Nyt on suuremmat stressaukset ohi: syksyn kirjoitusurakka on takana!
Kirjoitin siis uskonnon (uusinta viimekeväältä), ruotsin ja historian. Jopa
ruotsi tuntui menevän kohtuullisesti, mutta historian kanssa sai takuta
kunnolla. Istuin tentissä varttia vaille kuusi tuntia, ja sain aikaiseksi vain
raapaisun.
No, nyt se on kuitenkin ohi, eikä auta kuin toivoa, että sensorit on
hyvällä tuulella. Nyt on jäljellä enää koeviikko, joka alkoi jo äikän
kirjallisuushistorian kokeella ja esseellä. Nyt matikan tehtävien ääressä
pähkiessä, että on ne vaan fiksuja olleet ne jotkut matikan professoorit...
Joka tapauksessa, on mahtavaa, kun voi taas hengittää vapaammin. Koko syksyn
vaivanneet lapakivut putosvat 95 %, eikä kivun piikkiin voi enää laittaa
treenaamattomuutta. Sitä paitsi, nyt on paljon mukavampi mennä treeneihin kun
tietää, että kotia tullessa ei ole pää kipeä. Hartioitakin kärsii pyöritellä. On
ihanaa, kun voin taas aloittaa aamutreenien tekemisen. On mukava, kun saa
lihakset lämpimäksi ja vetreiksi heti aamusta. Sitten on mukavampi jatkaa
päivää kun tietää, että ainakin jotain on tehnyt.
Kävin tiistaina pitkästä aikaa kuntosalilla. Heti alussa tekeminen tuntui
nihkeältä: lämmitellessäkään kun ei tullut lämmin. Kun aloitin ensimmäisen
sarjan, ehdin tehdä vain pari toistoa, kun hapotus alkoi. Oli sitten pakko
tehdä minimipainoilla lyhyttä sarjaa. Sekin jo tuntui, ja ihmettelin jo, mistä
on kyse. Nyt kuitenkin voi tehdä jo normaalia aamutreeniä, eikä tiistaisesta
ole jälkeäkään. Olen sitten järkeillyt, että se oli se lihasten herättely, jota
tähän tarvittiinkin. Toisaalta paikat ei sitten olleet jumissa seuraavana päivänä, että treenin keveys kyllä näkyi..
Muunkin kuin aamutreenien suhteen voi taas aloittaa normaalin päivärytmin.
Treeneissä käynti on ollut enemmän tai vähemmän satunnaista, mutta nyt
säännöllinen treenaus taas alkaa. Vielä kun voi, pitää herätellä juoksukunto ja
selvittää, mistä lonkkakivut tulevat. Olen nyt (taas) innostunut pyöräilystä,
mutta tandemi ei ole oikein syyskunnossa. Sitä pitäisi vähän fiksailla, että
sillä kehtaisi alkaa ajella enemmänkin kun treenimatkoja. Mutta sekin on jo
mahtava juttu: 9km sinne ja sama takaisin on mahtava verryttely- ja palauttelu
treenien ohella!
Oikein hämmästyin kun huomasin, kuinka sitä vapautui kirjoitusten jälkeen. Ruotsin tentin jälkeen olin intoa täynnä ja sain sinä viikonloppuna aikaan vaikka mitä. Historian tentin jälkeen ei sitten ollutkaan enää niin virkeä olo: päänsärky veti fiilikset maahan, eikä helpotus ollut niin suuri. Nyt taas tuntuu aivan mahtavalta: viikonloppu on edessä, on aikaa lukea alkuviikon tentteihin ja pääsee taas reissuun! Ja kohta alkaa taas uusi jakso, ja sitten ollaankin jo voiton puolella.
Yksittäinenkin asia voi vaikuttaa näemmä yllättävän paljon kaikkeen tekemiseen. Muutenkin tässä on taas kaikki vähän huonolla hoidolla: pitää ottaa nyt itseä niskasta kiinni ja kehittää rutiinit. Tavoitteiden asettaminen on edessä, ja ne pitäisi osata asettaa järkevästi.
Intouduin kirjoittamaan tätä lihakset lämpiminä, mutta nyt kun ehti viiletä, ei enää kirjoittaminenkaan suju. Äsken oli vielä paljon asiaa, mutta nyt sanavarastot ehtyivät... No, seuraavalla kerralla lisää. Treeni-into on kuitenkin taas löytynyt!
perjantai 28. syyskuuta 2012
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Motivaatiota etsimässä
Kyllä, nyt pitäisi könöttää uskonnon,- historian,- ja ruotsin kirjat levällään ja päntätä kuin viimeistä päivää. Silti päädyin kirjoittamaan blogia ja lietsomaan itseeni treeni-intoa selailemalla judoon liittyviä sivustoja netissä. Mistä löytää motivaatio viimeiseen rutistukseen?
Ei ole ensimmäinen kerta, kun meikäläisellä jää jotain viimetippaan, tai että motivaatio löytyy juurikin silloin viimeisenä iltana. Tiedän, että se harmittaa jälkeen päin suunnattomasti, mutta silloin auttaa vain syyttää itseään ja hakata päätä seinään. Olen monesti miettinyt, että mistä sen motivaation saisi hankittua, kun minkäänlaiset porkkanat kun eivät tahdo auttaa. Minua kun ei ikinä ole oikein motivoitu - siis mitenkään muuten kuin kannustavalla asenteella. Joka tietenkin on ihan oikein.
Omatuntoni ankaran koputtelun hillitsemiseksi hunteerailin, että jos löytäisin viimevuotisen paloni judoa kohtaan, löytäisin vielä voimaa lukemisiin. Tiedän kipinän kytevän, mutta jokin on himmentänyt sen paloa. Liekkö tämä stressi ja elämänmuutokset - tiedä häntä. Aina voi pohtia ja spekuloida.
Kun kirjat eivät houkuta, olen kaivellut netistä vanhoja ylioppilaskokeita. Niiden lueskelu ei kumminkaan ole ollut kovin antoisaa - vaikeiden kysymysten edessä paineet vain kasvavat. Mitä jos nytkin sattuu sellaiset kysymykset, joihin ei kertakaikkiaan osaa vastata? Ristiriitainen olo kirjoituksiin asennoitumisesta syö miestä, eikun naista. Toisaalta ei jaksa ottaa paineita, mutta toisaalta epäonnistuminen pelottaa. Mutta silloinhan ei tietenkään auta itku markkinoilla, kun on tällä tavalla valmistautunut...
Treenihaluttomuuteen saattaa stressin ohella vaikuttaa myös lapakivut, reistaileva lonkka ja naksuvat olkapäät. Vasen olkapää on vieläkin arka elokuun alussa olleesta leiristä - silloin epävirallinen diagnoosi oli hauisjänteen joku. Ärtynyt se ainakin oli. Vieläkin käden pyörittäminen etukauta ylös sattuu, ja samalla olkapää pitää kamalaa pauketta. Kuten myös toinen - hartioitakaan ei auta pyöritellä, kun kipu lavoista siirtyy päähän. Ehkä olisi aihetta kömpiä hierojan pöydälle tai fysioterapeutille laadituttamaan huoltava lihaskunto-ohjelma. Se vain on jäänyt, kun tahtoo ajatella, että "Kyllä se tästä, kunhan alkaa käydä treeneissä säännöllisesti. Ennenkin judo on lapoihin auttanut..."
Keskittymiskykyä ei tahdo löytyä. Ajatukset harhailevat milloin mihinkin, ja kun vaikkapa uskonnon lukemisen aloittaa, ajattelee kohta, että ruotsia sitä nyt enemmän pitäisi. Ja historiaa, kun uskonnon jälkeen on vain viikko aikaa. Ja tutkielma pitäisi tehdä. Mutta kun toisaalta sitä uskontoakin pitäisi, kun se on ensimmäisenä edessä.. Niih, priorisointia kai sitä pitäisi tässä harjoitella. Mutta kun lenkillekin tahtoisi, kun ulkona on niin hyvä ilma. Mutta lenkillä ollessa sitten koko ajan hötkyilee lukuja - ainakin omatunto kolkutelee.
Kahden viikon päästä kaikki yo-tentit syksyltä ovat ohi, samoin kuin suurin osa ensimmäisen jakson koeviikkoa. Kaksi viikkoa hurahtaa mielettömän nopeasti, eikä olisi kummoinen juttu rutistaa NYT.. Treenata ehtii myöhemmin, ylppärit ovat vain kerran elämässä. Paitsi että kolmessa osassa. On se niin vaikeaa...
---
Kävin piipahtamassa Lontoossa 10 päivää tuossa elo-syyskuun vaihteessa. "Isolla kirkolla" (kuten kaverini isä sanoisi) oli paralympialaiset, joita tietysti käytiin katsomassa ja fiilistelemässä. Hienointa oli olla judoareenalla, jossa sai kiljua kurkku suorana suomalaisjudokalle ja esikuvalleni, joka tuli hienosti neljänneksi. Aquatic-centerissäkin tuli vietettyä aikaa, uinteja katsoen.
Muitakin lajeja olisi voinut käydä katsomassa, mutta liput oli melko kiitettävästi loppuunmyyty. Maalipallomiesten finaalia olisi ollut hieno olla katsomassa - sieltä kun tuli kultaa. Muutenkin suomalaisilla meni loistavasti - hienoja mitalli- ja pistesijoja tuli ropisemalla!
Ehdittiin sitä muutakin tehdä kuin pyöriä OlympicParkissa ja Westfieldin ostoskeskuksessa. Leicester Square tuli jälleen koluttua, ja sieltä löytyi aivan taivaallinen kahvila-ravintola. Suosittelen Fioria kaikille Lontoossa matkaajille! Tower Bridge, Buckinghamin palatsi, Hyde Park, Green Park, London Bridge, Piccadilly Circus, Big Ben ja Oxford Street olivat yhä paikoillaan - samoin kuin Apollo Victoria teatre Victoralla, jossa kävimme katsomassa Wicked-musikaalin. Kyllä ne britit osaavat - oli taas hieno meininki siellä X-rivillä...
Lontoo on ihana kaupunki. Se näytti taas parastaan sekä säiden (koko aika yli 15 astetta lämmintä, monena päivänä varmasti lähemmäs +25) että kisajärjestelyjen ja toimivan joukkoliikenteen (lähinnä metrot tuli koluttua, ja voin muuten kertoa että perusteellisesti...) osalta. Britit ovat ystävällisiä ja ottavat näkkärit huomioon - tulipa käytettyä valkoista keppiä, kun sitä kerran osattiin väistää. Ei vaan Suomessa porukka lakoa edestä, kun kepittelijä tulee vastaan. Ottakaahan mallia, suomalaiset. Apuakin sai vaikkei edes pyytänyt.
Matka ei tietenkään olisi ollut matka eikä mikään ilman loistavaa matkaseuraa, jonka kanssa lähtisin reissuun vaikka uudestaankin - jos minut huolitaan mukaan. Viimesyksyisestä opintomatkasta muodostunut Lontoo-kuva syveni, vaikka aika pitkälti samoissa paikoissa pyörittiinkin. Vahdinvaihto nähtiin tällä kertaa, ja se oli kyllä näkemisen arvoista!
Ei ole ensimmäinen kerta, kun meikäläisellä jää jotain viimetippaan, tai että motivaatio löytyy juurikin silloin viimeisenä iltana. Tiedän, että se harmittaa jälkeen päin suunnattomasti, mutta silloin auttaa vain syyttää itseään ja hakata päätä seinään. Olen monesti miettinyt, että mistä sen motivaation saisi hankittua, kun minkäänlaiset porkkanat kun eivät tahdo auttaa. Minua kun ei ikinä ole oikein motivoitu - siis mitenkään muuten kuin kannustavalla asenteella. Joka tietenkin on ihan oikein.
Omatuntoni ankaran koputtelun hillitsemiseksi hunteerailin, että jos löytäisin viimevuotisen paloni judoa kohtaan, löytäisin vielä voimaa lukemisiin. Tiedän kipinän kytevän, mutta jokin on himmentänyt sen paloa. Liekkö tämä stressi ja elämänmuutokset - tiedä häntä. Aina voi pohtia ja spekuloida.
Kun kirjat eivät houkuta, olen kaivellut netistä vanhoja ylioppilaskokeita. Niiden lueskelu ei kumminkaan ole ollut kovin antoisaa - vaikeiden kysymysten edessä paineet vain kasvavat. Mitä jos nytkin sattuu sellaiset kysymykset, joihin ei kertakaikkiaan osaa vastata? Ristiriitainen olo kirjoituksiin asennoitumisesta syö miestä, eikun naista. Toisaalta ei jaksa ottaa paineita, mutta toisaalta epäonnistuminen pelottaa. Mutta silloinhan ei tietenkään auta itku markkinoilla, kun on tällä tavalla valmistautunut...
Treenihaluttomuuteen saattaa stressin ohella vaikuttaa myös lapakivut, reistaileva lonkka ja naksuvat olkapäät. Vasen olkapää on vieläkin arka elokuun alussa olleesta leiristä - silloin epävirallinen diagnoosi oli hauisjänteen joku. Ärtynyt se ainakin oli. Vieläkin käden pyörittäminen etukauta ylös sattuu, ja samalla olkapää pitää kamalaa pauketta. Kuten myös toinen - hartioitakaan ei auta pyöritellä, kun kipu lavoista siirtyy päähän. Ehkä olisi aihetta kömpiä hierojan pöydälle tai fysioterapeutille laadituttamaan huoltava lihaskunto-ohjelma. Se vain on jäänyt, kun tahtoo ajatella, että "Kyllä se tästä, kunhan alkaa käydä treeneissä säännöllisesti. Ennenkin judo on lapoihin auttanut..."
Keskittymiskykyä ei tahdo löytyä. Ajatukset harhailevat milloin mihinkin, ja kun vaikkapa uskonnon lukemisen aloittaa, ajattelee kohta, että ruotsia sitä nyt enemmän pitäisi. Ja historiaa, kun uskonnon jälkeen on vain viikko aikaa. Ja tutkielma pitäisi tehdä. Mutta kun toisaalta sitä uskontoakin pitäisi, kun se on ensimmäisenä edessä.. Niih, priorisointia kai sitä pitäisi tässä harjoitella. Mutta kun lenkillekin tahtoisi, kun ulkona on niin hyvä ilma. Mutta lenkillä ollessa sitten koko ajan hötkyilee lukuja - ainakin omatunto kolkutelee.
Kahden viikon päästä kaikki yo-tentit syksyltä ovat ohi, samoin kuin suurin osa ensimmäisen jakson koeviikkoa. Kaksi viikkoa hurahtaa mielettömän nopeasti, eikä olisi kummoinen juttu rutistaa NYT.. Treenata ehtii myöhemmin, ylppärit ovat vain kerran elämässä. Paitsi että kolmessa osassa. On se niin vaikeaa...
---
Kävin piipahtamassa Lontoossa 10 päivää tuossa elo-syyskuun vaihteessa. "Isolla kirkolla" (kuten kaverini isä sanoisi) oli paralympialaiset, joita tietysti käytiin katsomassa ja fiilistelemässä. Hienointa oli olla judoareenalla, jossa sai kiljua kurkku suorana suomalaisjudokalle ja esikuvalleni, joka tuli hienosti neljänneksi. Aquatic-centerissäkin tuli vietettyä aikaa, uinteja katsoen.
Muitakin lajeja olisi voinut käydä katsomassa, mutta liput oli melko kiitettävästi loppuunmyyty. Maalipallomiesten finaalia olisi ollut hieno olla katsomassa - sieltä kun tuli kultaa. Muutenkin suomalaisilla meni loistavasti - hienoja mitalli- ja pistesijoja tuli ropisemalla!
Ehdittiin sitä muutakin tehdä kuin pyöriä OlympicParkissa ja Westfieldin ostoskeskuksessa. Leicester Square tuli jälleen koluttua, ja sieltä löytyi aivan taivaallinen kahvila-ravintola. Suosittelen Fioria kaikille Lontoossa matkaajille! Tower Bridge, Buckinghamin palatsi, Hyde Park, Green Park, London Bridge, Piccadilly Circus, Big Ben ja Oxford Street olivat yhä paikoillaan - samoin kuin Apollo Victoria teatre Victoralla, jossa kävimme katsomassa Wicked-musikaalin. Kyllä ne britit osaavat - oli taas hieno meininki siellä X-rivillä...
Lontoo on ihana kaupunki. Se näytti taas parastaan sekä säiden (koko aika yli 15 astetta lämmintä, monena päivänä varmasti lähemmäs +25) että kisajärjestelyjen ja toimivan joukkoliikenteen (lähinnä metrot tuli koluttua, ja voin muuten kertoa että perusteellisesti...) osalta. Britit ovat ystävällisiä ja ottavat näkkärit huomioon - tulipa käytettyä valkoista keppiä, kun sitä kerran osattiin väistää. Ei vaan Suomessa porukka lakoa edestä, kun kepittelijä tulee vastaan. Ottakaahan mallia, suomalaiset. Apuakin sai vaikkei edes pyytänyt.
Matka ei tietenkään olisi ollut matka eikä mikään ilman loistavaa matkaseuraa, jonka kanssa lähtisin reissuun vaikka uudestaankin - jos minut huolitaan mukaan. Viimesyksyisestä opintomatkasta muodostunut Lontoo-kuva syveni, vaikka aika pitkälti samoissa paikoissa pyörittiinkin. Vahdinvaihto nähtiin tällä kertaa, ja se oli kyllä näkemisen arvoista!
tiistai 14. elokuuta 2012
Arki alkoi tuoden lupaukset tullessaan
Nyt son taas alkanut, koulu. Eilen käytiin lähinnä näyttämässä naamaa, mutta tänään alkaa jo totinen opiskelu. Kesä on lopullisesti ohi, mutta ulkona senkun aurinko paistaa ja lämpötila kohoaa koko ajan... Kun edes voitaisiin opiskella ulkosalla.
Kesä '12 oli täynnä jos jonkinmoista aktiviteettia. Eninmäkseen reissasin ja tein töitä: töiden painottuessa alku- ja reissailun loppukesään. Vaikka olo oli välillä sekava ja hektinen, ehti lomalla silti rentoutua ja lepuuttaa aivoja liiemmiltä ajatteluilta... Ehkä (taas) liikaakin. Mutta nyt jokatapauksessa on virkeä olo, ja on mukava palata säännölliseen päivärytmiin kouluineen ja urheiluineen.
Eilen tosiaan alkoivat myös säännölliset kilpatreenit. Treenien määrä elää vielä tässä tämän kuukauden - kaikia treeniaikoja kun ei vielä ole tiedossa. Kumminkin treenimäärä lisääntyy, ja nyt on tosissaan aloitettava urheilijan arki, jos kehitystä mielii nähdä. Paljon on taas tullut tehtyä lupauksia, joista olen Luvannut pitää kynsin ja hampain kiinni. Haasteeksi muodostuu siis ylioppilaskirjoitusten, urheilun ja koulun yleensä yhteensovittaminen. Ja pitäisi sitä muutenkin treenata kun käydä tatamilla - ja töitäkin olisi aina välillä. Kiire syksy siis tulee olemaan. Huomasin myös heti, ettei aikaa huushollin hoitamiseen jää liiaksi.
---
Ihan vielä sitä ei tajua, että koulu loppuu jo helmikuun alussa. Hiihtolomaa odotellessa... eikun ei. Pikkuhiljaa alkaa kutitella mahanpohjassa ensikevään tuleva suuri muutos: uuden opiskelupaikan haku. Vaikka sitäkin asiaa on jo käännellyt ja väänellyt, pohtinut vaikka miltä kannalta, on sitä pitänyt kaukaisena eikä niin ajankohtaisena asiana. Nyt se on kuitenkin ihan kulman takana. Onhan se huomattu, että puoli vuotta menee äkkiä.
Onneksi kuitenkin tiedän, mihin haen. Fysioterapia-ala kiinnostaa vieläkin oikeasti, ja paljon muitakin vaihtoehtoja on. Kaipa sitä pitää yliopistoonkin hakea, kun siellä on niin paljon mielenkiintoisia aineita. Se vain, että mihin sieltä sitten työlllistyy... No, hakuja ehtii miettiä. Ykkösenä on silti OAMK.
---
Olen muuten onnesta soikeana, kun pääsen ajamaan pyörällä treeneihin. Sain pilotin, ja nyt saan hyvät alkuverryttelyt jo matkalla! :)
Kesä '12 oli täynnä jos jonkinmoista aktiviteettia. Eninmäkseen reissasin ja tein töitä: töiden painottuessa alku- ja reissailun loppukesään. Vaikka olo oli välillä sekava ja hektinen, ehti lomalla silti rentoutua ja lepuuttaa aivoja liiemmiltä ajatteluilta... Ehkä (taas) liikaakin. Mutta nyt jokatapauksessa on virkeä olo, ja on mukava palata säännölliseen päivärytmiin kouluineen ja urheiluineen.
Eilen tosiaan alkoivat myös säännölliset kilpatreenit. Treenien määrä elää vielä tässä tämän kuukauden - kaikia treeniaikoja kun ei vielä ole tiedossa. Kumminkin treenimäärä lisääntyy, ja nyt on tosissaan aloitettava urheilijan arki, jos kehitystä mielii nähdä. Paljon on taas tullut tehtyä lupauksia, joista olen Luvannut pitää kynsin ja hampain kiinni. Haasteeksi muodostuu siis ylioppilaskirjoitusten, urheilun ja koulun yleensä yhteensovittaminen. Ja pitäisi sitä muutenkin treenata kun käydä tatamilla - ja töitäkin olisi aina välillä. Kiire syksy siis tulee olemaan. Huomasin myös heti, ettei aikaa huushollin hoitamiseen jää liiaksi.
---
Ihan vielä sitä ei tajua, että koulu loppuu jo helmikuun alussa. Hiihtolomaa odotellessa... eikun ei. Pikkuhiljaa alkaa kutitella mahanpohjassa ensikevään tuleva suuri muutos: uuden opiskelupaikan haku. Vaikka sitäkin asiaa on jo käännellyt ja väänellyt, pohtinut vaikka miltä kannalta, on sitä pitänyt kaukaisena eikä niin ajankohtaisena asiana. Nyt se on kuitenkin ihan kulman takana. Onhan se huomattu, että puoli vuotta menee äkkiä.
Onneksi kuitenkin tiedän, mihin haen. Fysioterapia-ala kiinnostaa vieläkin oikeasti, ja paljon muitakin vaihtoehtoja on. Kaipa sitä pitää yliopistoonkin hakea, kun siellä on niin paljon mielenkiintoisia aineita. Se vain, että mihin sieltä sitten työlllistyy... No, hakuja ehtii miettiä. Ykkösenä on silti OAMK.
---
Olen muuten onnesta soikeana, kun pääsen ajamaan pyörällä treeneihin. Sain pilotin, ja nyt saan hyvät alkuverryttelyt jo matkalla! :)
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Vihdoin kotoutunut
Olen nyt ollut pari päivää kotona, ja on tuntunut aikasta hyvältä. Nyt kun on ollut reissussa lähes koko ajan juhannuksesta lähtien, jaksaa taas olla pari viikkoa yhtämittaa kotona. Ja tekeminenhän täällä ei lopu, se on varma. On se mukava, kun arkikin alkaa viikon päästä. (tiedän, että kadun sanomaani vielä, ja pian.)
Heinäkuussa olin kotona viisi kokonaista päivää, ja kolmena päivänä olin enemmän tai vähemmän (useimmiten vähemmän) kotona. Liikkeellä siis on tullut oltua, ja suurin piirtein koko Suomi on koluttu. Ennen juhannusta valloitin Pohjanmaan, sitten Lappeenrannan, heinäkuun alussa kävin Suomussalmella, sieltä jatkoin Rovaniemelle. Parin päivän kotonaolon jälkeen piipahdin jälleen Rovaniemellä, josta lähdin Turkuun. Turusta Helsinkiin, Pieksämäelle leirille. Pieksämäeltä Lahteen palautumaan päiväksi, josta Pajulahteen toiselle leirille. Sieltä taas Helsingin kautta kotiin.
Tuntuu, että niinä harvoina päivinä, joina olen kotona ollut, on saanut paljon asioita eteenpäin omassa kotona. Enemmän kun muuttopäivinä yhteensä. Nytkin - näinä muutamana päivänä olen saanut eteenpäin jo vaikka kuinka monta tärkeää asiaa. Tätä siellä tien päällä oikeastaan tuleekin eniten ikävä - asioiden hoitelua ja järjestelemistä. Kun on leirillä, tarvitsee vain mennä ohjelman mukaisesti ja keksiä itselleen tekemistä vapaa-aikoina. Kotona pitää välillä tehdä jotain hyödyllistä.
Mutta pari sanaa leireistä. Leirit olivat hyviä, ja niiltä oppi paljon. Se vain, ettei kroppa taas pysynyt vauhdissa mukana, ja nyt poden kipeää olkapäätä ja mahdollisesti murtunutta kylkiluuta (ei ole poikki katki, ehkä vain pieni hiusmurtuma. Tai mahdollisesti vain kylkivälilihas venähtänyt, mutta kun kipu on niin paikallista, en usko moiseen). Leireillä tuli ulkoiltua paljon, vaikka judo sisälaji onkin. Lenkkeilin paljon, ja voin pystypäin myöntää olevani itsestäni ylpeä, kun käppäilin omin päin ympäri Pieksämäen raitteja. Vieraasa kaupungissa ei tule lähdettyä yksin pyörimään, mutta tuolla tein sen. Ja tulipahan tutuksi se ainut keskuskatu. On se pieni kylä tuo Pieksämäki.
Pajulahdessa oli paljon enemmän porukkaa kuin Pieksämäellä. Lisäksi tatami oli Pajulahtihallissa, jossa valot ovat koooorkealla. Kun sisusta on tumma (mondo sininen) ja valot pieniä ja kylmän sävyisiä, valo häviää matkan varrelle melko kiitettävästi. Ja vielä kun oli niin paljon sitä porukkaa, niin välillä tuntui vähän orvolta suurella tatamilla. Muutenkin parin etsiminen on aina oma jännitysmomenttinsa, vaikka niitä ihmisiä siinä ympärillä olisikin vaikka kuinka paljon.
Kävin näyttämässä nokkani myös Helsinki Judo Campissa. Kun katselin treenejä, tuli sellainen olo, että siellä sitä olisi pitänyt olla. Meininki oli rentoa, ja kaipaamani lihaskunnot sisältyivät ko. leirin treeneihin. Pieksämäellä ja Pajulahdessa käytiin suoraan asiaan: vähän lämmiteltiin aluksi. Kun kotisalilla on tottunut, että alkuverryttelyihin kuuluu lihaskunto-osuus, on hassua tehdä alkuun vain uchikumeja.
Nyt syksyllä pitää alkaa painottaa lihashuoltoon ja oikeanlaiseen treenaukseen. Kisoihin ei varmaan kannata alkusyksystä lähteä - ehkä sitten marraskuussa.
---
Syksyn kirjoitukset alkavat lähestyä uhkaavasti. Pitääkin alkaa kaivella kirjoja esille, ettei taas kahta viikkoa ennen huomaa, että pitäisi alkaa lukea... Lontoon reissukin lähestyy. On mukavaa päästä taas Englantiin - viimesyksynä kun katsaus jäi vähän pintapuoliseksi. Ei suurkaupungista ehdi nähdä paljoa viidessä päivässä - vaikka paljon siinäkin.
Heinäkuussa olin kotona viisi kokonaista päivää, ja kolmena päivänä olin enemmän tai vähemmän (useimmiten vähemmän) kotona. Liikkeellä siis on tullut oltua, ja suurin piirtein koko Suomi on koluttu. Ennen juhannusta valloitin Pohjanmaan, sitten Lappeenrannan, heinäkuun alussa kävin Suomussalmella, sieltä jatkoin Rovaniemelle. Parin päivän kotonaolon jälkeen piipahdin jälleen Rovaniemellä, josta lähdin Turkuun. Turusta Helsinkiin, Pieksämäelle leirille. Pieksämäeltä Lahteen palautumaan päiväksi, josta Pajulahteen toiselle leirille. Sieltä taas Helsingin kautta kotiin.
Tuntuu, että niinä harvoina päivinä, joina olen kotona ollut, on saanut paljon asioita eteenpäin omassa kotona. Enemmän kun muuttopäivinä yhteensä. Nytkin - näinä muutamana päivänä olen saanut eteenpäin jo vaikka kuinka monta tärkeää asiaa. Tätä siellä tien päällä oikeastaan tuleekin eniten ikävä - asioiden hoitelua ja järjestelemistä. Kun on leirillä, tarvitsee vain mennä ohjelman mukaisesti ja keksiä itselleen tekemistä vapaa-aikoina. Kotona pitää välillä tehdä jotain hyödyllistä.
Mutta pari sanaa leireistä. Leirit olivat hyviä, ja niiltä oppi paljon. Se vain, ettei kroppa taas pysynyt vauhdissa mukana, ja nyt poden kipeää olkapäätä ja mahdollisesti murtunutta kylkiluuta (ei ole poikki katki, ehkä vain pieni hiusmurtuma. Tai mahdollisesti vain kylkivälilihas venähtänyt, mutta kun kipu on niin paikallista, en usko moiseen). Leireillä tuli ulkoiltua paljon, vaikka judo sisälaji onkin. Lenkkeilin paljon, ja voin pystypäin myöntää olevani itsestäni ylpeä, kun käppäilin omin päin ympäri Pieksämäen raitteja. Vieraasa kaupungissa ei tule lähdettyä yksin pyörimään, mutta tuolla tein sen. Ja tulipahan tutuksi se ainut keskuskatu. On se pieni kylä tuo Pieksämäki.
Pajulahdessa oli paljon enemmän porukkaa kuin Pieksämäellä. Lisäksi tatami oli Pajulahtihallissa, jossa valot ovat koooorkealla. Kun sisusta on tumma (mondo sininen) ja valot pieniä ja kylmän sävyisiä, valo häviää matkan varrelle melko kiitettävästi. Ja vielä kun oli niin paljon sitä porukkaa, niin välillä tuntui vähän orvolta suurella tatamilla. Muutenkin parin etsiminen on aina oma jännitysmomenttinsa, vaikka niitä ihmisiä siinä ympärillä olisikin vaikka kuinka paljon.
Kävin näyttämässä nokkani myös Helsinki Judo Campissa. Kun katselin treenejä, tuli sellainen olo, että siellä sitä olisi pitänyt olla. Meininki oli rentoa, ja kaipaamani lihaskunnot sisältyivät ko. leirin treeneihin. Pieksämäellä ja Pajulahdessa käytiin suoraan asiaan: vähän lämmiteltiin aluksi. Kun kotisalilla on tottunut, että alkuverryttelyihin kuuluu lihaskunto-osuus, on hassua tehdä alkuun vain uchikumeja.
Nyt syksyllä pitää alkaa painottaa lihashuoltoon ja oikeanlaiseen treenaukseen. Kisoihin ei varmaan kannata alkusyksystä lähteä - ehkä sitten marraskuussa.
---
Syksyn kirjoitukset alkavat lähestyä uhkaavasti. Pitääkin alkaa kaivella kirjoja esille, ettei taas kahta viikkoa ennen huomaa, että pitäisi alkaa lukea... Lontoon reissukin lähestyy. On mukavaa päästä taas Englantiin - viimesyksynä kun katsaus jäi vähän pintapuoliseksi. Ei suurkaupungista ehdi nähdä paljoa viidessä päivässä - vaikka paljon siinäkin.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Mansikoita ja vesisadetta
Niin tyypillistä tälle kesälle. Juuri kun ehdittiin sanoa että kesä on nyt tullut, tulikin vesisade ja lämpötila laski 13 asteeseen. Joka tapauksessa kesästä voi nauttia - tänään olen vain istunut ja lukenut kirjaa. Tai no, olen myös syönyt lohta, mansikoita ja vaniljajäätelöä... Mm..
On todella ollut kiireinen kesä. Nyt olen kuitenkin ehtinyt olla hetken aloillani, ja akut tuntuvat taas täyttyvän. Yllätyn aina yhä uudelleen, kuinka raskasta matkustaminen loppujen lopuksi onkaan. Urheilu on jäänyt melko kevyeksi, etten sanoisi jopa vähäiseksi. Olen silti yrittänyt kaiken keskellä pitää yllä jonkinlaista kuntoa, joka olisi helppo herätellä henkiin tauon jälkeen. Nyt olen todennut, että on tehnyt hyvää välillä pitää taukoa. Takaraivossa on koko ajan jyskyttänyt ajatus siitä, että pitäisi lähteä kunnon juoksulenkille. Ajattelin kesän alussa, että kesällä ehtii, mutta eipä sitä näköjään ehdi.
Yksi syy lenkkeilyintoni laantumiseen on myös kova tuuli, joka vainoaa minua, olin sitten missä tahansa. Kun tuulee, ei kuule, jos joku liikkuu lähellä. Sitten kun vielä näkee huonosti, on epävarmaa juosta kunnolla. Pitäisi olla joku kaverina, että uskaltaisi pistää töppöstä toisen eteen niin, että tulee lämmin. Tämä on kuitenkin myös vain tekosyy - energiaa kunnon juoksulenkeille ei ole ollut. Olen ihmetellyt saamattomuuttani, mutta nyt kun olen saanut kunnolla levähtää, tajusin, mistä se johtui.
Judoleiriputki alkaa pian: kaksi viikon judoleiriä peräkkäin, treenit kahdesti päivässä. En ole vielä ehtinyt uhrata ajatuksiani sille, kuinka jaan voimani tasaisesti, mutta ilmeisesti jotain täytyy keksiä. Joka tapauksessa tulen olemaan tämän(kin) leiriputken jälkeen väsynyt, mutta luultavasti jälleen hyvin motivoitunut judoamaan. Vaikka treenihalut ovatkin olleet matalalla, halu salille on jäytänyt niinikään mielessä.
Tiivistettynä olen tänä kesänä syönyt, ollut reissun päällä ja nukkunut. Väliin on mahtunut työntekoa, yksin asumisen harjoittelua (pääasiassa henkisellä tasolla, kun en fyysisesti kotona ole ehtinyt paljoa kääntyä...), satunnaista lukemista ja mitä lie satunnaista muuta aktiviteettia.
---
En tiedä, mistä tämä yhtäkkinen Disney-innostukseni on tullut. Katson taas pätkiä netistä, ja fiilistelen ihanaa musiikkia. 'Can you feel the love tonight', 'He lives in you'.... Muun muassa. Suosittelen.
On todella ollut kiireinen kesä. Nyt olen kuitenkin ehtinyt olla hetken aloillani, ja akut tuntuvat taas täyttyvän. Yllätyn aina yhä uudelleen, kuinka raskasta matkustaminen loppujen lopuksi onkaan. Urheilu on jäänyt melko kevyeksi, etten sanoisi jopa vähäiseksi. Olen silti yrittänyt kaiken keskellä pitää yllä jonkinlaista kuntoa, joka olisi helppo herätellä henkiin tauon jälkeen. Nyt olen todennut, että on tehnyt hyvää välillä pitää taukoa. Takaraivossa on koko ajan jyskyttänyt ajatus siitä, että pitäisi lähteä kunnon juoksulenkille. Ajattelin kesän alussa, että kesällä ehtii, mutta eipä sitä näköjään ehdi.
Yksi syy lenkkeilyintoni laantumiseen on myös kova tuuli, joka vainoaa minua, olin sitten missä tahansa. Kun tuulee, ei kuule, jos joku liikkuu lähellä. Sitten kun vielä näkee huonosti, on epävarmaa juosta kunnolla. Pitäisi olla joku kaverina, että uskaltaisi pistää töppöstä toisen eteen niin, että tulee lämmin. Tämä on kuitenkin myös vain tekosyy - energiaa kunnon juoksulenkeille ei ole ollut. Olen ihmetellyt saamattomuuttani, mutta nyt kun olen saanut kunnolla levähtää, tajusin, mistä se johtui.
Judoleiriputki alkaa pian: kaksi viikon judoleiriä peräkkäin, treenit kahdesti päivässä. En ole vielä ehtinyt uhrata ajatuksiani sille, kuinka jaan voimani tasaisesti, mutta ilmeisesti jotain täytyy keksiä. Joka tapauksessa tulen olemaan tämän(kin) leiriputken jälkeen väsynyt, mutta luultavasti jälleen hyvin motivoitunut judoamaan. Vaikka treenihalut ovatkin olleet matalalla, halu salille on jäytänyt niinikään mielessä.
Tiivistettynä olen tänä kesänä syönyt, ollut reissun päällä ja nukkunut. Väliin on mahtunut työntekoa, yksin asumisen harjoittelua (pääasiassa henkisellä tasolla, kun en fyysisesti kotona ole ehtinyt paljoa kääntyä...), satunnaista lukemista ja mitä lie satunnaista muuta aktiviteettia.
---
En tiedä, mistä tämä yhtäkkinen Disney-innostukseni on tullut. Katson taas pätkiä netistä, ja fiilistelen ihanaa musiikkia. 'Can you feel the love tonight', 'He lives in you'.... Muun muassa. Suosittelen.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Kesäkuulumisia
HUI on nyt ohi. Samoin kesätyöt ja juhannus. Paljon on vielä edessä, enkä tälläkään kertaa ehdi monta apäivää Oulussa vanheta. Matkustelu on mukavaa, mutta kyllä se välillä ottaa vähän koville...
HUI! -kesäleiri oli tänä vuonna Lappeenrannassa. Teemana oli jännitys, ja jännä leiri olikin. Oli jos jonkinlaista ohjelmaa - kaikki hyvin suunniteltua ja mukavaa! Kaikkea uutta mukavaakin kokeiltiin, uusin niistä oli värikuula-ammunta. Näkkärinä se on aika mielenkiintoista, mutta kyllä tuo toimi. Värikuulasotaan en lähtenyt, kiipeilin sillä aikaa puissa ja sain konsultointia tehokkaiden lihaskuntoliikkeiden tekemisiseen mm. askel-kyykyihin ja punnerruksiin. Kiitos siitä! Aamulenkit kuuluivat vakio-ohjelmistoon.
Retki Lappeenrannan linnoitusalueelle oli mielenkiintoinen ja antoisa. Opas oli loistava ja kertoili luontevasti sekä linnoituksen että Suomen historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, mutta kirjoituksiin on silti hyvä kerrata vielä pikkuvihan aika. Kirjoituksiin lukemisen voisi muuten aloittaa vielä hyvän sään aikana...
Lappeenrannan torilla laulettiin joululauluja, syötiin muikkuja ja jäätelöä ja vaihdettiin tulitikkuja. Varmaan ihmiset taas katseli meidän touhua, mutta mikäs siinä. Meillä oli hauskaa. Tykästyin Lappeenrannan molempiin toreihin, ja lupailin, että vielä joskus palaan ko. kaupunkiin ajan kanssa pyörimään.
Leirille kuului toki myös perinteitä: amazing race, makkaran- ja letunpaistot, kuhanpahan-hengailu, lennokkaat jutut ja sun muut. Meitä oli leirillä iso porukka, mutta olipahan paljon ihanaa porukkaa samassa paikassa yhtäaikaa. Kiitos kaikille ohjaajille ja leiriläisille vielä kerran!
---
Juhannuksen vietin kaverin mökillä Pohjanmaalla. Vauvakuume iski pientä 4kk lapsosta hoitaessa, ja kaupassa tuli hipelöityä pienenpieniiä vaatteita. Tehtiin me muutakin: makkaraa on syöty melkein koko kesän edestä, samoin kuin lättyjä. Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli mukava ja rento. Paljon mukavampi viettää juhannusta "maalla" kuin kaupungissa. Vaikka kaupungissa kyllä olin. Mutta ei se Ouluun verrattuna kaupunki ole, sanon minä!
---
Vielä on paljon reissuja edessä: atimointia, kavereiden näkemistä, judoilua... Judosta puheen ollen, on jäänyt treenaaminen tänä kesänä aikasta vähälle. Hävettävän vähälle kyllä. Vaikka leirillä tuli vedettyä jonkinmoiset aamujumpat, ei kunnon treeniä ole taas ollut hetkeen. Puhumattakaan kunnon judotreeneistä... Nyt kun ei enää ole töitä, on pakko ryhdistäytyä, että syksyn alussa on muutakin tiedossa kun painonpudotusta. Odotan siis aika innolla judoleirejä - kaksi peräkkäin tulee olemaan rankka, mutta motivoiva ja tsemppaava kokemus.
Omassa kämpässä asuminen menee jo rutiinilla. Tässä viimeaikoina tärkeimmät kotityöt ovat olleet pyykinpesu ja tiskaaminen. Normaalia arkea pääsee elämään vasta koulun alettua elokuussa. Silti on mukava palata reissusta omaan kotiin.
HUI! -kesäleiri oli tänä vuonna Lappeenrannassa. Teemana oli jännitys, ja jännä leiri olikin. Oli jos jonkinlaista ohjelmaa - kaikki hyvin suunniteltua ja mukavaa! Kaikkea uutta mukavaakin kokeiltiin, uusin niistä oli värikuula-ammunta. Näkkärinä se on aika mielenkiintoista, mutta kyllä tuo toimi. Värikuulasotaan en lähtenyt, kiipeilin sillä aikaa puissa ja sain konsultointia tehokkaiden lihaskuntoliikkeiden tekemisiseen mm. askel-kyykyihin ja punnerruksiin. Kiitos siitä! Aamulenkit kuuluivat vakio-ohjelmistoon.
Retki Lappeenrannan linnoitusalueelle oli mielenkiintoinen ja antoisa. Opas oli loistava ja kertoili luontevasti sekä linnoituksen että Suomen historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, mutta kirjoituksiin on silti hyvä kerrata vielä pikkuvihan aika. Kirjoituksiin lukemisen voisi muuten aloittaa vielä hyvän sään aikana...
Lappeenrannan torilla laulettiin joululauluja, syötiin muikkuja ja jäätelöä ja vaihdettiin tulitikkuja. Varmaan ihmiset taas katseli meidän touhua, mutta mikäs siinä. Meillä oli hauskaa. Tykästyin Lappeenrannan molempiin toreihin, ja lupailin, että vielä joskus palaan ko. kaupunkiin ajan kanssa pyörimään.
Leirille kuului toki myös perinteitä: amazing race, makkaran- ja letunpaistot, kuhanpahan-hengailu, lennokkaat jutut ja sun muut. Meitä oli leirillä iso porukka, mutta olipahan paljon ihanaa porukkaa samassa paikassa yhtäaikaa. Kiitos kaikille ohjaajille ja leiriläisille vielä kerran!
---
Juhannuksen vietin kaverin mökillä Pohjanmaalla. Vauvakuume iski pientä 4kk lapsosta hoitaessa, ja kaupassa tuli hipelöityä pienenpieniiä vaatteita. Tehtiin me muutakin: makkaraa on syöty melkein koko kesän edestä, samoin kuin lättyjä. Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli mukava ja rento. Paljon mukavampi viettää juhannusta "maalla" kuin kaupungissa. Vaikka kaupungissa kyllä olin. Mutta ei se Ouluun verrattuna kaupunki ole, sanon minä!
---
Vielä on paljon reissuja edessä: atimointia, kavereiden näkemistä, judoilua... Judosta puheen ollen, on jäänyt treenaaminen tänä kesänä aikasta vähälle. Hävettävän vähälle kyllä. Vaikka leirillä tuli vedettyä jonkinmoiset aamujumpat, ei kunnon treeniä ole taas ollut hetkeen. Puhumattakaan kunnon judotreeneistä... Nyt kun ei enää ole töitä, on pakko ryhdistäytyä, että syksyn alussa on muutakin tiedossa kun painonpudotusta. Odotan siis aika innolla judoleirejä - kaksi peräkkäin tulee olemaan rankka, mutta motivoiva ja tsemppaava kokemus.
Omassa kämpässä asuminen menee jo rutiinilla. Tässä viimeaikoina tärkeimmät kotityöt ovat olleet pyykinpesu ja tiskaaminen. Normaalia arkea pääsee elämään vasta koulun alettua elokuussa. Silti on mukava palata reissusta omaan kotiin.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Muuttoa, loman alkua ja kaikkea mahdollista
Muutin sitten nyt. Viikon on ollut kämppä täynnä tavaraa, ja nyt vihdoin se alkaa näyttää asuttavalta asunnolta. Hetken ei-niin-innostuneen ajanjakson (muuttoväsymystä+stressiä+koulusta henkistä stressausta, jolle en sitten lopulta tehnyt mitään vaikka olisi pitänyt) jälkeen olin tänään taas aivan täpinöissäni - onhan nyt oma kämppä!
Ostin sitten tänään sohvan. Se oli aika mielenkiintoinen tilanne - oltiin käyty KodinYkkösessä, ja olin aivan poikki. Meinasin nukkua autoon, mutta halusin silti mennä vielä vilkaisemaan aiemmin (vain kerran) näkemääni sohvaa ja samalla näyttääs en porukoille (aiemmin kun olin käynyt toisessa seurassa..). Liikkeessä lysähdin sohvaan ja aloin piristyä. Lopulta löysin itseni kassalta kuitti kädessä - tuurillani kuljetus järjestyi vieläpä samalle päivälle. Nyt sohva on kämpässä ja se sopii sinne kuin nakutettu! Tai en nyt tiedä, mutta ainakin pidän siitä paljon. Ja liikkeestä löytyi vieläpä vanha tuttu. En kylläkään muistanut häntä, mutta hän muisti minut. Oli jännä kuulla pitkästä aikaa jonkun kutsuvan minua isäni tytöksi...
Muutto oli yllättävän nopea toimenpide. Värväämäni muuttoihmiset tulivat paikalle, pakkasivat auton ja peräkärryn ja purkivat ne kämppääni. Pari autolastillista tarvittiin, mutta suurin osa meni ensimmäiseen kuormaan. En olisi uskonut. Koko toimitukseen meni vajaa puolitoista tuntia - en todellakaan arvannut, että se kävisi niin äkkiä. Mutta mikäpä siinä, kun oli monta riuskaa miestä kantamassa laatikoita yms. Järjestelynkin kanssa yllätyin - yllättävän nopeasti tavara löytää paikkansa, ja yllättävän nopeasti olen päässyt eroon muuttolaatikoista (joita tosin vielä pyörii pari nurkissa). Kaappeja on vain niin paljon, että tavara uppoaa niihin kuin väärä raha. Se vain, että niin moneen kaappiin tarvii tuolin yltääkseen ylähyllylle... Ja minä kun pidin itseäni kohtuu-pitkänä. Köh, jaa...
---
Tänään oli kevätkirkko. Olipa aikamoinen väestökato, mutta ainakin oma omatunto on puhdas. Huomenna on vielä jonkinnäköinen juhlan tapainen "pönötystilaisuus", jossa ei saada edes todistuksia. Tämmöstä son, lukio. Mutta viimeinen kesäloma taas - eipä sitä oikein osaa ajatella. Enää kolme jaksoa lukiota ensi lukuvuonna ja se on ohi. Huh!
Kursseja on suoritettu tähän mennessä 65. Ensi vuonna niitä tulee vielä parisenkymmentä lisää, eli 80 menee aika varmasti reippaastikin rikki. Keskiarvokin näyttää ihan kohtuulliselta - kun vielä nostaa muutaman aineen keskiarvoa, kokonaisuuskin alkaa jo näyttää paremmalta. Loppuen lopuksi olen melko tyytyväinen, vaikka tämä kevät onkin mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle. Tai siis enemmän, todellakin.
---
Nyt pääsenkin sujuvasti judoon, jota yhdessäkään blogissa ei voi jättää huomiotta. Graduoin oranssin vyön torstaina, ja nyt vyöarvoni on siis 4kyu. Aika jees, ja sitäpaitsi tuo vyö on aivan ihanan värinen.. Kyllä sitä kelpaa kantaa! Nyt kesällä pitäisi keskittyä kokonaisvaltaisesti kunnon nostamiseen ja lihasten vahvistamiseen. Kuntosalitreeniä siis vaan, juoksulenkkejä ja tiivistä tatamilla ravaamista. Syksyllä sitten taas matsaamaan - josko sitä paikat kestäisi.
---
Vielä yksi juttu on pakko mainita. Ehkä tämänhetkisistä "synttärilahjoista" paras on ollut kirjasäkki, jonka sain tutulta. Sieltä löytyi vaikka mitä aarteita, kuten Moliéren Saituri ja Aleksis Kiven Nummisuutarit. Olen tavattoman otettu, ja nämä pääsevät kirjahyllyssäni kunniapaikalle!
Ostin sitten tänään sohvan. Se oli aika mielenkiintoinen tilanne - oltiin käyty KodinYkkösessä, ja olin aivan poikki. Meinasin nukkua autoon, mutta halusin silti mennä vielä vilkaisemaan aiemmin (vain kerran) näkemääni sohvaa ja samalla näyttääs en porukoille (aiemmin kun olin käynyt toisessa seurassa..). Liikkeessä lysähdin sohvaan ja aloin piristyä. Lopulta löysin itseni kassalta kuitti kädessä - tuurillani kuljetus järjestyi vieläpä samalle päivälle. Nyt sohva on kämpässä ja se sopii sinne kuin nakutettu! Tai en nyt tiedä, mutta ainakin pidän siitä paljon. Ja liikkeestä löytyi vieläpä vanha tuttu. En kylläkään muistanut häntä, mutta hän muisti minut. Oli jännä kuulla pitkästä aikaa jonkun kutsuvan minua isäni tytöksi...
Muutto oli yllättävän nopea toimenpide. Värväämäni muuttoihmiset tulivat paikalle, pakkasivat auton ja peräkärryn ja purkivat ne kämppääni. Pari autolastillista tarvittiin, mutta suurin osa meni ensimmäiseen kuormaan. En olisi uskonut. Koko toimitukseen meni vajaa puolitoista tuntia - en todellakaan arvannut, että se kävisi niin äkkiä. Mutta mikäpä siinä, kun oli monta riuskaa miestä kantamassa laatikoita yms. Järjestelynkin kanssa yllätyin - yllättävän nopeasti tavara löytää paikkansa, ja yllättävän nopeasti olen päässyt eroon muuttolaatikoista (joita tosin vielä pyörii pari nurkissa). Kaappeja on vain niin paljon, että tavara uppoaa niihin kuin väärä raha. Se vain, että niin moneen kaappiin tarvii tuolin yltääkseen ylähyllylle... Ja minä kun pidin itseäni kohtuu-pitkänä. Köh, jaa...
---
Tänään oli kevätkirkko. Olipa aikamoinen väestökato, mutta ainakin oma omatunto on puhdas. Huomenna on vielä jonkinnäköinen juhlan tapainen "pönötystilaisuus", jossa ei saada edes todistuksia. Tämmöstä son, lukio. Mutta viimeinen kesäloma taas - eipä sitä oikein osaa ajatella. Enää kolme jaksoa lukiota ensi lukuvuonna ja se on ohi. Huh!
Kursseja on suoritettu tähän mennessä 65. Ensi vuonna niitä tulee vielä parisenkymmentä lisää, eli 80 menee aika varmasti reippaastikin rikki. Keskiarvokin näyttää ihan kohtuulliselta - kun vielä nostaa muutaman aineen keskiarvoa, kokonaisuuskin alkaa jo näyttää paremmalta. Loppuen lopuksi olen melko tyytyväinen, vaikka tämä kevät onkin mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle. Tai siis enemmän, todellakin.
---
Nyt pääsenkin sujuvasti judoon, jota yhdessäkään blogissa ei voi jättää huomiotta. Graduoin oranssin vyön torstaina, ja nyt vyöarvoni on siis 4kyu. Aika jees, ja sitäpaitsi tuo vyö on aivan ihanan värinen.. Kyllä sitä kelpaa kantaa! Nyt kesällä pitäisi keskittyä kokonaisvaltaisesti kunnon nostamiseen ja lihasten vahvistamiseen. Kuntosalitreeniä siis vaan, juoksulenkkejä ja tiivistä tatamilla ravaamista. Syksyllä sitten taas matsaamaan - josko sitä paikat kestäisi.
---
Vielä yksi juttu on pakko mainita. Ehkä tämänhetkisistä "synttärilahjoista" paras on ollut kirjasäkki, jonka sain tutulta. Sieltä löytyi vaikka mitä aarteita, kuten Moliéren Saituri ja Aleksis Kiven Nummisuutarit. Olen tavattoman otettu, ja nämä pääsevät kirjahyllyssäni kunniapaikalle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)