se on eri asia. Ehkä.. Joka tapauksessa pointtini oli se, etten jaksa kuunnella uutisia nuorisotyöttömyydestä, syrjäytyneisyydestä ja opiskelupaikatta jääneistä. Ainakin Oulun ammattiopistossa on vaikka kuinka paljon vapaita koulutuspaikkoja.
----
Kävelin tänään yliopiston ja entisten koulujeni ohi. Kaikki kolme ovat remontin alla, ja ainakin ylä-aste - lukion pihalle oli tullut uusi asfaltti. Yliopistolla näytettiin korjattavan läpikulkuputkea - ilmeisesti sitä oli käytetty paljon... Ala-asteella rempattiin leikkipaikkoja. Voi, ihana ala-aste... Kirjastoa on ikävä, samoin opettajia.
Menojalka vipattaisi taas maailmalle. Olen ollut liian kauan paikallani (sunnuntaistaasti jopa) ja haluan jo liikkua jonnekin! Junista en tiedä, mutta bussilla pääsisi ainakin varmasti perille. Kaksoisrataa odotellessa, kohta täyden hinnan junassa maksava.
Kesä on jo puolessa, ja päiväkin lyhenee jo. Siinäkö se kesä oli? No ei! Vielä kaksi kuukautta ennen syyskuuta, jolloin pitäisi alkaa jonkinmoinen action. Tosin, minun kohdalla se toiminta ei ainakaan ala korkeakoulussa, ellei nyt ihmeitä tapahdu, mutta jonkinmoinen opiskelu joka tapauksessa. Sitäpaitsi, on tosi mukava nyt kailottaa koko maailmalle, etten saanut opiskelupaikkaa, sillä täydennyshauistahan ei tiedä! Olen toiveikas, mutta ehdin jo ihastua ajatukseen avoimesta yliopistosta kasvatustieteineen ja oikiksen kursseineen.
Kaksi leiriä on takana, ja loppukesä meneekin chillaillessa ja reissaillessa. Nyt kun pitää vielä matkustaa, opiskelija kun on. Kohta pitää maksaa hurjat hinnat, joten ilman saattajaa ei kärsi mennä mihinkään! Joo, mutta siis kaksi leiriä takana - molemmissa olin ohjaajana, ja oli kyllä aivan mahtavaa! On paljon mukavampaa olla ohjaajana kuin leiriläisenä - älkää kysykö miksi. Ehkä se johtuu vastuusta, ehkä suunnittelumahdollisuudesta... Tai sitten olen vain kasvanut yli leiriläisenä olosta. No, työkokemus on ainakin karttunut, ja siitä puheen ollen pitääkin kasvattaa CV:tä.
Ohjauksesta innostuneena aloin katsella töitä. Palasin pian maan pinnalle, sillä melkein kaikkeen tarvitaan nykyään alan koulutus, vähintään 3 vuotta. Kiva, eipä lukio ainakaan sellaiseen valmenna. Oispa vaan kiva mennä tutuille käytäville hengaamaan... Tai sitten ei. Aika kultasi jo muistoni tylsistä hyppytunneista tunkkaisella lukiosiiven yläkäytävällä. Phyi!
Olen silti tosissani sen työnhaun kanssa. Työnhaussa on sotettava huomioon monenlaisia asioita, kuten se, etten voi vain marssia kauppaan ja pyytää työpaikkaa "Tarvittaessa työhön kutsuttavana" kuten kaverini tekevät. Minä tarvitsena vustajan, joka on myös palkattava. Mietin myös, olisiko kaupassa työskentely edes mielekästä. Pystyisinkö tekemään tarpeeksi itse? Paha sanoa, pitäisi ehkä kysellä. Minulle myös väläyteltiin henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtymistä, joka on sinänsä aika koomista. Hommaan itselleni vapaa-ajan avustajan, ja olen itse jonkun avustaja.. Hmm, enpä tiedä. Pidän kyllä ihmisten auttamisesta.
Olisihan sitä vaikka mitä työtä, mutta kun on varaa olla kranttu. Eikä omatunto edes kolkuta tämän valikoinnin keskell. Kaikki kunnia siivoojille, mutta olisiko minun järkevää mennä siivoamaan vessoja, kun en näe, tuleeko puhdasta? Oman kämpän siivoaminen on aivan eri asia kuin yleisten tilojen puhtaana pito. Ehkei siivoojakaan ole minulle soveltuva. Toisaalta, voisihan avustaja huutaa vieressä hiioppia ja "Oikealla on paskaa, ei ehkä kannata kokeilla kädellä." Oikein ruusuista.
Leirille voisin mennä töihin, mutta mistähän nyt tähän hätään repäisisin leirin, johon mennä? Voisin myös ohjata ryhmiä, mutta siihenkin tarvii ammattitutkinnon. Lehdenjakajana tarvitsisin tandemin ja pilotin, toimistotyöntekijänä oikeanlaiset apuvälineohjelmat ja varmaan siihenkin pätevyyden. Kouluttaa osaisin, mutta kun en ole koulutettu kouluttamaan, rahaa ei tipu. Jes.
Työnhaku ei siis ole ihan helppo juttu. Pitäisi varmaan harjoitella pakinan tai kolumnin kirjoittamista ja kirjoittaa jollekin päättävälle tyypille siitä, miksi ihmeessä valitetaan työttömyydestä, kun töihin ei oteta kuin akateemisesti korkeakoulutettuja maistereita ja prohvessooreja. Minä en ala nuorisotyöttömäksi, olen vain toistaiseksi opiskelupaikaton lappilaisnuori. Ja se on eri asia. Ehkä.. Joka tapauksessa pointtini oli se, etten jaksa kuunnella uutisia nuorisotyöttömyydestä, syrjäytyneisyydestä ja opiskelupaikatta jääneistä. Ainakin Oulun ammattiopistossa on vaikka kuinka paljon vapaita koulutuspaikkoja.
----
Kävelin tänään yliopiston ja entisten koulujeni ohi. Kaikki kolme ovat remontin alla, ja ainakin ylä-aste - lukion pihalle oli tullut uusi asfaltti. Yliopistolla näytettiin korjattavan läpikulkuputkea - ilmeisesti sitä oli käytetty paljon... Ala-asteella rempattiin leikkipaikkoja. Voi, ihana ala-aste... Kirjastoa on ikävä, samoin opettajia.
Menojalka vipattaisi taas maailmalle. Olen ollut liian kauan paikallani (sunnuntaistaasti jopa) ja haluan jo liikkua jonnekin! Junista en tiedä, mutta bussilla pääsisi ainakin varmasti perille. Kaksoisrataa odotellessa, kohta täyden hinnan junassa maksava.
perjantai 17. toukokuuta 2013
Love never dies, London!
Kevättä rinnassa!
Nyt kun on kuukauden ollut enemmän tai vähemmän ulkomailla, on kesä ehtinyt hiipiä Suomeenkin. Ja Ouluun! Aurinko paistaa, on melkein 20 astetta lämmintä ja taivas on IHAN SININEN - tuulikaan ei haittaa! Vielä kun alkaisi ruoho vihertää, olisi täydellistä!
Kuukausi sitten lähdin judoleirille Saksan Heidelbergiin, jossa sain ensimmäisen kosketuksen lähestyvään kevääseen. Ilmat suosivat, ja koko viikon sai olla ulkoruokinnssa. Muutenkin reissu oli antoisa, sillä onnistuin (muiden avustuksella/kyykytyksellä) tekemään tasapainoisen ja hyvän leirin. Matsasinkin, ja nyt voi taas hyvillä mielin alkaa treenailla seuraavia kisoja ja vyötä varten. Uusi seura, uudet kujeet. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää!
Italiaan, pizzapalojen ja cappucinon maahan, pääsin koulumme antiikkikurssin puitteissa. Opintomatka oli aivan mahtava, varsinkin, kun mukana oli neljä pätevää lehtoria! Omatoimimatkailijana reissuista ei voi saada noin paljoa irti. Rooma, Napoli ja Pompei tuli katsastettua, ainakin melkein perusteellisesti. Pompei ei tehnyt niin suurta vaikutusta kun olisin odottanut, mutta Rooma senkin edestä. Suurkaupungin humusta huolimatta tunnelma oli rento, ihmiset ystävällisiä ja kieli soljuvaa! Ah!
Perusnähtävyyksien lisäksi tutustuimme muun muassa Trastevereen, ihanaan, vanhaan kaupunginosaan Tevre-joen toisella puolella Rooman "varsinaisesta" keskustasta katsottuna. Trasteveren pienet, kapeat kujat olivat pullollaan kahviloita, ravintoloita, pikkuputiikkeja ja kirkkoja. Ihmiset, eläimet ja autot sokkeloivat tottuneesti toistensa lomassa, ja vain turistit tolloilivat edestakaisin eksyneen näköisinä. Trasteveressa ei voinut käydä kahta samanlaista reissua, sillä kadut eivät olleet nähneetkään ruutukaavaa. Jokaisella käyntikerralla saattoi löytää paljon uutta!
Villa LAnte sai miettimään vakavasti historian opintoja - Roomassa kun järjestetään opetusta muun muassa historian opiskelijoille. Puoli vuotta Italiassa houkuttelisi, eikä historian opiskelukaan kuulostaisi pahalta. Ajatus jäi itämään, josko haave toteutuisi! Garibaldi-kukkulalta, jolla Villa Lante sijaitsi, oli upeat näkymät Roomaan. Suurkaupunki lepäsi jalkojen juuressa!
Italiasta palattuani kävin mutkan Rovaniemellä, katsomassa muutamaa asuntoa. Yksi oli ylitse muiden, ja sitä odotellessa! Muutto on jokatapauksessa kesällä, ennemmin tai myöhemmin. Hui, pitäisi aloittaa pakkaaminen...
Budapestin valloitus onnistui ainakin osaltaan - kielitaito oli koetuksella, ja hyvin tällä sanavarastolla pärjäsi. Tonava tuli tutuksi, jokapäiväisillä laivamatkoilla hotellilta kaupunkiin. Miksei Kemijoessakin voisi olla tuollaista laivaliikennettä? Myös funikulaarit sun muut kiskoilla kulkevat tulivat tutuksi, raitiovaunun numero 41 linja ajettiin päästä päähän ja junamuseo koluttiin läpikotaisin. Myös pieni taiteilijakylä Szetendre katsastettiin - tosin vain päällisin puolin, mutta kylä teki silti vaikutuksen! Myös Margit-saaressa käytiin palloilemassa, mutta mainospuheista huolimatta saari ei ainakaan minuun jättänyt syvää vaikutusta.
Kauan haaveiltu Unkarin matka on nyt siten tehty, enkä ole ihan varma, haluanko maahan takaisin. Kulttuuri on omanlaisensa, eikä ehkä ihan minun tyyliseni. Paitsi että laivalla Saksasta Budapestiin voisi joskus mennä... Eipä silti, ruoka oli hyvää: gulassit on testattu, samoin Tokaiji. Laivahotellissa oli mahtava henkilökunta ja hyvät sapuskat... Mitäs vielä? Aika suomalaista siellä oli. Liian suomalaista.
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, oli piipahdus Lontoossa. Hyvä porukka, mahtava musikaali (The Phantom of the Opera) ja London Zoo latasivat akut täyteen loppukevään kiireitä varten. Myös Platform 9 3/4 on nähty ja kuvattu, kuten myös Harry Potter -fanikauppa. En tiedä, mikä Lontoossa niin kiehtoo, mutta sinne menen vielä. Britannia on ihana maa, vaikka sitä niin kapealta alalta olenkin vasta nähnyt. Suurkaupungeista, joita olen nähnyt, Lontoo on ehdottomasti leppoisin ja lämminhenkisin! Alan jo sitäpaitsi osata liikkua metroissa, vaikka ensimmäisellä kerralla tuntuikin, ettei kukaan voi koskaan oppia sokkeloisia reittejä!
Reissuputkesta selviäminen henkisellä tasolla voi kestää kauan. Kun seuraavaa ulkomaan matkaa ei ole tiedossa, on pakko selailla koko ajan kuvia kuluneelta kuulta ja elää uudelleen huippuhetkiä. Lontoossa ollessa kävi mielessä ostaa jo valmiiksi musikaaliliput johonkin musikaaliin, jolloin olisi pakko palata ko. ajankohtana Lontooseen. Oopperan kummitus oli jotain ihan mieletöntä, mitenkä tuollaista voikaan olla? Huh, kyllä ne jotkut osaavat! Ison maailman meininkiä, vaikka maailma onkin niin pieni =) Love never dies, Lontoo ja musikaalit!
---
Joo. Kohta pitäisi lähteä koululle kyselemään ylioppilaskokeiden tuloksia. Äikkä jännittää, hrr! Sitten kun tästä jännityksestä on selvinnyt, pitää alkaa miettiä valintakokeita... Ei se tekeminen lopu!
Nyt kun on kuukauden ollut enemmän tai vähemmän ulkomailla, on kesä ehtinyt hiipiä Suomeenkin. Ja Ouluun! Aurinko paistaa, on melkein 20 astetta lämmintä ja taivas on IHAN SININEN - tuulikaan ei haittaa! Vielä kun alkaisi ruoho vihertää, olisi täydellistä!
Kuukausi sitten lähdin judoleirille Saksan Heidelbergiin, jossa sain ensimmäisen kosketuksen lähestyvään kevääseen. Ilmat suosivat, ja koko viikon sai olla ulkoruokinnssa. Muutenkin reissu oli antoisa, sillä onnistuin (muiden avustuksella/kyykytyksellä) tekemään tasapainoisen ja hyvän leirin. Matsasinkin, ja nyt voi taas hyvillä mielin alkaa treenailla seuraavia kisoja ja vyötä varten. Uusi seura, uudet kujeet. Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää!
Italiaan, pizzapalojen ja cappucinon maahan, pääsin koulumme antiikkikurssin puitteissa. Opintomatka oli aivan mahtava, varsinkin, kun mukana oli neljä pätevää lehtoria! Omatoimimatkailijana reissuista ei voi saada noin paljoa irti. Rooma, Napoli ja Pompei tuli katsastettua, ainakin melkein perusteellisesti. Pompei ei tehnyt niin suurta vaikutusta kun olisin odottanut, mutta Rooma senkin edestä. Suurkaupungin humusta huolimatta tunnelma oli rento, ihmiset ystävällisiä ja kieli soljuvaa! Ah!
Perusnähtävyyksien lisäksi tutustuimme muun muassa Trastevereen, ihanaan, vanhaan kaupunginosaan Tevre-joen toisella puolella Rooman "varsinaisesta" keskustasta katsottuna. Trasteveren pienet, kapeat kujat olivat pullollaan kahviloita, ravintoloita, pikkuputiikkeja ja kirkkoja. Ihmiset, eläimet ja autot sokkeloivat tottuneesti toistensa lomassa, ja vain turistit tolloilivat edestakaisin eksyneen näköisinä. Trasteveressa ei voinut käydä kahta samanlaista reissua, sillä kadut eivät olleet nähneetkään ruutukaavaa. Jokaisella käyntikerralla saattoi löytää paljon uutta!
Villa LAnte sai miettimään vakavasti historian opintoja - Roomassa kun järjestetään opetusta muun muassa historian opiskelijoille. Puoli vuotta Italiassa houkuttelisi, eikä historian opiskelukaan kuulostaisi pahalta. Ajatus jäi itämään, josko haave toteutuisi! Garibaldi-kukkulalta, jolla Villa Lante sijaitsi, oli upeat näkymät Roomaan. Suurkaupunki lepäsi jalkojen juuressa!
Italiasta palattuani kävin mutkan Rovaniemellä, katsomassa muutamaa asuntoa. Yksi oli ylitse muiden, ja sitä odotellessa! Muutto on jokatapauksessa kesällä, ennemmin tai myöhemmin. Hui, pitäisi aloittaa pakkaaminen...
Budapestin valloitus onnistui ainakin osaltaan - kielitaito oli koetuksella, ja hyvin tällä sanavarastolla pärjäsi. Tonava tuli tutuksi, jokapäiväisillä laivamatkoilla hotellilta kaupunkiin. Miksei Kemijoessakin voisi olla tuollaista laivaliikennettä? Myös funikulaarit sun muut kiskoilla kulkevat tulivat tutuksi, raitiovaunun numero 41 linja ajettiin päästä päähän ja junamuseo koluttiin läpikotaisin. Myös pieni taiteilijakylä Szetendre katsastettiin - tosin vain päällisin puolin, mutta kylä teki silti vaikutuksen! Myös Margit-saaressa käytiin palloilemassa, mutta mainospuheista huolimatta saari ei ainakaan minuun jättänyt syvää vaikutusta.
Kauan haaveiltu Unkarin matka on nyt siten tehty, enkä ole ihan varma, haluanko maahan takaisin. Kulttuuri on omanlaisensa, eikä ehkä ihan minun tyyliseni. Paitsi että laivalla Saksasta Budapestiin voisi joskus mennä... Eipä silti, ruoka oli hyvää: gulassit on testattu, samoin Tokaiji. Laivahotellissa oli mahtava henkilökunta ja hyvät sapuskat... Mitäs vielä? Aika suomalaista siellä oli. Liian suomalaista.
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, oli piipahdus Lontoossa. Hyvä porukka, mahtava musikaali (The Phantom of the Opera) ja London Zoo latasivat akut täyteen loppukevään kiireitä varten. Myös Platform 9 3/4 on nähty ja kuvattu, kuten myös Harry Potter -fanikauppa. En tiedä, mikä Lontoossa niin kiehtoo, mutta sinne menen vielä. Britannia on ihana maa, vaikka sitä niin kapealta alalta olenkin vasta nähnyt. Suurkaupungeista, joita olen nähnyt, Lontoo on ehdottomasti leppoisin ja lämminhenkisin! Alan jo sitäpaitsi osata liikkua metroissa, vaikka ensimmäisellä kerralla tuntuikin, ettei kukaan voi koskaan oppia sokkeloisia reittejä!
Reissuputkesta selviäminen henkisellä tasolla voi kestää kauan. Kun seuraavaa ulkomaan matkaa ei ole tiedossa, on pakko selailla koko ajan kuvia kuluneelta kuulta ja elää uudelleen huippuhetkiä. Lontoossa ollessa kävi mielessä ostaa jo valmiiksi musikaaliliput johonkin musikaaliin, jolloin olisi pakko palata ko. ajankohtana Lontooseen. Oopperan kummitus oli jotain ihan mieletöntä, mitenkä tuollaista voikaan olla? Huh, kyllä ne jotkut osaavat! Ison maailman meininkiä, vaikka maailma onkin niin pieni =) Love never dies, Lontoo ja musikaalit!
---
Joo. Kohta pitäisi lähteä koululle kyselemään ylioppilaskokeiden tuloksia. Äikkä jännittää, hrr! Sitten kun tästä jännityksestä on selvinnyt, pitää alkaa miettiä valintakokeita... Ei se tekeminen lopu!
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Lappi ohoi!
Kaiken ailahtelun keskellä, olen joka tapauksessa täysillä muuttamassa Rovaniemelle. Päätin, että jännitys ja tuttuun ympäristöön jääminen kuuluu asiaan, eikä siitä kannata välittää. Asuntokuume on täysin valloillaan, kesällä tämä likka muuttaa Laphin!
Totesin myös, että joudun ehkä tinkimään nin sauna, keittiö kuin rivitalovaatimuksistakin. Ehkä jatkan kerrostalolinjaa, ja kokeilen, millaista on asua yksiössä. Toisaaltahan sellainen pieni kämppä olisi aika söpö... Mutta keittiössä pitää silti olla tilaa. Se on selvä.
Enpä ole taas pariin viikkoon jaksanut ajatella valintakokeita RAMKiin. Kaikki niistä kyselevät, mutta ei niistä murehtiminen mitään auta. Toivottavasti muistan kirjoittaa ennakkotehtävät ennen kesäkun alkua! Fysioterapia-ala kiinnostaa päivä päivältä enemmän, ja lainassani on taas Kinesiologia 2. Eilen magneettiputkessa makoillessani ehti myös monta kertaa ajatella, että miksiköhän sitä tässä ollaankaan. No, kaipa minäkin (jos olisin ortopedi) laittaisin kaikki asiakkaani magneettiin, jotta tietäisin varmasti, mikä niitä vaivaa... Ehkei se niin kamalaa ollutkaan. Mutta ei silti uudestaan, kiitos. Pointti oli se, että kaikista inhottavista lääkärikokemuksista huolimatta, olen suuntaamassa terveysalalle.
Ehdin juuri sopivasti kuulla olkapääni tuomion ennen Saksan judoleiriä. Sain maanantaina nimilapun judogin selkään, ja olen siitä aivan innoissani. Ensimmäistä kertaa saan edustaa Suomea omalla nimelläni ja FIN:illä varustettuna. Huippua! Kaikki muut Suomi-vaatteet, mitä minulla on, ovat jonkun muun. "Kuusela FIN"!
Wau, osasin lisätä kuvan! Judogin selässä "Kuusela FIN"
'
Kotisali tuttuineen huutelee jo vaativasti. Kun maanantaina kävin näyttämässä nokkaani dojolla, koin taas omantunnontuskia, kun en ole niin pitkään aikaan käynyt treeneissä. Vihreä vyö tältä keväältä alkaa olla jo aika kaukainen haave, ellei tulevalla leirillä oteta tavoitteeksi vihreän vyön tekniikoiden läpikäyntiä. Asian kyllä voisi ottaa puheeksi, sillä jatkon kannalta graduointi olisi tärkeää juuri tänä keväänä. Toisaalta, mikä on jatko, kun olen ollut treenittä näin kauan? Seuran vaihto on joka tapauksessa edessä - uusi seura, uudet kujeet. Jännittää, vaikka sitäkään asiaa ei ole oikein ehtinyt suuremmin pohdiskella.
---
Olen muuten innostunut tomaattikeitosta. Pari viimekertaa Rossossa olen syönyt tomaattikeittoa, ja se on todella hyvää! Pääsiäisenä tein tomaattikeittoa kotona, ja nyt taas uudelleen. Se on helppoa esim. tomaattimurskasta! Norjan leirikoulusta jäi paha maku tomaattikeitoista, sillä siellä, heti perille päästyämme, meille tarjottiin kylmää tomaattikeittoa, jossa oli spagetinpätkiä. Kuumana ko. keitto toimii, mutta ilman spagettia! Valkosipulia, tomaattimurskaa ja mausteita, avot! =)
Ulkona on muuten aivan mahtava ilma, aurinko paistaa ja on lämmintä. Silti sain tänään ihmeellisen siivouspuuskan, ja vein oikein matot tuultumaan. Luutusinkin. Nyt kun saisi lähdettyä lenkille, niin omatunto olisi hiljaa. Miksi sistä aina kauniina päivinä möllöttää sisällä? Äh, ei tajua. Rospuutto tosin ei innosta juoksemaan.. Joo, vetoan siihen.
Totesin myös, että joudun ehkä tinkimään nin sauna, keittiö kuin rivitalovaatimuksistakin. Ehkä jatkan kerrostalolinjaa, ja kokeilen, millaista on asua yksiössä. Toisaaltahan sellainen pieni kämppä olisi aika söpö... Mutta keittiössä pitää silti olla tilaa. Se on selvä.
Enpä ole taas pariin viikkoon jaksanut ajatella valintakokeita RAMKiin. Kaikki niistä kyselevät, mutta ei niistä murehtiminen mitään auta. Toivottavasti muistan kirjoittaa ennakkotehtävät ennen kesäkun alkua! Fysioterapia-ala kiinnostaa päivä päivältä enemmän, ja lainassani on taas Kinesiologia 2. Eilen magneettiputkessa makoillessani ehti myös monta kertaa ajatella, että miksiköhän sitä tässä ollaankaan. No, kaipa minäkin (jos olisin ortopedi) laittaisin kaikki asiakkaani magneettiin, jotta tietäisin varmasti, mikä niitä vaivaa... Ehkei se niin kamalaa ollutkaan. Mutta ei silti uudestaan, kiitos. Pointti oli se, että kaikista inhottavista lääkärikokemuksista huolimatta, olen suuntaamassa terveysalalle.
Ehdin juuri sopivasti kuulla olkapääni tuomion ennen Saksan judoleiriä. Sain maanantaina nimilapun judogin selkään, ja olen siitä aivan innoissani. Ensimmäistä kertaa saan edustaa Suomea omalla nimelläni ja FIN:illä varustettuna. Huippua! Kaikki muut Suomi-vaatteet, mitä minulla on, ovat jonkun muun. "Kuusela FIN"!
'
Kotisali tuttuineen huutelee jo vaativasti. Kun maanantaina kävin näyttämässä nokkaani dojolla, koin taas omantunnontuskia, kun en ole niin pitkään aikaan käynyt treeneissä. Vihreä vyö tältä keväältä alkaa olla jo aika kaukainen haave, ellei tulevalla leirillä oteta tavoitteeksi vihreän vyön tekniikoiden läpikäyntiä. Asian kyllä voisi ottaa puheeksi, sillä jatkon kannalta graduointi olisi tärkeää juuri tänä keväänä. Toisaalta, mikä on jatko, kun olen ollut treenittä näin kauan? Seuran vaihto on joka tapauksessa edessä - uusi seura, uudet kujeet. Jännittää, vaikka sitäkään asiaa ei ole oikein ehtinyt suuremmin pohdiskella.
---
Olen muuten innostunut tomaattikeitosta. Pari viimekertaa Rossossa olen syönyt tomaattikeittoa, ja se on todella hyvää! Pääsiäisenä tein tomaattikeittoa kotona, ja nyt taas uudelleen. Se on helppoa esim. tomaattimurskasta! Norjan leirikoulusta jäi paha maku tomaattikeitoista, sillä siellä, heti perille päästyämme, meille tarjottiin kylmää tomaattikeittoa, jossa oli spagetinpätkiä. Kuumana ko. keitto toimii, mutta ilman spagettia! Valkosipulia, tomaattimurskaa ja mausteita, avot! =)
Ulkona on muuten aivan mahtava ilma, aurinko paistaa ja on lämmintä. Silti sain tänään ihmeellisen siivouspuuskan, ja vein oikein matot tuultumaan. Luutusinkin. Nyt kun saisi lähdettyä lenkille, niin omatunto olisi hiljaa. Miksi sistä aina kauniina päivinä möllöttää sisällä? Äh, ei tajua. Rospuutto tosin ei innosta juoksemaan.. Joo, vetoan siihen.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Something old, something new
Nyt se on aivan varmaa: olen tuleva ylioppilas vuosimallia '13! Tämän kevään
kirjoitukset menivät yllättävän kivuttomasti, sillä edes englannin tentissä en
alkanut potea pakokauhua loputtomien monivalintojen labyrintissä. Äidinkieli
lähti maailmalle pistettä vaille L:nä.
Tein AMK-haun jo viikolla 10. Tuntui mukavalta nähdä hakulomake täytettynä, "lähetä"-nappia vaille valmiina. Niin moneen kertaan kuin hakusuunnitelmani onkin muuttunut, on se nyt sinetöity, ja jäljellä on vain odotus. Mitenhän sitä jaksaa heinäkuulle asti?
Olen ollut täysin kevätpörriäisen kourissa. Sisustusinto on vallannut, ja olen tutkinut kaiken maailman alekuvastoja ja suunnitellut kämppääni kevätkuntoon. Vähitellen olen jopa saanut jotain aikaan, ihan konkreettisesti. Myös viherpeukalointi-into on iskenyt: haluaisin alkaa kasvattaa basilikaa ja persiljaa. Siivotuttaa myös koko ajan. Joku kaunis päivä täytyy tehdä suursiivous, jotta siitäkin pääsisi hetkeksi. Onpa rankkaa olla jouten!
Pitkästä aikaa olen myös alkanut lukea. Lukulomalla luin neljä romaania ja yhden näytelmän. Juu, ehkä ymmärsin lukuloman vähän väärin, mutta olin mielissäni, sillä pitkään aikaan lukeminen ei ole noin innostanut. Nyt on taas kirja kesken. Tavoitteena on saada kirjapinoja pienemmäksi. Olen myös innostunut töllöttämään telkkaria, ja erityisesti ma-ke kakkoselta tulevaa Kortesmäkeä. Siellä on aina joku musiikkivieras, ja tällä viikolla seoli von Herzen Brothers. Innostuin biisistä niin, että aloin youtubettaa muita kappaleita. Ehkä menen ostamaan levyn. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen löytänyt uuden vanhan bändin.
Kotisalin judotauko on jatkunut, mutta viimeviikonloppuna olin judoamassa etelässä. Oli taas aivan mahtavaa, ja haluaisin palata takaisin treeneihin. Jännittää vain… Nyt kun judo on ollut taka-alalla, vanhat harrastukseni ovat alkaneet nousta takaisin. Olen nyt käynyt ratsastamassa pari kertaa, ja olen (taas) aivan innoissani talilla touhuilusta. Hevoset vievät ajatukset aivan muualle kaikesta arkisesta, joten ratsastus on kyllä mahtavan rentouttavaa! Kohta varmaan löydän itseni yu-kentiltä...
Vaikka tuntuukin, että aikaa on vähän liikaakin kulutettavana, olen järjestänyt itselleni kunnon Euroopan turneen. Jo tutun, Heidelbergin, lisäksi otan tuntumaa Roomaan ja Budapestiin. Kirjoitusten alla menojalka vipatti kauheasti, ja Lontoo tuntui houkuttelevalta. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisin lähtemään sinnekin. Olisipa hienoa päästä vaikka aupairiksi Britteihin!
Niin, siis uuden ja vanhan ristitulessa ollaan. Lukioon hakeminenkin tuntui isolta jutulta, mutta silloin oli sentään varmaa, että kaupunkina pysyisi Oulu. Oli myös melkeinpä täysin varmaa, että pääsen Norssiin. Nyt, kun väläytellään sitä, että ettei kaikille riitä opiskelupaikkoja, ei sitä osaa ottaa tosissaan. Miten se voi muka olla niin vaikeaa päästä opiskelemaan? Niinpä... Näiden hakujen myötä kaupunki vaihtuu varmasti. Mitähän tästä tulee?
Tein AMK-haun jo viikolla 10. Tuntui mukavalta nähdä hakulomake täytettynä, "lähetä"-nappia vaille valmiina. Niin moneen kertaan kuin hakusuunnitelmani onkin muuttunut, on se nyt sinetöity, ja jäljellä on vain odotus. Mitenhän sitä jaksaa heinäkuulle asti?
Olen ollut täysin kevätpörriäisen kourissa. Sisustusinto on vallannut, ja olen tutkinut kaiken maailman alekuvastoja ja suunnitellut kämppääni kevätkuntoon. Vähitellen olen jopa saanut jotain aikaan, ihan konkreettisesti. Myös viherpeukalointi-into on iskenyt: haluaisin alkaa kasvattaa basilikaa ja persiljaa. Siivotuttaa myös koko ajan. Joku kaunis päivä täytyy tehdä suursiivous, jotta siitäkin pääsisi hetkeksi. Onpa rankkaa olla jouten!
Pitkästä aikaa olen myös alkanut lukea. Lukulomalla luin neljä romaania ja yhden näytelmän. Juu, ehkä ymmärsin lukuloman vähän väärin, mutta olin mielissäni, sillä pitkään aikaan lukeminen ei ole noin innostanut. Nyt on taas kirja kesken. Tavoitteena on saada kirjapinoja pienemmäksi. Olen myös innostunut töllöttämään telkkaria, ja erityisesti ma-ke kakkoselta tulevaa Kortesmäkeä. Siellä on aina joku musiikkivieras, ja tällä viikolla seoli von Herzen Brothers. Innostuin biisistä niin, että aloin youtubettaa muita kappaleita. Ehkä menen ostamaan levyn. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen löytänyt uuden vanhan bändin.
Kotisalin judotauko on jatkunut, mutta viimeviikonloppuna olin judoamassa etelässä. Oli taas aivan mahtavaa, ja haluaisin palata takaisin treeneihin. Jännittää vain… Nyt kun judo on ollut taka-alalla, vanhat harrastukseni ovat alkaneet nousta takaisin. Olen nyt käynyt ratsastamassa pari kertaa, ja olen (taas) aivan innoissani talilla touhuilusta. Hevoset vievät ajatukset aivan muualle kaikesta arkisesta, joten ratsastus on kyllä mahtavan rentouttavaa! Kohta varmaan löydän itseni yu-kentiltä...
Vaikka tuntuukin, että aikaa on vähän liikaakin kulutettavana, olen järjestänyt itselleni kunnon Euroopan turneen. Jo tutun, Heidelbergin, lisäksi otan tuntumaa Roomaan ja Budapestiin. Kirjoitusten alla menojalka vipatti kauheasti, ja Lontoo tuntui houkuttelevalta. Ei sitä tiedä, vaikka innostuisin lähtemään sinnekin. Olisipa hienoa päästä vaikka aupairiksi Britteihin!
Niin, siis uuden ja vanhan ristitulessa ollaan. Lukioon hakeminenkin tuntui isolta jutulta, mutta silloin oli sentään varmaa, että kaupunkina pysyisi Oulu. Oli myös melkeinpä täysin varmaa, että pääsen Norssiin. Nyt, kun väläytellään sitä, että ettei kaikille riitä opiskelupaikkoja, ei sitä osaa ottaa tosissaan. Miten se voi muka olla niin vaikeaa päästä opiskelemaan? Niinpä... Näiden hakujen myötä kaupunki vaihtuu varmasti. Mitähän tästä tulee?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)