Niin se loma tuli, oli ja meni. Koin männäviikolla monta ahaa-elämystä, muun
muassa sen, että olen kohta asunut puoli vuotta itsekseni. Enkä oikeastaan
silti ole ehtinyt juuri kotona olla... Mihin se puoli vuotta on hurahtanut? Se
on niin pitkä aika, ettei sen luulisi mahtuvan kaapin pohjalle ihan tuosta noin
vain. Mutta niin se on näyttänyt tekevän. Kohta on joulu, sitten pitäisi jo
tietää, mihin hakee. Nimenomaan mihin, ei mitä. Sen tiedän jo.
Lomalla tuli taas koluttua Suomea ristiin rastiin, mutta tällä kertaa vain
pituussuunnassa. Pohjoisessa sai nauttia kirpakoista pakkaslenkeistä, kun taas
etelässä sai kahlata nilkkojaan myöten lumessa. Jos olisi ollut kunnon talvivaatteet mukana, olisin ollut pää edellä hangessa koko viikonlopun. Mutta kukaan ei kertonut, että lunta sataa niin paljon! Kirkasta kuutakin oli ihana katsella hyvässä seurassa... Oli ihanaa nähdä ihmisiä, joita
näkee vähän harvemmin ja yhtä ihana viettää aikaa niiden kanssa, joita näkee
vähän enemmän. Ikävä on kaikkia.
Luulisi, että kavereiden kanssa olemisesta saisi voimia arkeen. Minun tapauksessani näin ei ole, vaan koulujutut tahtovat jäädä vähälle hoidolle. Eilenkin tuli kirjoitettua äidinkielen essee iltapuhteena, vaikka aikaa olisi ollut parikin viikkoa. Tässä ei oikein auta uudenvuodenlupaukset eikä porkkanat. PITÄISI VAIN saada itseä niskasta kiinni ja kääntää muistot voimavaraksi.
Viimeviikolla tuli pyörittyä kaupungilla myös itsekseen. Liikun
pääkaupunkiseudulla omasta mielestäni jo ihan sujuvasti, eikä ongelmia ole
aikoihin ollut. Perjantaina kuitenkin pelotti jostain syystä kauheasti. En
tiedä mitä jännitin, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Ja kaiken lisäksi oli
mukavaa sombailla itsekseen. Vaikka porukalla se tietenkin on aina paljon
mukavampaa.
Olen alkanut käyttää liikkuessa valkoista keppiä, sillä kyllästyin ainaisiin pitkiin katseisiin ja ärhäköihin huomautuksiin katsoa eteen. Se tuo myös varmuutta liikkumsieen, ja vähentää stressiä huomattavasti. Kepin kanssa kun voi vain mennä, ihmiset joko väistävät tai eivät. Jos eivät, on ainakin selitys, miksi tuli törmäys. Ympäristöönkin voi kiinnittää entistä enemmän huomiota kepin kanssa liikkuessa. Kyllä, tämä kesti. Mutta nyt olen ainakin melkein sujut kepinkäytön kanssa. Tarpeeksi sujut.
Kepin kanssa tulee myös koettua mukavia ja mielenkiintoisia kohtaamisia ihmisten kanssa. On mukava seurailla ihmisten reaktioita kepinkäyttäjään. Jotkut katselevat ihmeissään, jotkut tuiskivat kaverilleen väistökäskyjä. Jotkut aukaisevat oven leveästi hymyillen, jotkut tulevat tarjoamaan apua pelokkaasti, ääni väristen. Palveluakin saa ihan erillä tavalla kuin ilman keppiä tolloillen. Se on vain pitänyt itse huomata...
Pipari- ja glögikausikin tuli avattua. Siitä innostuneena laitoin tänään talvivalot kirjahyllyyn, ja ihan mukavasti ne valaisevatkin. Jospa sitä selväisi tuosta pitkästä marraskuusta. Joulukuu onkin jo täynnä kynttilänvaloa ja piparin tuoksua, eikä tammikuuta tarvi mennä pitkälle ennenkun aurinko alkaa jo paistaa. Kyllä, kyllä tämä pitkälle ajattelu helpottaa. Ainakin joskus. Toisaalta on aivan kamalaa ajatella kevään hakuja. Tiedän mitä haluan opiskella, mutten tiedä sitä, että missä. Mietinnän alla olevia vaihtoehtoja on tosin vain kaksi, mutta niiden välillä onkin sitä kamalampaa tasapainotella.
Äh. Ja taas loppuu sanottava kesken, vaikka aloittaessa tuntui vielä olevan paljonkin järkevää juteltavaa. Ai niin, saamme varmaan vihdoin maalipallovuoron. Olen ihan innoissani, ja odotan niin sitä ensimmäistä treenikertaa. Toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin, ja salivuoro varmistuisi.
---
Tämän päivän otsikko muuten liittyy tämän päivän äikän tuntiin, jossa tehtiin kielenhuollon tehtäviä. Onpa kyllä puuduttavaa. Ja tympeää, kun luulee tietävänsä jotain, mutta sitten se onkin väärin. Yhdyssanat ovat se kompastuskivi - kun eteen tulee vähänkin erikoisempi tapasu, lipsahtaa sormi suuhun. Myös tavallisten kanssa pitää käyttää aivotoimintaa: ennen kuin, sillä tavalla, muun muassa... Välillä huomaan naureskelevani muiden yhdyssanavirheille, vaikka omillensakin riittäisi naureskeltavaa.Vuosien jankutus siitä, että 'sydämellinen' kirjoitetaan yhdellä m:llä on muuten mennyt hukkaan! Nykyään sydämeen saa mahtua kaksi ämmää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti