Kansalaisaktiivisuutta ja korinttilaisia pylväitä

Äidinkielen esseen aiheena on kansalaisaktiivisuus. "Hieman" laaja aihe, josta ei todellakaan yhdeltä istumalta saa aikaan kokonaista esseetä. Nyt viikon päässä muhineena sana alkaa pikkuhiljaa saada erilaisia sävyjä, näkökulmia ja sisältöjä.

Yllätin itseni bongaamalla yhdeksi näkökulmaksi historian. Tunnilla istuessani jäin pohtimaan, kuinka sitä osaakin nykyään ajatella asioita laajemmalta kannalta kuin ennen - näkökulmia vaihdellen ja asioita yhdistellen. Tiukan paikan tullen voi kirjoittaa esseen otsikosta kuin otsikosta, vaikkei teksti itsessään niin kovin paljoa otsikkoa käsittelisikään. Näkökulmia kun on niin paljon.

Joka tapauksessa, esseeni alkaa olla siinä vaiheessa, että sitä voisi alkaa kirjoittaa. Ainakin pohjustusta on tehty paljon, eikä tekstin määrästä pitäisi tulla puutetta. Aiheen rajaus vain on kysymysmerkkinä: miten saada aikaan tiukka paketti, jossa punainen lanka säilyy, eikä teksti mene jaaritteluksi. Yleensä kun vaikeissa aiheissa teksti juuri tuppaa sivuamaan aihetta ja pahasti...

Olen tässä vuosien varrella seurannut enemmän tai vähemmän, yleensä vähemmän, mielenkiinnolla järjestötoimintaa ja sen mukanaan tuomia vaikeuksia, mahdollisuuksia ja kontakteja. Tiedot järjestömaailmassa leviävät kulovalkean tavoin, ja parikin yhteystietoa riittää saamaan aikaan lumipallo-efektin, jonka ansiosta pienikin info saavuttaa suuren määrän ihmisiä. Vaikken ole niin kovin innoissani järjestömaailmaan sekautumisesta, olen siinä mukana joka tapauksessa. Tällä viikolla se osoittautui hyvin hyödylliseksi, sillä olen saanut idean, jonka toteuttaminen olisi juuri nyt mahdollista.

Idea sai nopeasti tuulta purjeisiinsa parin mailin avulla. Sain monen ihmisen innostumaan, ja kehittelyprosessi on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Samalla sain aiheen kansalaisaktiivisuus-esseeseeni. Aktiivisuutta on todellakin monenlaista, sanahirviö vaan taas iskee kimppuun, ja saa lukijan heti alussa takajaloilleen. Mikä kansalaisaktiivisuus?

Monet asiat niputtuvat yhteen. Ideasta sain esseen, esseestä saan lisää näkökulmia ideaan, ideasta saan tekemistä ja aivojumppaa ensikeväälle. Ensi keväänä saan toivon mukaan monen ihmisen ajattelemaan erilaisuutta ja katsomaan opiskelua toiselta näkökulmalta. Mitä jos ei näe? Miten voi lukea kirjoja? Miten voi tehdä läksyt? Miten saa kaiken infon ilmoitustauluilta? Miten pärjää liikunnantunnilla? Miten auttaa näkövammaista kaveria? Miten ottaa näkövammainen mukaan porukkaan? Millainen kaveri näkövammainen on? Mitä eroa näkövammaisen nuoren arjessa on muihin verrattuna? Kun edes tietäisi, mitä näkevät meistä näkövammaisista ajattelevat, ja mitä asioita ihmettelevät.

---

Korinttilaiset pylväät nyt sitten tulivat mieleen vain vertauskuvana. Kun kerta historiasta aloin kirjoittaa, olkoon läheisten ihmisten metafora sitten korinttilaiset tolpat. Ai miksikö? No, korinttilaiset pylväät ovat niitä hienoimpia keskiajan pylväitä. Vaikka ne ovat koristeellisia ja hienoja, on niillä myös suuri merkitys: nehän kannattelevat hartioillaan suurta rakennuksen painoa.

Viimeaikoina on taas tullut huomattua, kuinka paljon tarvitseekaan niitä läheisiä ihmisiä. Kun itse ei jaksa, on aina joku, jonka puoleen kääntyä. Yhdessä asiaa väännellessä löytyy aina jokin positiivinen puoli, joka muuttaa asiat helpommiksi. Pylväät voi ajatella niin etappeina kun tukipilareinakin - molemmat auttavat saavuttamaan päämäärän, mikä se sitten ikinä onkaan.

Joskus kun epäilee itseään ja kykyjään, on todella mieltä ylentävää kuulla, että on jollekin tärkeä, ja että joku arvostaa sellaisena kun on. Se kannustaa eteenpäin ja tuo itsevarmuuden takaisin. Sillä energialla pötkii jo pitkälle, ja kun seuraavan kerran taas väsyy, on taas edessä korinttilainen pylväs, johon voi pysähtyä nojaamaan.

Haaste: kertokaa läheisillenne, kuinka paljon välitätte heistä. Hekin ansaitsevat hyvän mielen olemassaolostaan, ja ehkä siten jaksavat jatkaa tukipilarin virkaansa.