Olen nyt ollut pari päivää kotona, ja on tuntunut aikasta hyvältä. Nyt kun on ollut reissussa lähes koko ajan juhannuksesta lähtien, jaksaa taas olla pari viikkoa yhtämittaa kotona. Ja tekeminenhän täällä ei lopu, se on varma. On se mukava, kun arkikin alkaa viikon päästä. (tiedän, että kadun sanomaani vielä, ja pian.)
Heinäkuussa olin kotona viisi kokonaista päivää, ja kolmena päivänä olin enemmän tai vähemmän (useimmiten vähemmän) kotona. Liikkeellä siis on tullut oltua, ja suurin piirtein koko Suomi on koluttu. Ennen juhannusta valloitin Pohjanmaan, sitten Lappeenrannan, heinäkuun alussa kävin Suomussalmella, sieltä jatkoin Rovaniemelle. Parin päivän kotonaolon jälkeen piipahdin jälleen Rovaniemellä, josta lähdin Turkuun. Turusta Helsinkiin, Pieksämäelle leirille. Pieksämäeltä Lahteen palautumaan päiväksi, josta Pajulahteen toiselle leirille. Sieltä taas Helsingin kautta kotiin.
Tuntuu, että niinä harvoina päivinä, joina olen kotona ollut, on saanut paljon asioita eteenpäin omassa kotona. Enemmän kun muuttopäivinä yhteensä. Nytkin - näinä muutamana päivänä olen saanut eteenpäin jo vaikka kuinka monta tärkeää asiaa. Tätä siellä tien päällä oikeastaan tuleekin eniten ikävä - asioiden hoitelua ja järjestelemistä. Kun on leirillä, tarvitsee vain mennä ohjelman mukaisesti ja keksiä itselleen tekemistä vapaa-aikoina. Kotona pitää välillä tehdä jotain hyödyllistä.
Mutta pari sanaa leireistä. Leirit olivat hyviä, ja niiltä oppi paljon. Se vain, ettei kroppa taas pysynyt vauhdissa mukana, ja nyt poden kipeää olkapäätä ja mahdollisesti murtunutta kylkiluuta (ei ole poikki katki, ehkä vain pieni hiusmurtuma. Tai mahdollisesti vain kylkivälilihas venähtänyt, mutta kun kipu on niin paikallista, en usko moiseen). Leireillä tuli ulkoiltua paljon, vaikka judo sisälaji onkin. Lenkkeilin paljon, ja voin pystypäin myöntää olevani itsestäni ylpeä, kun käppäilin omin päin ympäri Pieksämäen raitteja. Vieraasa kaupungissa ei tule lähdettyä yksin pyörimään, mutta tuolla tein sen. Ja tulipahan tutuksi se ainut keskuskatu. On se pieni kylä tuo Pieksämäki.
Pajulahdessa oli paljon enemmän porukkaa kuin Pieksämäellä. Lisäksi tatami oli Pajulahtihallissa, jossa valot ovat koooorkealla. Kun sisusta on tumma (mondo sininen) ja valot pieniä ja kylmän sävyisiä, valo häviää matkan varrelle melko kiitettävästi. Ja vielä kun oli niin paljon sitä porukkaa, niin välillä tuntui vähän orvolta suurella tatamilla. Muutenkin parin etsiminen on aina oma jännitysmomenttinsa, vaikka niitä ihmisiä siinä ympärillä olisikin vaikka kuinka paljon.
Kävin näyttämässä nokkani myös Helsinki Judo Campissa. Kun katselin treenejä, tuli sellainen olo, että siellä sitä olisi pitänyt olla. Meininki oli rentoa, ja kaipaamani lihaskunnot sisältyivät ko. leirin treeneihin. Pieksämäellä ja Pajulahdessa käytiin suoraan asiaan: vähän lämmiteltiin aluksi. Kun kotisalilla on tottunut, että alkuverryttelyihin kuuluu lihaskunto-osuus, on hassua tehdä alkuun vain uchikumeja.
Nyt syksyllä pitää alkaa painottaa lihashuoltoon ja oikeanlaiseen treenaukseen. Kisoihin ei varmaan kannata alkusyksystä lähteä - ehkä sitten marraskuussa.
---
Syksyn kirjoitukset alkavat lähestyä uhkaavasti. Pitääkin alkaa kaivella kirjoja esille, ettei taas kahta viikkoa ennen huomaa, että pitäisi alkaa lukea... Lontoon reissukin lähestyy. On mukavaa päästä taas Englantiin - viimesyksynä kun katsaus jäi vähän pintapuoliseksi. Ei suurkaupungista ehdi nähdä paljoa viidessä päivässä - vaikka paljon siinäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti