Nyt son taas alkanut, koulu. Eilen käytiin lähinnä näyttämässä naamaa, mutta tänään alkaa jo totinen opiskelu. Kesä on lopullisesti ohi, mutta ulkona senkun aurinko paistaa ja lämpötila kohoaa koko ajan... Kun edes voitaisiin opiskella ulkosalla.
Kesä '12 oli täynnä jos jonkinmoista aktiviteettia. Eninmäkseen reissasin ja tein töitä: töiden painottuessa alku- ja reissailun loppukesään. Vaikka olo oli välillä sekava ja hektinen, ehti lomalla silti rentoutua ja lepuuttaa aivoja liiemmiltä ajatteluilta... Ehkä (taas) liikaakin. Mutta nyt jokatapauksessa on virkeä olo, ja on mukava palata säännölliseen päivärytmiin kouluineen ja urheiluineen.
Eilen tosiaan alkoivat myös säännölliset kilpatreenit. Treenien määrä elää vielä tässä tämän kuukauden - kaikia treeniaikoja kun ei vielä ole tiedossa. Kumminkin treenimäärä lisääntyy, ja nyt on tosissaan aloitettava urheilijan arki, jos kehitystä mielii nähdä. Paljon on taas tullut tehtyä lupauksia, joista olen Luvannut pitää kynsin ja hampain kiinni. Haasteeksi muodostuu siis ylioppilaskirjoitusten, urheilun ja koulun yleensä yhteensovittaminen. Ja pitäisi sitä muutenkin treenata kun käydä tatamilla - ja töitäkin olisi aina välillä. Kiire syksy siis tulee olemaan. Huomasin myös heti, ettei aikaa huushollin hoitamiseen jää liiaksi.
---
Ihan vielä sitä ei tajua, että koulu loppuu jo helmikuun alussa. Hiihtolomaa odotellessa... eikun ei. Pikkuhiljaa alkaa kutitella mahanpohjassa ensikevään tuleva suuri muutos: uuden opiskelupaikan haku. Vaikka sitäkin asiaa on jo käännellyt ja väänellyt, pohtinut vaikka miltä kannalta, on sitä pitänyt kaukaisena eikä niin ajankohtaisena asiana. Nyt se on kuitenkin ihan kulman takana. Onhan se huomattu, että puoli vuotta menee äkkiä.
Onneksi kuitenkin tiedän, mihin haen. Fysioterapia-ala kiinnostaa vieläkin oikeasti, ja paljon muitakin vaihtoehtoja on. Kaipa sitä pitää yliopistoonkin hakea, kun siellä on niin paljon mielenkiintoisia aineita. Se vain, että mihin sieltä sitten työlllistyy... No, hakuja ehtii miettiä. Ykkösenä on silti OAMK.
---
Olen muuten onnesta soikeana, kun pääsen ajamaan pyörällä treeneihin. Sain pilotin, ja nyt saan hyvät alkuverryttelyt jo matkalla! :)
tiistai 14. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Vihdoin kotoutunut
Olen nyt ollut pari päivää kotona, ja on tuntunut aikasta hyvältä. Nyt kun on ollut reissussa lähes koko ajan juhannuksesta lähtien, jaksaa taas olla pari viikkoa yhtämittaa kotona. Ja tekeminenhän täällä ei lopu, se on varma. On se mukava, kun arkikin alkaa viikon päästä. (tiedän, että kadun sanomaani vielä, ja pian.)
Heinäkuussa olin kotona viisi kokonaista päivää, ja kolmena päivänä olin enemmän tai vähemmän (useimmiten vähemmän) kotona. Liikkeellä siis on tullut oltua, ja suurin piirtein koko Suomi on koluttu. Ennen juhannusta valloitin Pohjanmaan, sitten Lappeenrannan, heinäkuun alussa kävin Suomussalmella, sieltä jatkoin Rovaniemelle. Parin päivän kotonaolon jälkeen piipahdin jälleen Rovaniemellä, josta lähdin Turkuun. Turusta Helsinkiin, Pieksämäelle leirille. Pieksämäeltä Lahteen palautumaan päiväksi, josta Pajulahteen toiselle leirille. Sieltä taas Helsingin kautta kotiin.
Tuntuu, että niinä harvoina päivinä, joina olen kotona ollut, on saanut paljon asioita eteenpäin omassa kotona. Enemmän kun muuttopäivinä yhteensä. Nytkin - näinä muutamana päivänä olen saanut eteenpäin jo vaikka kuinka monta tärkeää asiaa. Tätä siellä tien päällä oikeastaan tuleekin eniten ikävä - asioiden hoitelua ja järjestelemistä. Kun on leirillä, tarvitsee vain mennä ohjelman mukaisesti ja keksiä itselleen tekemistä vapaa-aikoina. Kotona pitää välillä tehdä jotain hyödyllistä.
Mutta pari sanaa leireistä. Leirit olivat hyviä, ja niiltä oppi paljon. Se vain, ettei kroppa taas pysynyt vauhdissa mukana, ja nyt poden kipeää olkapäätä ja mahdollisesti murtunutta kylkiluuta (ei ole poikki katki, ehkä vain pieni hiusmurtuma. Tai mahdollisesti vain kylkivälilihas venähtänyt, mutta kun kipu on niin paikallista, en usko moiseen). Leireillä tuli ulkoiltua paljon, vaikka judo sisälaji onkin. Lenkkeilin paljon, ja voin pystypäin myöntää olevani itsestäni ylpeä, kun käppäilin omin päin ympäri Pieksämäen raitteja. Vieraasa kaupungissa ei tule lähdettyä yksin pyörimään, mutta tuolla tein sen. Ja tulipahan tutuksi se ainut keskuskatu. On se pieni kylä tuo Pieksämäki.
Pajulahdessa oli paljon enemmän porukkaa kuin Pieksämäellä. Lisäksi tatami oli Pajulahtihallissa, jossa valot ovat koooorkealla. Kun sisusta on tumma (mondo sininen) ja valot pieniä ja kylmän sävyisiä, valo häviää matkan varrelle melko kiitettävästi. Ja vielä kun oli niin paljon sitä porukkaa, niin välillä tuntui vähän orvolta suurella tatamilla. Muutenkin parin etsiminen on aina oma jännitysmomenttinsa, vaikka niitä ihmisiä siinä ympärillä olisikin vaikka kuinka paljon.
Kävin näyttämässä nokkani myös Helsinki Judo Campissa. Kun katselin treenejä, tuli sellainen olo, että siellä sitä olisi pitänyt olla. Meininki oli rentoa, ja kaipaamani lihaskunnot sisältyivät ko. leirin treeneihin. Pieksämäellä ja Pajulahdessa käytiin suoraan asiaan: vähän lämmiteltiin aluksi. Kun kotisalilla on tottunut, että alkuverryttelyihin kuuluu lihaskunto-osuus, on hassua tehdä alkuun vain uchikumeja.
Nyt syksyllä pitää alkaa painottaa lihashuoltoon ja oikeanlaiseen treenaukseen. Kisoihin ei varmaan kannata alkusyksystä lähteä - ehkä sitten marraskuussa.
---
Syksyn kirjoitukset alkavat lähestyä uhkaavasti. Pitääkin alkaa kaivella kirjoja esille, ettei taas kahta viikkoa ennen huomaa, että pitäisi alkaa lukea... Lontoon reissukin lähestyy. On mukavaa päästä taas Englantiin - viimesyksynä kun katsaus jäi vähän pintapuoliseksi. Ei suurkaupungista ehdi nähdä paljoa viidessä päivässä - vaikka paljon siinäkin.
Heinäkuussa olin kotona viisi kokonaista päivää, ja kolmena päivänä olin enemmän tai vähemmän (useimmiten vähemmän) kotona. Liikkeellä siis on tullut oltua, ja suurin piirtein koko Suomi on koluttu. Ennen juhannusta valloitin Pohjanmaan, sitten Lappeenrannan, heinäkuun alussa kävin Suomussalmella, sieltä jatkoin Rovaniemelle. Parin päivän kotonaolon jälkeen piipahdin jälleen Rovaniemellä, josta lähdin Turkuun. Turusta Helsinkiin, Pieksämäelle leirille. Pieksämäeltä Lahteen palautumaan päiväksi, josta Pajulahteen toiselle leirille. Sieltä taas Helsingin kautta kotiin.
Tuntuu, että niinä harvoina päivinä, joina olen kotona ollut, on saanut paljon asioita eteenpäin omassa kotona. Enemmän kun muuttopäivinä yhteensä. Nytkin - näinä muutamana päivänä olen saanut eteenpäin jo vaikka kuinka monta tärkeää asiaa. Tätä siellä tien päällä oikeastaan tuleekin eniten ikävä - asioiden hoitelua ja järjestelemistä. Kun on leirillä, tarvitsee vain mennä ohjelman mukaisesti ja keksiä itselleen tekemistä vapaa-aikoina. Kotona pitää välillä tehdä jotain hyödyllistä.
Mutta pari sanaa leireistä. Leirit olivat hyviä, ja niiltä oppi paljon. Se vain, ettei kroppa taas pysynyt vauhdissa mukana, ja nyt poden kipeää olkapäätä ja mahdollisesti murtunutta kylkiluuta (ei ole poikki katki, ehkä vain pieni hiusmurtuma. Tai mahdollisesti vain kylkivälilihas venähtänyt, mutta kun kipu on niin paikallista, en usko moiseen). Leireillä tuli ulkoiltua paljon, vaikka judo sisälaji onkin. Lenkkeilin paljon, ja voin pystypäin myöntää olevani itsestäni ylpeä, kun käppäilin omin päin ympäri Pieksämäen raitteja. Vieraasa kaupungissa ei tule lähdettyä yksin pyörimään, mutta tuolla tein sen. Ja tulipahan tutuksi se ainut keskuskatu. On se pieni kylä tuo Pieksämäki.
Pajulahdessa oli paljon enemmän porukkaa kuin Pieksämäellä. Lisäksi tatami oli Pajulahtihallissa, jossa valot ovat koooorkealla. Kun sisusta on tumma (mondo sininen) ja valot pieniä ja kylmän sävyisiä, valo häviää matkan varrelle melko kiitettävästi. Ja vielä kun oli niin paljon sitä porukkaa, niin välillä tuntui vähän orvolta suurella tatamilla. Muutenkin parin etsiminen on aina oma jännitysmomenttinsa, vaikka niitä ihmisiä siinä ympärillä olisikin vaikka kuinka paljon.
Kävin näyttämässä nokkani myös Helsinki Judo Campissa. Kun katselin treenejä, tuli sellainen olo, että siellä sitä olisi pitänyt olla. Meininki oli rentoa, ja kaipaamani lihaskunnot sisältyivät ko. leirin treeneihin. Pieksämäellä ja Pajulahdessa käytiin suoraan asiaan: vähän lämmiteltiin aluksi. Kun kotisalilla on tottunut, että alkuverryttelyihin kuuluu lihaskunto-osuus, on hassua tehdä alkuun vain uchikumeja.
Nyt syksyllä pitää alkaa painottaa lihashuoltoon ja oikeanlaiseen treenaukseen. Kisoihin ei varmaan kannata alkusyksystä lähteä - ehkä sitten marraskuussa.
---
Syksyn kirjoitukset alkavat lähestyä uhkaavasti. Pitääkin alkaa kaivella kirjoja esille, ettei taas kahta viikkoa ennen huomaa, että pitäisi alkaa lukea... Lontoon reissukin lähestyy. On mukavaa päästä taas Englantiin - viimesyksynä kun katsaus jäi vähän pintapuoliseksi. Ei suurkaupungista ehdi nähdä paljoa viidessä päivässä - vaikka paljon siinäkin.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Mansikoita ja vesisadetta
Niin tyypillistä tälle kesälle. Juuri kun ehdittiin sanoa että kesä on nyt tullut, tulikin vesisade ja lämpötila laski 13 asteeseen. Joka tapauksessa kesästä voi nauttia - tänään olen vain istunut ja lukenut kirjaa. Tai no, olen myös syönyt lohta, mansikoita ja vaniljajäätelöä... Mm..
On todella ollut kiireinen kesä. Nyt olen kuitenkin ehtinyt olla hetken aloillani, ja akut tuntuvat taas täyttyvän. Yllätyn aina yhä uudelleen, kuinka raskasta matkustaminen loppujen lopuksi onkaan. Urheilu on jäänyt melko kevyeksi, etten sanoisi jopa vähäiseksi. Olen silti yrittänyt kaiken keskellä pitää yllä jonkinlaista kuntoa, joka olisi helppo herätellä henkiin tauon jälkeen. Nyt olen todennut, että on tehnyt hyvää välillä pitää taukoa. Takaraivossa on koko ajan jyskyttänyt ajatus siitä, että pitäisi lähteä kunnon juoksulenkille. Ajattelin kesän alussa, että kesällä ehtii, mutta eipä sitä näköjään ehdi.
Yksi syy lenkkeilyintoni laantumiseen on myös kova tuuli, joka vainoaa minua, olin sitten missä tahansa. Kun tuulee, ei kuule, jos joku liikkuu lähellä. Sitten kun vielä näkee huonosti, on epävarmaa juosta kunnolla. Pitäisi olla joku kaverina, että uskaltaisi pistää töppöstä toisen eteen niin, että tulee lämmin. Tämä on kuitenkin myös vain tekosyy - energiaa kunnon juoksulenkeille ei ole ollut. Olen ihmetellyt saamattomuuttani, mutta nyt kun olen saanut kunnolla levähtää, tajusin, mistä se johtui.
Judoleiriputki alkaa pian: kaksi viikon judoleiriä peräkkäin, treenit kahdesti päivässä. En ole vielä ehtinyt uhrata ajatuksiani sille, kuinka jaan voimani tasaisesti, mutta ilmeisesti jotain täytyy keksiä. Joka tapauksessa tulen olemaan tämän(kin) leiriputken jälkeen väsynyt, mutta luultavasti jälleen hyvin motivoitunut judoamaan. Vaikka treenihalut ovatkin olleet matalalla, halu salille on jäytänyt niinikään mielessä.
Tiivistettynä olen tänä kesänä syönyt, ollut reissun päällä ja nukkunut. Väliin on mahtunut työntekoa, yksin asumisen harjoittelua (pääasiassa henkisellä tasolla, kun en fyysisesti kotona ole ehtinyt paljoa kääntyä...), satunnaista lukemista ja mitä lie satunnaista muuta aktiviteettia.
---
En tiedä, mistä tämä yhtäkkinen Disney-innostukseni on tullut. Katson taas pätkiä netistä, ja fiilistelen ihanaa musiikkia. 'Can you feel the love tonight', 'He lives in you'.... Muun muassa. Suosittelen.
On todella ollut kiireinen kesä. Nyt olen kuitenkin ehtinyt olla hetken aloillani, ja akut tuntuvat taas täyttyvän. Yllätyn aina yhä uudelleen, kuinka raskasta matkustaminen loppujen lopuksi onkaan. Urheilu on jäänyt melko kevyeksi, etten sanoisi jopa vähäiseksi. Olen silti yrittänyt kaiken keskellä pitää yllä jonkinlaista kuntoa, joka olisi helppo herätellä henkiin tauon jälkeen. Nyt olen todennut, että on tehnyt hyvää välillä pitää taukoa. Takaraivossa on koko ajan jyskyttänyt ajatus siitä, että pitäisi lähteä kunnon juoksulenkille. Ajattelin kesän alussa, että kesällä ehtii, mutta eipä sitä näköjään ehdi.
Yksi syy lenkkeilyintoni laantumiseen on myös kova tuuli, joka vainoaa minua, olin sitten missä tahansa. Kun tuulee, ei kuule, jos joku liikkuu lähellä. Sitten kun vielä näkee huonosti, on epävarmaa juosta kunnolla. Pitäisi olla joku kaverina, että uskaltaisi pistää töppöstä toisen eteen niin, että tulee lämmin. Tämä on kuitenkin myös vain tekosyy - energiaa kunnon juoksulenkeille ei ole ollut. Olen ihmetellyt saamattomuuttani, mutta nyt kun olen saanut kunnolla levähtää, tajusin, mistä se johtui.
Judoleiriputki alkaa pian: kaksi viikon judoleiriä peräkkäin, treenit kahdesti päivässä. En ole vielä ehtinyt uhrata ajatuksiani sille, kuinka jaan voimani tasaisesti, mutta ilmeisesti jotain täytyy keksiä. Joka tapauksessa tulen olemaan tämän(kin) leiriputken jälkeen väsynyt, mutta luultavasti jälleen hyvin motivoitunut judoamaan. Vaikka treenihalut ovatkin olleet matalalla, halu salille on jäytänyt niinikään mielessä.
Tiivistettynä olen tänä kesänä syönyt, ollut reissun päällä ja nukkunut. Väliin on mahtunut työntekoa, yksin asumisen harjoittelua (pääasiassa henkisellä tasolla, kun en fyysisesti kotona ole ehtinyt paljoa kääntyä...), satunnaista lukemista ja mitä lie satunnaista muuta aktiviteettia.
---
En tiedä, mistä tämä yhtäkkinen Disney-innostukseni on tullut. Katson taas pätkiä netistä, ja fiilistelen ihanaa musiikkia. 'Can you feel the love tonight', 'He lives in you'.... Muun muassa. Suosittelen.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Kesäkuulumisia
HUI on nyt ohi. Samoin kesätyöt ja juhannus. Paljon on vielä edessä, enkä tälläkään kertaa ehdi monta apäivää Oulussa vanheta. Matkustelu on mukavaa, mutta kyllä se välillä ottaa vähän koville...
HUI! -kesäleiri oli tänä vuonna Lappeenrannassa. Teemana oli jännitys, ja jännä leiri olikin. Oli jos jonkinlaista ohjelmaa - kaikki hyvin suunniteltua ja mukavaa! Kaikkea uutta mukavaakin kokeiltiin, uusin niistä oli värikuula-ammunta. Näkkärinä se on aika mielenkiintoista, mutta kyllä tuo toimi. Värikuulasotaan en lähtenyt, kiipeilin sillä aikaa puissa ja sain konsultointia tehokkaiden lihaskuntoliikkeiden tekemisiseen mm. askel-kyykyihin ja punnerruksiin. Kiitos siitä! Aamulenkit kuuluivat vakio-ohjelmistoon.
Retki Lappeenrannan linnoitusalueelle oli mielenkiintoinen ja antoisa. Opas oli loistava ja kertoili luontevasti sekä linnoituksen että Suomen historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, mutta kirjoituksiin on silti hyvä kerrata vielä pikkuvihan aika. Kirjoituksiin lukemisen voisi muuten aloittaa vielä hyvän sään aikana...
Lappeenrannan torilla laulettiin joululauluja, syötiin muikkuja ja jäätelöä ja vaihdettiin tulitikkuja. Varmaan ihmiset taas katseli meidän touhua, mutta mikäs siinä. Meillä oli hauskaa. Tykästyin Lappeenrannan molempiin toreihin, ja lupailin, että vielä joskus palaan ko. kaupunkiin ajan kanssa pyörimään.
Leirille kuului toki myös perinteitä: amazing race, makkaran- ja letunpaistot, kuhanpahan-hengailu, lennokkaat jutut ja sun muut. Meitä oli leirillä iso porukka, mutta olipahan paljon ihanaa porukkaa samassa paikassa yhtäaikaa. Kiitos kaikille ohjaajille ja leiriläisille vielä kerran!
---
Juhannuksen vietin kaverin mökillä Pohjanmaalla. Vauvakuume iski pientä 4kk lapsosta hoitaessa, ja kaupassa tuli hipelöityä pienenpieniiä vaatteita. Tehtiin me muutakin: makkaraa on syöty melkein koko kesän edestä, samoin kuin lättyjä. Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli mukava ja rento. Paljon mukavampi viettää juhannusta "maalla" kuin kaupungissa. Vaikka kaupungissa kyllä olin. Mutta ei se Ouluun verrattuna kaupunki ole, sanon minä!
---
Vielä on paljon reissuja edessä: atimointia, kavereiden näkemistä, judoilua... Judosta puheen ollen, on jäänyt treenaaminen tänä kesänä aikasta vähälle. Hävettävän vähälle kyllä. Vaikka leirillä tuli vedettyä jonkinmoiset aamujumpat, ei kunnon treeniä ole taas ollut hetkeen. Puhumattakaan kunnon judotreeneistä... Nyt kun ei enää ole töitä, on pakko ryhdistäytyä, että syksyn alussa on muutakin tiedossa kun painonpudotusta. Odotan siis aika innolla judoleirejä - kaksi peräkkäin tulee olemaan rankka, mutta motivoiva ja tsemppaava kokemus.
Omassa kämpässä asuminen menee jo rutiinilla. Tässä viimeaikoina tärkeimmät kotityöt ovat olleet pyykinpesu ja tiskaaminen. Normaalia arkea pääsee elämään vasta koulun alettua elokuussa. Silti on mukava palata reissusta omaan kotiin.
HUI! -kesäleiri oli tänä vuonna Lappeenrannassa. Teemana oli jännitys, ja jännä leiri olikin. Oli jos jonkinlaista ohjelmaa - kaikki hyvin suunniteltua ja mukavaa! Kaikkea uutta mukavaakin kokeiltiin, uusin niistä oli värikuula-ammunta. Näkkärinä se on aika mielenkiintoista, mutta kyllä tuo toimi. Värikuulasotaan en lähtenyt, kiipeilin sillä aikaa puissa ja sain konsultointia tehokkaiden lihaskuntoliikkeiden tekemisiseen mm. askel-kyykyihin ja punnerruksiin. Kiitos siitä! Aamulenkit kuuluivat vakio-ohjelmistoon.
Retki Lappeenrannan linnoitusalueelle oli mielenkiintoinen ja antoisa. Opas oli loistava ja kertoili luontevasti sekä linnoituksen että Suomen historiasta. Jotain jäi jopa mieleen, mutta kirjoituksiin on silti hyvä kerrata vielä pikkuvihan aika. Kirjoituksiin lukemisen voisi muuten aloittaa vielä hyvän sään aikana...
Lappeenrannan torilla laulettiin joululauluja, syötiin muikkuja ja jäätelöä ja vaihdettiin tulitikkuja. Varmaan ihmiset taas katseli meidän touhua, mutta mikäs siinä. Meillä oli hauskaa. Tykästyin Lappeenrannan molempiin toreihin, ja lupailin, että vielä joskus palaan ko. kaupunkiin ajan kanssa pyörimään.
Leirille kuului toki myös perinteitä: amazing race, makkaran- ja letunpaistot, kuhanpahan-hengailu, lennokkaat jutut ja sun muut. Meitä oli leirillä iso porukka, mutta olipahan paljon ihanaa porukkaa samassa paikassa yhtäaikaa. Kiitos kaikille ohjaajille ja leiriläisille vielä kerran!
---
Juhannuksen vietin kaverin mökillä Pohjanmaalla. Vauvakuume iski pientä 4kk lapsosta hoitaessa, ja kaupassa tuli hipelöityä pienenpieniiä vaatteita. Tehtiin me muutakin: makkaraa on syöty melkein koko kesän edestä, samoin kuin lättyjä. Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli mukava ja rento. Paljon mukavampi viettää juhannusta "maalla" kuin kaupungissa. Vaikka kaupungissa kyllä olin. Mutta ei se Ouluun verrattuna kaupunki ole, sanon minä!
---
Vielä on paljon reissuja edessä: atimointia, kavereiden näkemistä, judoilua... Judosta puheen ollen, on jäänyt treenaaminen tänä kesänä aikasta vähälle. Hävettävän vähälle kyllä. Vaikka leirillä tuli vedettyä jonkinmoiset aamujumpat, ei kunnon treeniä ole taas ollut hetkeen. Puhumattakaan kunnon judotreeneistä... Nyt kun ei enää ole töitä, on pakko ryhdistäytyä, että syksyn alussa on muutakin tiedossa kun painonpudotusta. Odotan siis aika innolla judoleirejä - kaksi peräkkäin tulee olemaan rankka, mutta motivoiva ja tsemppaava kokemus.
Omassa kämpässä asuminen menee jo rutiinilla. Tässä viimeaikoina tärkeimmät kotityöt ovat olleet pyykinpesu ja tiskaaminen. Normaalia arkea pääsee elämään vasta koulun alettua elokuussa. Silti on mukava palata reissusta omaan kotiin.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Muuttoa, loman alkua ja kaikkea mahdollista
Muutin sitten nyt. Viikon on ollut kämppä täynnä tavaraa, ja nyt vihdoin se alkaa näyttää asuttavalta asunnolta. Hetken ei-niin-innostuneen ajanjakson (muuttoväsymystä+stressiä+koulusta henkistä stressausta, jolle en sitten lopulta tehnyt mitään vaikka olisi pitänyt) jälkeen olin tänään taas aivan täpinöissäni - onhan nyt oma kämppä!
Ostin sitten tänään sohvan. Se oli aika mielenkiintoinen tilanne - oltiin käyty KodinYkkösessä, ja olin aivan poikki. Meinasin nukkua autoon, mutta halusin silti mennä vielä vilkaisemaan aiemmin (vain kerran) näkemääni sohvaa ja samalla näyttääs en porukoille (aiemmin kun olin käynyt toisessa seurassa..). Liikkeessä lysähdin sohvaan ja aloin piristyä. Lopulta löysin itseni kassalta kuitti kädessä - tuurillani kuljetus järjestyi vieläpä samalle päivälle. Nyt sohva on kämpässä ja se sopii sinne kuin nakutettu! Tai en nyt tiedä, mutta ainakin pidän siitä paljon. Ja liikkeestä löytyi vieläpä vanha tuttu. En kylläkään muistanut häntä, mutta hän muisti minut. Oli jännä kuulla pitkästä aikaa jonkun kutsuvan minua isäni tytöksi...
Muutto oli yllättävän nopea toimenpide. Värväämäni muuttoihmiset tulivat paikalle, pakkasivat auton ja peräkärryn ja purkivat ne kämppääni. Pari autolastillista tarvittiin, mutta suurin osa meni ensimmäiseen kuormaan. En olisi uskonut. Koko toimitukseen meni vajaa puolitoista tuntia - en todellakaan arvannut, että se kävisi niin äkkiä. Mutta mikäpä siinä, kun oli monta riuskaa miestä kantamassa laatikoita yms. Järjestelynkin kanssa yllätyin - yllättävän nopeasti tavara löytää paikkansa, ja yllättävän nopeasti olen päässyt eroon muuttolaatikoista (joita tosin vielä pyörii pari nurkissa). Kaappeja on vain niin paljon, että tavara uppoaa niihin kuin väärä raha. Se vain, että niin moneen kaappiin tarvii tuolin yltääkseen ylähyllylle... Ja minä kun pidin itseäni kohtuu-pitkänä. Köh, jaa...
---
Tänään oli kevätkirkko. Olipa aikamoinen väestökato, mutta ainakin oma omatunto on puhdas. Huomenna on vielä jonkinnäköinen juhlan tapainen "pönötystilaisuus", jossa ei saada edes todistuksia. Tämmöstä son, lukio. Mutta viimeinen kesäloma taas - eipä sitä oikein osaa ajatella. Enää kolme jaksoa lukiota ensi lukuvuonna ja se on ohi. Huh!
Kursseja on suoritettu tähän mennessä 65. Ensi vuonna niitä tulee vielä parisenkymmentä lisää, eli 80 menee aika varmasti reippaastikin rikki. Keskiarvokin näyttää ihan kohtuulliselta - kun vielä nostaa muutaman aineen keskiarvoa, kokonaisuuskin alkaa jo näyttää paremmalta. Loppuen lopuksi olen melko tyytyväinen, vaikka tämä kevät onkin mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle. Tai siis enemmän, todellakin.
---
Nyt pääsenkin sujuvasti judoon, jota yhdessäkään blogissa ei voi jättää huomiotta. Graduoin oranssin vyön torstaina, ja nyt vyöarvoni on siis 4kyu. Aika jees, ja sitäpaitsi tuo vyö on aivan ihanan värinen.. Kyllä sitä kelpaa kantaa! Nyt kesällä pitäisi keskittyä kokonaisvaltaisesti kunnon nostamiseen ja lihasten vahvistamiseen. Kuntosalitreeniä siis vaan, juoksulenkkejä ja tiivistä tatamilla ravaamista. Syksyllä sitten taas matsaamaan - josko sitä paikat kestäisi.
---
Vielä yksi juttu on pakko mainita. Ehkä tämänhetkisistä "synttärilahjoista" paras on ollut kirjasäkki, jonka sain tutulta. Sieltä löytyi vaikka mitä aarteita, kuten Moliéren Saituri ja Aleksis Kiven Nummisuutarit. Olen tavattoman otettu, ja nämä pääsevät kirjahyllyssäni kunniapaikalle!
Ostin sitten tänään sohvan. Se oli aika mielenkiintoinen tilanne - oltiin käyty KodinYkkösessä, ja olin aivan poikki. Meinasin nukkua autoon, mutta halusin silti mennä vielä vilkaisemaan aiemmin (vain kerran) näkemääni sohvaa ja samalla näyttääs en porukoille (aiemmin kun olin käynyt toisessa seurassa..). Liikkeessä lysähdin sohvaan ja aloin piristyä. Lopulta löysin itseni kassalta kuitti kädessä - tuurillani kuljetus järjestyi vieläpä samalle päivälle. Nyt sohva on kämpässä ja se sopii sinne kuin nakutettu! Tai en nyt tiedä, mutta ainakin pidän siitä paljon. Ja liikkeestä löytyi vieläpä vanha tuttu. En kylläkään muistanut häntä, mutta hän muisti minut. Oli jännä kuulla pitkästä aikaa jonkun kutsuvan minua isäni tytöksi...
Muutto oli yllättävän nopea toimenpide. Värväämäni muuttoihmiset tulivat paikalle, pakkasivat auton ja peräkärryn ja purkivat ne kämppääni. Pari autolastillista tarvittiin, mutta suurin osa meni ensimmäiseen kuormaan. En olisi uskonut. Koko toimitukseen meni vajaa puolitoista tuntia - en todellakaan arvannut, että se kävisi niin äkkiä. Mutta mikäpä siinä, kun oli monta riuskaa miestä kantamassa laatikoita yms. Järjestelynkin kanssa yllätyin - yllättävän nopeasti tavara löytää paikkansa, ja yllättävän nopeasti olen päässyt eroon muuttolaatikoista (joita tosin vielä pyörii pari nurkissa). Kaappeja on vain niin paljon, että tavara uppoaa niihin kuin väärä raha. Se vain, että niin moneen kaappiin tarvii tuolin yltääkseen ylähyllylle... Ja minä kun pidin itseäni kohtuu-pitkänä. Köh, jaa...
---
Tänään oli kevätkirkko. Olipa aikamoinen väestökato, mutta ainakin oma omatunto on puhdas. Huomenna on vielä jonkinnäköinen juhlan tapainen "pönötystilaisuus", jossa ei saada edes todistuksia. Tämmöstä son, lukio. Mutta viimeinen kesäloma taas - eipä sitä oikein osaa ajatella. Enää kolme jaksoa lukiota ensi lukuvuonna ja se on ohi. Huh!
Kursseja on suoritettu tähän mennessä 65. Ensi vuonna niitä tulee vielä parisenkymmentä lisää, eli 80 menee aika varmasti reippaastikin rikki. Keskiarvokin näyttää ihan kohtuulliselta - kun vielä nostaa muutaman aineen keskiarvoa, kokonaisuuskin alkaa jo näyttää paremmalta. Loppuen lopuksi olen melko tyytyväinen, vaikka tämä kevät onkin mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle. Tai siis enemmän, todellakin.
---
Nyt pääsenkin sujuvasti judoon, jota yhdessäkään blogissa ei voi jättää huomiotta. Graduoin oranssin vyön torstaina, ja nyt vyöarvoni on siis 4kyu. Aika jees, ja sitäpaitsi tuo vyö on aivan ihanan värinen.. Kyllä sitä kelpaa kantaa! Nyt kesällä pitäisi keskittyä kokonaisvaltaisesti kunnon nostamiseen ja lihasten vahvistamiseen. Kuntosalitreeniä siis vaan, juoksulenkkejä ja tiivistä tatamilla ravaamista. Syksyllä sitten taas matsaamaan - josko sitä paikat kestäisi.
---
Vielä yksi juttu on pakko mainita. Ehkä tämänhetkisistä "synttärilahjoista" paras on ollut kirjasäkki, jonka sain tutulta. Sieltä löytyi vaikka mitä aarteita, kuten Moliéren Saituri ja Aleksis Kiven Nummisuutarit. Olen tavattoman otettu, ja nämä pääsevät kirjahyllyssäni kunniapaikalle!
torstai 24. toukokuuta 2012
Muuttopäivä lähenee...
Vaikka huone on täynnä muuttolaatikoita, tuntuu ihan
oudolta, että huomenna saa avaimet OMAAN kämppään. Tuntuu oudolta sanoa
"oma kämppä", kun ei se ole oma, mutta vähän sinne päin. Aluksi oli
selvä suunnitelma: merkkailen kaikki laatikot, niin että muuttopäivänä apuun
tulevien on helppo roudailla ne oikeisiin paikkoihin. Nyt kun vilkuilen tuota
valtavaa banaanilaatikko- ja muulaatikko –vuorta, voin kertoa että aika pahalta
näyttää… Luulen kuitenkin, että kaikki menee hyvin, ja että tästä kyllä
selvitään hengissä.
Pöytäkin
näyttää jo aivan kamalalta. Paperit lentelee ympäriinsä, ja koulukirjat ovat
hautautuneetsyyyvälle. Ja koeviikkokin painaa päälle. Ompa fiksua muuttaa juuri ennen koulun loppua!
Kävin tänään ostamasa kaikkea tarpeellista: kauhan, tiskiharjan ja mikä tärkeintä: kakkukuvun. Tuo kupu on kyllä ihan yliveto: siinä on kylmäalusta mukana. Olin kyllä aikonut ostaa muutakin, mutta en sitten löytänytkään. Pyörin ympäri kauppaa ja katselin ja hiplailin ihan kaikkea muuta kuin sitä, mitä piti etsiä.. Perus minää kaupassa.
Tilanne on hyvä: saan vaikka mitä tavaraa mukaan kotoa. Kuitenkin puutelista on pitkä - yllättävän pitkä. Toisaalta ajattelee, että samahan tuo on asettua näiden tavaroiden (kun niitä on jo kuitenkin jostain mistä lie siunaantunut valtava määrä) aloilleen ja ostaa sitten sen, mitä tuntuu tarvitseman/mikä olennainen puuttuu.
Äiti perkkasi kirjahyllyään ja antoi vapaat kädet kaivella laatikon, joka oli täynnä "hylättyjä" kirjoja. Kun sitten marssin omaan huoneeseen kirjapino kainalossa (jossa oli yli puolet kirjoista), oli kyllä aika pelastaja-olo. Ei sitä kirjoista pidä luopua... Köh..
On kauheasti kaikkea muistettavaa. Vaikka yrittää kirjoitella jonkinnäköistä listaa, ei silti muista kaikkea. Taisin kirjoitella osoitteenmuutoskortitkin kahta viikkoa liian aikaisin, vaikka muutto onkin jo viikonloppuna. Kun katselin jotain valmista muistilistaa, siellä oli "2-4 viikkoa muuton jälkeen: kirjoita osoitteenmuutoskortit ja järjestä tupaantuliaiset!" Tuparitkin taitaa tulla kuukautta liian aikaisin. Heh, mutta minkäs teet. Olen kiireinen, jos en pitäis niitä nyt, pitäisin ne syksyllä. Ehkä parempi näin - ainakin on pakko laittaa kämppä kuntoon ennen vieraiden tuloa!
Aloin muuten allergisoitua omalle huoneelle. Aamulla tuntui, että pitää niistää aivot pellolle, ja nyt kutittelee korvia, nenää ja silmiä. Ei se tämä kevät ole, se olisi tullut aiemmin, vaan varmasti tämä pöly, mikä täällä huoneessakin nyt sinkoilee edestakaisin. Puh. Olen tosiaan iloinen, kun pääsen järjestelemään paikkoja omassa kämpässä. Koottuun kirjahyllyyn, puhtaisiin kaappeihin ja pysytetylle pöydälle...
---
Huomenna on viimeinen ilmoittautumispäivä syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Tulin ajatelleeksi, että kun nyt uusin uskonnon, kannattaisiko historia jättää keväälle? Päädyin kuitenkin siihen, että kirjoittelen keväällä mieluummin kaksi-kolme ainetta kuin neljä. Meneehän se syksylläkin, kesällä vain lukee ja paljon! (sen kun näkis...)
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Maalipallokipinä roihuaa
Pari viikkoa on vierähtänyt hurjan nopeasti. Enää neljä enemmän tai vähemmän koulupäivää jäljellä, jonka jälkeen alkaa koeviikko. Koeviikko tarkoittaa töiden alkua, muuttoa ja kohta alkavaa kesälomaa... Kiirettä siis tulee pitämään.
Olin keskiviikosta perjantaihin maalipalloleirillä Pajulahdessa. Innostuin taas vaihteeksi ko. lajista, ja jos vain joka paikkaan ehtisin mukaan, voisin haluta treenata sitä enemmänkin. Meillä vain täällä pohjoisessa ei oikein ole tarpeeksi ihmisiä joukkuetta varten, jolla pääsisi edes kerran viikossa/kuukaudessa treenaamaan. Mukavaa se kyllä olisi, ja pakko se on taas yrittää rekrytä ihmisiä...
En ole vielä päässyt perille siitä, olenko yksilö- vai joukkueurheilija. Maalipallo on mukavaa vaihtelua yksilöurheilulle, ja on mahtavaa pelata ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteistyö kentällä sujuu. Yhteishenki on myös tärkeä juttu, mitä on välillä mukava kokea. Totta kai judossakin tsempataan toisia - tuttuja ja varsinkin oman seuran ihmisiä - mutta ei se ole sama asia kuin joukkueena pelaamisessa: onnistuessa ja epäonnistuessa.
Se järki tietenkin välillä puuttui tykkänään. Polvi ja nilkka kun molemmat ovat olleet/ovat enemmän tai vähemmän rikki, olivat totta kai ensisijaiset kärsijät pelikentällä. Buranaa nappaillessa ja icepoweria levitellessä kului hetki jos toinenkin, mutta pystyinpähän pelaamaan. Hyppäsin myös vähän korkeutta, kun kävimme ulkona fiilistelemässä ihanaa säätä... Rimakauhu tietenkin iski, jarrutin ja oikea nilkka (totta kai) vääntyi taas. Huippua, kohta siellä on niin paljon arpikudosta (nimim. fyssarilta opittua), että sen parantumisessa kestää ikuisuus. Ellei jo ole. Huoh.
Luulin päässeeni yli kisapettymyksestä Oulussa ja siitä, etten päässytkään tänään olevaan Koyama-shiaihin. Huomaan kuitenkin, että nyt jurppii ja pahasti, ja aina kun katson kelloa, ajattelen "Nyt olisin Rovaniemellä, ja kohta olisi punnitus.." Ja niin edelleen. Eiköhän tämä tästä. Yritän tolkuttaa itselleni, että kisoja kyllä tulee. Ja niinhän niitä tuleekin... Mutta..
---
Tulin tänä aamuna junalla kotiin. Ensimäinen positiivinen yllätys oli se, että juna oli puoli tuntia etuajassa (eläköön kaikki vanhat kunnon pikajunat!) ja toinen positiivinen juttu oli se, että viimeisetkin lumikasat olivat sulaneet pois meidän pihalta. Katselin myös jo sääennusteita, ja ensiviikon lopulla pitäisi lämmetä täälläkin. Aijjai, kesä!
Olin keskiviikosta perjantaihin maalipalloleirillä Pajulahdessa. Innostuin taas vaihteeksi ko. lajista, ja jos vain joka paikkaan ehtisin mukaan, voisin haluta treenata sitä enemmänkin. Meillä vain täällä pohjoisessa ei oikein ole tarpeeksi ihmisiä joukkuetta varten, jolla pääsisi edes kerran viikossa/kuukaudessa treenaamaan. Mukavaa se kyllä olisi, ja pakko se on taas yrittää rekrytä ihmisiä...
En ole vielä päässyt perille siitä, olenko yksilö- vai joukkueurheilija. Maalipallo on mukavaa vaihtelua yksilöurheilulle, ja on mahtavaa pelata ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteistyö kentällä sujuu. Yhteishenki on myös tärkeä juttu, mitä on välillä mukava kokea. Totta kai judossakin tsempataan toisia - tuttuja ja varsinkin oman seuran ihmisiä - mutta ei se ole sama asia kuin joukkueena pelaamisessa: onnistuessa ja epäonnistuessa.
Se järki tietenkin välillä puuttui tykkänään. Polvi ja nilkka kun molemmat ovat olleet/ovat enemmän tai vähemmän rikki, olivat totta kai ensisijaiset kärsijät pelikentällä. Buranaa nappaillessa ja icepoweria levitellessä kului hetki jos toinenkin, mutta pystyinpähän pelaamaan. Hyppäsin myös vähän korkeutta, kun kävimme ulkona fiilistelemässä ihanaa säätä... Rimakauhu tietenkin iski, jarrutin ja oikea nilkka (totta kai) vääntyi taas. Huippua, kohta siellä on niin paljon arpikudosta (nimim. fyssarilta opittua), että sen parantumisessa kestää ikuisuus. Ellei jo ole. Huoh.
Luulin päässeeni yli kisapettymyksestä Oulussa ja siitä, etten päässytkään tänään olevaan Koyama-shiaihin. Huomaan kuitenkin, että nyt jurppii ja pahasti, ja aina kun katson kelloa, ajattelen "Nyt olisin Rovaniemellä, ja kohta olisi punnitus.." Ja niin edelleen. Eiköhän tämä tästä. Yritän tolkuttaa itselleni, että kisoja kyllä tulee. Ja niinhän niitä tuleekin... Mutta..
---
Tulin tänä aamuna junalla kotiin. Ensimäinen positiivinen yllätys oli se, että juna oli puoli tuntia etuajassa (eläköön kaikki vanhat kunnon pikajunat!) ja toinen positiivinen juttu oli se, että viimeisetkin lumikasat olivat sulaneet pois meidän pihalta. Katselin myös jo sääennusteita, ja ensiviikon lopulla pitäisi lämmetä täälläkin. Aijjai, kesä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)