Mä en muuten tiedä, miksi Rosvo Roope tuli nyt mieleen, mutta jostain syystä se sopii melko hyvin reissuun, jonka tein. Heidelbergiin, en Bremeniin, kuten aiemmassa blogissani väitin.
Heidelberg - pieni, vanha kaupunki. Arkkitehtuuri aivan upeaa: vanhaa ja viihtyisän näköistä. Olympic Statspünkt Rein oli iso ja mukava urheiluopisto, jossa majailimme melkein viikon. Säät olivat ihanat, aivan varmasti yli +20 astetat joka päivä, vaikken mittaria nähnytkään. Aurinko paistoi, ja kevät Saksassa oli pitkällä.
Lauantai oli puuduttava päivä: melkein 11 tuntia kestävät kisat olivat sekavat, eikä omasta kisaamisajasta ollut mitään tietoa. Päivä siis meni lämmitellessä, viiletessä, lämmetessä ja jännittäessä. Kuuden tunnin odotuksen jälkeen otin kaksi matsia, jotka olivat lyhyitä ja ylivoimaisia - löysin itseni matosta kolmesti. Toinen ottelu päättyi siihen, että hajotin olkapääni. En tiedä mikä siinä on, mutta varmaan jotain venähtänyt. Kisat loppuivat osaltani siihen. Muilla meni onneksi paremmin.
Sain jostain syystä pronssimitalin. En yhtään tiedä miksi, mutta onpahan ensimmäinen kansainvälinen mitali nyt sitten seinällä. Ehkä ne ajattelivat, että tuolle keltavoiselle pitää antaa pronssia lohdutukseksi, kun se vielä loukkaantuikin... No, näin Saksassa. Ihmesysteemit niillä. Mutta eipä kukaan ole muuta väittänytkään.
Leiri meni osaltani puolitehoilla. Oli tympeää, kun olkapää rajoitti tekemistä. Mattorandoria otin kuitenkin joka päivä, ja oman joukkueen kanssa se olikin mukavaa, kun ne osasivat varoa ja tiesivät, että mulla on vähän joka paikka rikki. Maanantaina kun vielä muljahti nilkka pystyrandorissa.
Loukkaantumisputken jatkumisesta huolimatta oli mahtava reissu. Keskiviikkona käytiin tutustumassa Heidelbergin keskustaan, ja sieltä löytyikin vaikka mitä upeita liikkeitä: kahvikauppa, suklaapuoti, monia ihanan tuoksuisia kahviloita ja ravintoloita, ihania näyteikkunoita ja jäätelöbaari, josta sai käsittämättömän hyvää jäätelöä. Ah, moinen kun löytyisi Oulusta....
Kävin tietenkin myös kirjakaupassa, ja ostin saksan kielisen kirjan. Tämä siis jatkuu: joka maasta jossa käyn, pitää saada kirja, joka on kirjoitettu ko. maan kielellä. Kreikasta löysin Odysseuksen. Vuosi sitten.
Nyrjähtäneen nilkan, hajonneen olkapään, mustan polven ja kipeiden sormien lisäksi sain mahtavan romuskan, joka puhkesi loistoonsa vasta tänään. Kotiuduin eilen (torstaina) Ouluun, ja menin sitten tietenkin töihin illalla kerhoon. Lasten kanssa ulkoillessa alkoi varpaita palella, ja tänä aamuna oli pää täynnä jotain erittäin paksua tavaraa. Nyt sitä tulee nenästä litra kaupalla, ja korvat on täysin tukossa. Onpa kiva kun aurinko paistaa, mutta joudun katselemaan sitä lasin läpi... Ainakin on lämpimämpi.
Totesin myös, ettei tuonne ulos olisi asiaa, ainakaan juokslenkille, vaikka lentsua ei olisikaan. Kävin nimittäin tekemässä ruotsin kokeen, ja tuolla lyhyellä koulumatkalla nilkka ehti ärtyä. Nyt sitä ei enää kärsi pyöritellä - se kun pyöri tuolla pottupeltomaisilla teillä hiippaillessa...
Katselin tuossa jo lentoja jonnekin helatorstain ajalle, mutta taitaapa olla sellainen ajankohta, jolloin joka suuntaan lennot maksavat hunajaa. Pitää vielä katsella, ja jos tällä kertaa saisi jonkun mukaan, voisi kyllä jossain kävästäkin... On paljon mukavampi olla ulkomailla kuin Suomessa. Tycker jag. Nih.
---
Nyt pitäisi lukea (jaksaa lukea) kokeisiin. Tämän päivän ruotsi meni aika arpapelillä, ja mun tuurilla se meinaa aika surkeaa numeroa, vaikka Ruotsi-paita olikin päällä. Onneksi torstaina alkaa pääsiäisloma, ja vasta joskus kaaaaukana tulevaisuudessa alkaa viides jakso.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Sprehen Sie Deutch?
Kleine... Und jetzt ich zu Bremen gehen will.
Jep. Eli yoihuomenna olis lähtö Bremeniin. Niin yllättäen ja puun takaa tullut reissu onkin nyt ovella, ja nyt pitää tietenkin asiaan kuuluvasti hyppiä seinille ja oireilla muutenkin. Matkakuumetta siis, ja tuntuu taas, jotta ihan liian innossaan sitä osaakin olla...
Karu todellisuus tulee varmaan vastaan, kun treenejä on kahdesti päivässä. Ja kuulemma ovat melko raskaita.... Toivottavasti jaksan muutakin kuin nukkua.. :)
Nyt on ollut parin viikon treeniputki vähemmillä lepopäivillä. Itse asiassa yhtäkään oikeaa KUNNON lepopäivää ei olekaan ollut, vaan välillä vähän löysempiä treenipäiviä. Tänäänkin käytännössä oli "palauttelupäivä", kun treeneissä keskityin lähinnä olemaan uke. Huomennakin piipahdan vain pikaisesti aukaisemassa kinttuja tien päällä, ennenkun lehahdan pk-seudulle odottelemaan perjantai-aamua. Nykin ehkä pitäisi painua pehkuihin, mutta eihän sitä malta...
Odotan Saksan matkalta paljon: uusia tekniikoita, parempaa pystyrandoria ja tietenkin paljon uusia tuttavuuksia. Ja kisaamaankin ehkä kuulemma saatan päästä....
---
Uskonnon opetaja laittoi Wilmassa viestiä, ja kuulemma jonkinnäkösen taulukon mukaan kirjotuksista olisi tulossa M. Totta kai se on aika hyvä verrattuna siihen, miltä koe tuntui, mutta en silti ole tyytyväinen. Pitäisi nyt vain malttaa odotella ne viralliset tulokset, mutta olen silti sillä kannalla, että aion kysellä uusimisten perään...
---
Söin muuten äsken iltapalaksi rahkaa, johon sekoitin jauhelihakastiketta, mansikkahilloa ja mysliä. Oli muuten aika hyvää, ja kun lopuksi vielä vähän laittoi chiliä sekaan... Joo, kuulostaa aika kornilta, mutta kokeilkaa vaikka! (piirretään taas rasti seinään.....)
Jep. Eli yoihuomenna olis lähtö Bremeniin. Niin yllättäen ja puun takaa tullut reissu onkin nyt ovella, ja nyt pitää tietenkin asiaan kuuluvasti hyppiä seinille ja oireilla muutenkin. Matkakuumetta siis, ja tuntuu taas, jotta ihan liian innossaan sitä osaakin olla...
Karu todellisuus tulee varmaan vastaan, kun treenejä on kahdesti päivässä. Ja kuulemma ovat melko raskaita.... Toivottavasti jaksan muutakin kuin nukkua.. :)
Nyt on ollut parin viikon treeniputki vähemmillä lepopäivillä. Itse asiassa yhtäkään oikeaa KUNNON lepopäivää ei olekaan ollut, vaan välillä vähän löysempiä treenipäiviä. Tänäänkin käytännössä oli "palauttelupäivä", kun treeneissä keskityin lähinnä olemaan uke. Huomennakin piipahdan vain pikaisesti aukaisemassa kinttuja tien päällä, ennenkun lehahdan pk-seudulle odottelemaan perjantai-aamua. Nykin ehkä pitäisi painua pehkuihin, mutta eihän sitä malta...
Odotan Saksan matkalta paljon: uusia tekniikoita, parempaa pystyrandoria ja tietenkin paljon uusia tuttavuuksia. Ja kisaamaankin ehkä kuulemma saatan päästä....
---
Uskonnon opetaja laittoi Wilmassa viestiä, ja kuulemma jonkinnäkösen taulukon mukaan kirjotuksista olisi tulossa M. Totta kai se on aika hyvä verrattuna siihen, miltä koe tuntui, mutta en silti ole tyytyväinen. Pitäisi nyt vain malttaa odotella ne viralliset tulokset, mutta olen silti sillä kannalla, että aion kysellä uusimisten perään...
---
Söin muuten äsken iltapalaksi rahkaa, johon sekoitin jauhelihakastiketta, mansikkahilloa ja mysliä. Oli muuten aika hyvää, ja kun lopuksi vielä vähän laittoi chiliä sekaan... Joo, kuulostaa aika kornilta, mutta kokeilkaa vaikka! (piirretään taas rasti seinään.....)
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Yo-kirjoitukset, puhuvat hevoset ja omapäiset judotreenit
"Silmiäni usko en, kun se tyttö teki sen.." Tuo biisi tuli ekana mieleen. Enkä edes tiedä, mistä ja milloin se on noussut pintaan. Sen vain tiedän, että esittäjä on 13-vuotias Robin.
Mutta selvisimpä silti yo-kirjoituksista. Enkä ymmärrä, miksen jännittänyt... Ehkä sen takia, että niin moni kielsi jännittämästä. En oikein tiedä, menikö tentti hyvin vai huonosti, vai hyvin huonosti, mutta ainakin kolme esseetä onnistui.
Kun näin kysymykset, meinasin vetää itku-potku-raivarit. Jätin ne sitten kuitenkin väliin, mutta se adrenaliinivirtaus ainakin lämmiti pari tuntia. Sainkin jotain aikaiseksi, mutta sitten alkoi palella. Tuntui, ettei ajatuskaan kulje, kun paleli niin kamalasti. En ollut ottanut neuvosta vaaria ja varautunut ylimääräisellä hupparilla, vaan ajattelin pärjääväni ohuella pitkähihaisella. Seuraavalla kerrallapa tiedän varautua. Oikeasti.
Sain oman erillisen tilan, jossa sain tehdä kokeen. Kuvittelisin, että oli luksusta saada kokonainen luokka käyttöön, sillä mitä kavereilta on kuullut, vastaavia ratkaisuja ovat olleet mm. varastot ja opettajien työhuoneet. Olin ihan tyytyväinen, kun vielä muutama päivä sitten luulin joutuvani olemaan salissa muiden kanssa.
Helpotus tuli vasta, kun lähdin judotreeneihin. Sitä ennen ehdin käydä tuulettamassa aivoja puolen tunnin juoksulenkillä. Oli mukavaa saada purkaa heti kaikki paineet jalkojen nosteluun, pystyssä pysymiseen ja puhumiseen. Oli myös mukavaa selitellä omia tuntemuksiaan, jotka olivat melko sekavat. Kysymykset siis olisivat voineet olla parempiakin...
Pikkuvieraiden lähdettyä tajusin, että minulla oli puoli tuntia aikaa ehtiä dojolle, vaikkei siellä varsinaisia treenejä ollutkaan. Olin kuitenkin ajatellut, että menen vetämään omat lihaskuntotreenit, jotta olisin jonkinlaisessa kunnossa ennen Saksaa. Olikin todella mukava olla itsekseen tatamilla - toisella puoella oli vain kaksi muuta lisäkseni. Sain juoksennella ja punnerrella rauhassa, ja tehdä taisabaki-treenejä omaan tahtiin. En sitten tiedä, kuinka oikeaoppisia nekin olivat, mutta ainakinpahan olen treenannut. Sain kunnon hiet pintaan, ja siellä pääsin lopullisesti eroon tympeästä tunteesta, joka johtui kirjoituksista.
---
Näin viimeyönä unta, että "löysin" oman hevosen. En oikein tiedä, miten ja mistä sen löysin, mutta päätin kuitenkin ottaa sen kotiin. Tai siis mummolaan, jossa olin kesälomalla (äidin mummola). Hevonen istuskeli välillä portailla ja repi kavioillaan ruohoa maasta, tarjosipa minullein syötäväksi... Sitten lopussa se oli ihan tavallinen hevonen, joka ei virkannut mitään - ravasi vain taivaallisen tasaisesti...
Mietin vain, että olikohan tuo uni nyt se viimeinen tikki tallille menosta. Joulun jälkeen on päivä päivältä tuntunut enemmän tuntunut siltä, että pitäisi päästä käymään tallilla ja saada taas tuntea hevosten silkkiturpien lämpimät hönkäilyt. Onhan siitä jo aikaakin, kun viimeksi olen hevosen selässä ollut...
Mutta selvisimpä silti yo-kirjoituksista. Enkä ymmärrä, miksen jännittänyt... Ehkä sen takia, että niin moni kielsi jännittämästä. En oikein tiedä, menikö tentti hyvin vai huonosti, vai hyvin huonosti, mutta ainakin kolme esseetä onnistui.
Kun näin kysymykset, meinasin vetää itku-potku-raivarit. Jätin ne sitten kuitenkin väliin, mutta se adrenaliinivirtaus ainakin lämmiti pari tuntia. Sainkin jotain aikaiseksi, mutta sitten alkoi palella. Tuntui, ettei ajatuskaan kulje, kun paleli niin kamalasti. En ollut ottanut neuvosta vaaria ja varautunut ylimääräisellä hupparilla, vaan ajattelin pärjääväni ohuella pitkähihaisella. Seuraavalla kerrallapa tiedän varautua. Oikeasti.
Sain oman erillisen tilan, jossa sain tehdä kokeen. Kuvittelisin, että oli luksusta saada kokonainen luokka käyttöön, sillä mitä kavereilta on kuullut, vastaavia ratkaisuja ovat olleet mm. varastot ja opettajien työhuoneet. Olin ihan tyytyväinen, kun vielä muutama päivä sitten luulin joutuvani olemaan salissa muiden kanssa.
Helpotus tuli vasta, kun lähdin judotreeneihin. Sitä ennen ehdin käydä tuulettamassa aivoja puolen tunnin juoksulenkillä. Oli mukavaa saada purkaa heti kaikki paineet jalkojen nosteluun, pystyssä pysymiseen ja puhumiseen. Oli myös mukavaa selitellä omia tuntemuksiaan, jotka olivat melko sekavat. Kysymykset siis olisivat voineet olla parempiakin...
Pikkuvieraiden lähdettyä tajusin, että minulla oli puoli tuntia aikaa ehtiä dojolle, vaikkei siellä varsinaisia treenejä ollutkaan. Olin kuitenkin ajatellut, että menen vetämään omat lihaskuntotreenit, jotta olisin jonkinlaisessa kunnossa ennen Saksaa. Olikin todella mukava olla itsekseen tatamilla - toisella puoella oli vain kaksi muuta lisäkseni. Sain juoksennella ja punnerrella rauhassa, ja tehdä taisabaki-treenejä omaan tahtiin. En sitten tiedä, kuinka oikeaoppisia nekin olivat, mutta ainakinpahan olen treenannut. Sain kunnon hiet pintaan, ja siellä pääsin lopullisesti eroon tympeästä tunteesta, joka johtui kirjoituksista.
---
Näin viimeyönä unta, että "löysin" oman hevosen. En oikein tiedä, miten ja mistä sen löysin, mutta päätin kuitenkin ottaa sen kotiin. Tai siis mummolaan, jossa olin kesälomalla (äidin mummola). Hevonen istuskeli välillä portailla ja repi kavioillaan ruohoa maasta, tarjosipa minullein syötäväksi... Sitten lopussa se oli ihan tavallinen hevonen, joka ei virkannut mitään - ravasi vain taivaallisen tasaisesti...
Mietin vain, että olikohan tuo uni nyt se viimeinen tikki tallille menosta. Joulun jälkeen on päivä päivältä tuntunut enemmän tuntunut siltä, että pitäisi päästä käymään tallilla ja saada taas tuntea hevosten silkkiturpien lämpimät hönkäilyt. Onhan siitä jo aikaakin, kun viimeksi olen hevosen selässä ollut...
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Hiihtoloman ihanuudet
On se niin ihana olla lomalla. Ja on se niin ihanaa olla Oulussa hiihtolomalla. Päivät on täynnä tekemistä: lukemista, lukemista, lukemista, lukemista.... Ja todella paljon sosiaalisia kontakteja. No, ainakin aurinko paistaa ja on hyvä ilma...
Tekisi mieli karata jonnekin. Lähteä vaan junalla joko etelään, itään tai pohjoiseen. On ihan outoa olla kotona, kun siitä lomasta, milloin viimeksi olin kotona, on jo piiiiitkä aika. En edes muista, milloin olisin viimeksi lösöttänyt viikon samassa kaupungissa. Paitsi tietenkin kesällä, mutta sitä ei lasketa, kun olin töissä.
No, ei sikäli. Onhan tässä tekemistä: yo-kirjoituksiin lukemista. Uskontoa on mennyt tässä alkuloman aikana jo kolme kirjaa, ja vielä olisi pari jäljellä. Ja sitten vielä kertausta ja kertausta, ja vielä vähän kertausta. On kyllä ollut yksi toinenkin kirja, jota olen ahkerasti lukenut - nimittäin Diana Gabaldonin Muukalainen. Puolustaudun sillä, että se sentään liittyy aiheeseen, kun siinä on vahvasti katolisia päähenkilöitä, ja kirja vilahtelee yhtenään sanoja "presbyteeri", "agnostikko", "rukousnauha" jne. Eli ei tämä ole huonoin mahdollinen kirjavalinta, nih!
Sitäpaitsi, olen saanut hyvin luetuksi, vaikka olenkin aina välillä antanut itseni uppoutua Skotlannin ylämaan tapahtumiin 1700-luvulle. Eihän sitä muutenkaan jaksaisi melkein kahta viikkoa lukea yhteen putkeen uskontoa...
Lenkkeillytkin olen. On mukavaa taas päästä juoksemaan, vaikka polvi tuntuukin vähän hassulta. En tiedä, mikä siinä on, mutta luulisin tuntemusten johtuvan vain siitä, etten ole juossut kuukauteen. Muutenkin alan olla kohta terveiden kirjoissa: voin jo tehdä punnerruksia ilman, että ranne pettää alta, eikä siihen edes satu. Ensiviikolla siis jo kevyttä randoria, ja loppukuusta "kunnonnostatusleirille" Saksaan!
Hiihtämistä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä vielä uskaltaudun ladulle tällä lomalla... On se mukavaa kun voi liikkua!
Tekisi mieli karata jonnekin. Lähteä vaan junalla joko etelään, itään tai pohjoiseen. On ihan outoa olla kotona, kun siitä lomasta, milloin viimeksi olin kotona, on jo piiiiitkä aika. En edes muista, milloin olisin viimeksi lösöttänyt viikon samassa kaupungissa. Paitsi tietenkin kesällä, mutta sitä ei lasketa, kun olin töissä.
No, ei sikäli. Onhan tässä tekemistä: yo-kirjoituksiin lukemista. Uskontoa on mennyt tässä alkuloman aikana jo kolme kirjaa, ja vielä olisi pari jäljellä. Ja sitten vielä kertausta ja kertausta, ja vielä vähän kertausta. On kyllä ollut yksi toinenkin kirja, jota olen ahkerasti lukenut - nimittäin Diana Gabaldonin Muukalainen. Puolustaudun sillä, että se sentään liittyy aiheeseen, kun siinä on vahvasti katolisia päähenkilöitä, ja kirja vilahtelee yhtenään sanoja "presbyteeri", "agnostikko", "rukousnauha" jne. Eli ei tämä ole huonoin mahdollinen kirjavalinta, nih!
Sitäpaitsi, olen saanut hyvin luetuksi, vaikka olenkin aina välillä antanut itseni uppoutua Skotlannin ylämaan tapahtumiin 1700-luvulle. Eihän sitä muutenkaan jaksaisi melkein kahta viikkoa lukea yhteen putkeen uskontoa...
Lenkkeillytkin olen. On mukavaa taas päästä juoksemaan, vaikka polvi tuntuukin vähän hassulta. En tiedä, mikä siinä on, mutta luulisin tuntemusten johtuvan vain siitä, etten ole juossut kuukauteen. Muutenkin alan olla kohta terveiden kirjoissa: voin jo tehdä punnerruksia ilman, että ranne pettää alta, eikä siihen edes satu. Ensiviikolla siis jo kevyttä randoria, ja loppukuusta "kunnonnostatusleirille" Saksaan!
Hiihtämistä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä vielä uskaltaudun ladulle tällä lomalla... On se mukavaa kun voi liikkua!
tiistai 28. helmikuuta 2012
Monen ei-niin-mukavan sattumuksen suma
Viimeaikoina on sattunut kaikkea vähemmän mukavaa. En oikein tiedä, mistä näiden asioiden laskeminen pitäisi aloittaa, ja kannattaisiko ollenkaan, mutta luulisin silti, että 26.1, jolloin polvi paukahti treeneissä, oli kaiken pahan alku ja juuri.
Puhun koko ajan siitä, että "polvi paukahti". No, kyllähän se paukahti, mutta ei siinä sitten lopulta mitään suurempaa vikaa ollut. Vain se luumustelma. Eikä polvi ole ollut kipeänä nyt varmaan kolmeen viikkoon - ainakaan kunnolla. Parina päivänä on vähän tuntunut, mutta eis itä lasketa.
Seuravaksi murtui ranne, reilu viikko polviepisodin jälkeen. Tällä hetkellä se on parantumassa hyvää vauhtia, mutta kuulemma pitäisi vielä pari viikkoa pitää tukea. Sain myös nähdä ranneluuni - olisi kiva saada röntgenkuvat itselle, jotta voisi tsekkailla radiusta lähempää... Mutta ainakin yhtäkkiä katsottuna ranneluu ei ole mitenkään hehkeän näköinen...
Sitten kuoli ukki. Hautajaiset pidettiin 24.2, ja ne olivat ukin näköiset: pienet ja vaatimattomat. Juhlavan hautajaisista teki ukin haudalle laskettu sinivalkoinen seppele muistoksi siitä, että ukki oli sotaveteraani. Hienoin ja ylpeyttä aiheuttavin tilanne oli se, kun Suomussalmen kunnan edustaja kävi laskemassa seppeleen ukin arkulle. Myös se, kun kaksi sotaveteraania muisteli muistotilaisuudessa ukkia ja jatkosodan aikoja, oli hienoa kuunneltavaa.
Olen viimeaikoina muistellut paljon kaikkea - lapsuuttani, ukkia ja isää. Niin moni asia olisi toisin, jos olisin saanut elää tämän 10 vuotta molempien vanhemien kanssa. Niin moni asia olisi toisin, ellei alzheimer ja muut sairaudet olisi vieneet ukkia... Ukki oli sinnikäs, ja eli kunnioitettavaan 89 vuoden ikään. Toukokuussa olisi tullut täyteen 90 vuotta...
Wanhojen tansseja edeltävänä torstaina (tai jo keskiviikkona) alkoi vasemmassa korvassa tuntua oudolta - aivan kun joku olisi tunkenut sinne jotain. Kävin sitten lääkärissä, epäillen poskiontelon tulehdusta. Melkein, muttei sentään. Sain viikon antibioottikuurin korvatulehdukseen. Nyt se kuuri on syöty, ja korvat alkavat olla kunnossa.
Vastoinkäymiset eivät lopu tähän, vaikka maaginen kolmen raja on jo ylittynyt. Ukin hautajaisten aikaan vasen lapani jumittui niin, ettei kättä voinut nostaa ääriasentoihin, eikä päätä kääntää kunnolla. Tämä meni parissa päivässä ohi, mutta maanantaina kuntosalilla ollessani oikea lapa jämähti. Tämä oli vasenta kipeämpi, ja kun sopivasti fysioterapeutti oli paikalla, hän yritti venytellä ja vanutella lapaani ja niskaani. Paljoa hän ei voinut tehdä, käski vain kotona hautoa kylmällä ja syödä buranaa. Tälläkin hetkellä oikea lapa on kipeä, ja sen johdosta päätäkin särkee. Se olisi kai hierojalle meno...
Olisi helpotus, jos tässä olisi nyt kaikki. Ei tarvitsisi tapahtua enää yhtään mitään - liian monet treenit on jääneet väliin, ja liian monet läksyt tekemättä. (Läksyjen tekemättömyydestä en kyllä oikeastaan voi syyttää mitään näistä vastoinkäymisistä, oikeasti, mutta aika tympeää on kököttää luku-tv:n ääressä, kun päätä särkee ja meinaa oksentaa. Tai jos lapa on kipeänä. Eikä ajatuksetkaan ole ihan kasasas pysyneet...)
---
Sain muuten ensimmäisen treeniohjelman valmentajaltani. Olisi ehkä pitänyt hommata jonkinnäköinen personal-treineri jo aiemmin, sillä tuossakin luki: "sairaana ei saa harjoitella". Monesti kun tuppaa menemään treeneihin, vaikka olisikin flunssassa. Ei siitä kauaa ole, kun olin kuntosalilla, vaikka oli lämpöä... Hyvä, että joku takoo järkeä päähän.
Innostuin muisteluista ja treeniohjelmasta sen verran, että aion nostaa vanhan ilmoitustaulun taas seinälle. Harmittaa vain, kun ei ole omaa akkuporakonetta, jolla saisi ruuvit seinään... Pitäisi toivoa moista syntymäpäivälahjaksi tai jotain, että sitten omassa kodissa selviää tällaisista hommista. Tuo ilmoitustaulu kun ei ihan tavallisilla nauloilla seinällä pysy...
Puhun koko ajan siitä, että "polvi paukahti". No, kyllähän se paukahti, mutta ei siinä sitten lopulta mitään suurempaa vikaa ollut. Vain se luumustelma. Eikä polvi ole ollut kipeänä nyt varmaan kolmeen viikkoon - ainakaan kunnolla. Parina päivänä on vähän tuntunut, mutta eis itä lasketa.
Seuravaksi murtui ranne, reilu viikko polviepisodin jälkeen. Tällä hetkellä se on parantumassa hyvää vauhtia, mutta kuulemma pitäisi vielä pari viikkoa pitää tukea. Sain myös nähdä ranneluuni - olisi kiva saada röntgenkuvat itselle, jotta voisi tsekkailla radiusta lähempää... Mutta ainakin yhtäkkiä katsottuna ranneluu ei ole mitenkään hehkeän näköinen...
Sitten kuoli ukki. Hautajaiset pidettiin 24.2, ja ne olivat ukin näköiset: pienet ja vaatimattomat. Juhlavan hautajaisista teki ukin haudalle laskettu sinivalkoinen seppele muistoksi siitä, että ukki oli sotaveteraani. Hienoin ja ylpeyttä aiheuttavin tilanne oli se, kun Suomussalmen kunnan edustaja kävi laskemassa seppeleen ukin arkulle. Myös se, kun kaksi sotaveteraania muisteli muistotilaisuudessa ukkia ja jatkosodan aikoja, oli hienoa kuunneltavaa.
Olen viimeaikoina muistellut paljon kaikkea - lapsuuttani, ukkia ja isää. Niin moni asia olisi toisin, jos olisin saanut elää tämän 10 vuotta molempien vanhemien kanssa. Niin moni asia olisi toisin, ellei alzheimer ja muut sairaudet olisi vieneet ukkia... Ukki oli sinnikäs, ja eli kunnioitettavaan 89 vuoden ikään. Toukokuussa olisi tullut täyteen 90 vuotta...
Wanhojen tansseja edeltävänä torstaina (tai jo keskiviikkona) alkoi vasemmassa korvassa tuntua oudolta - aivan kun joku olisi tunkenut sinne jotain. Kävin sitten lääkärissä, epäillen poskiontelon tulehdusta. Melkein, muttei sentään. Sain viikon antibioottikuurin korvatulehdukseen. Nyt se kuuri on syöty, ja korvat alkavat olla kunnossa.
Vastoinkäymiset eivät lopu tähän, vaikka maaginen kolmen raja on jo ylittynyt. Ukin hautajaisten aikaan vasen lapani jumittui niin, ettei kättä voinut nostaa ääriasentoihin, eikä päätä kääntää kunnolla. Tämä meni parissa päivässä ohi, mutta maanantaina kuntosalilla ollessani oikea lapa jämähti. Tämä oli vasenta kipeämpi, ja kun sopivasti fysioterapeutti oli paikalla, hän yritti venytellä ja vanutella lapaani ja niskaani. Paljoa hän ei voinut tehdä, käski vain kotona hautoa kylmällä ja syödä buranaa. Tälläkin hetkellä oikea lapa on kipeä, ja sen johdosta päätäkin särkee. Se olisi kai hierojalle meno...
Olisi helpotus, jos tässä olisi nyt kaikki. Ei tarvitsisi tapahtua enää yhtään mitään - liian monet treenit on jääneet väliin, ja liian monet läksyt tekemättä. (Läksyjen tekemättömyydestä en kyllä oikeastaan voi syyttää mitään näistä vastoinkäymisistä, oikeasti, mutta aika tympeää on kököttää luku-tv:n ääressä, kun päätä särkee ja meinaa oksentaa. Tai jos lapa on kipeänä. Eikä ajatuksetkaan ole ihan kasasas pysyneet...)
---
Sain muuten ensimmäisen treeniohjelman valmentajaltani. Olisi ehkä pitänyt hommata jonkinnäköinen personal-treineri jo aiemmin, sillä tuossakin luki: "sairaana ei saa harjoitella". Monesti kun tuppaa menemään treeneihin, vaikka olisikin flunssassa. Ei siitä kauaa ole, kun olin kuntosalilla, vaikka oli lämpöä... Hyvä, että joku takoo järkeä päähän.
Innostuin muisteluista ja treeniohjelmasta sen verran, että aion nostaa vanhan ilmoitustaulun taas seinälle. Harmittaa vain, kun ei ole omaa akkuporakonetta, jolla saisi ruuvit seinään... Pitäisi toivoa moista syntymäpäivälahjaksi tai jotain, että sitten omassa kodissa selviää tällaisista hommista. Tuo ilmoitustaulu kun ei ihan tavallisilla nauloilla seinällä pysy...
lauantai 18. helmikuuta 2012
Wanhojen tanssit ja muuta kivaa
Eilen oli Wanhojen päivä. Aikamoista... Nyt se on ohi.
Torstaina tanssittiin vanhemmille, perjantaina alakoululle, yläkoululle ja lopulta kokoonnuttiin tanssimaan kaikki Oulun lukiot. Oli kyllä hieno tanssia 4500 ihmisen edessä... Varsinkin alku ja loppu olivat loistohetkiä. Enemmittä kämmeittäkin selvittiin, ainakaan minulle ei mitään suurempia tapahtunut.
Ouluhallilta mentiin syömään pienellä porukalla SokeriJussin kievariin, ja sieltä jatkettiin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla. Oli aivan upea esitys, ja päätin, että tuon käyn katsomassa uudestaan. Jorma Uotinenkin pyörähti paikalla...
Illalla nukutti todella makeasti. Pari yötä 5-6 tunnin yöunilla peräkkäin alkoi vaatia veronsa, ja kyllä kolmet tanssit perjantaina vaikuttivat myös vireystilan matalasuhdanteeseen...
Torstaista asti minulla on ollut korvassa outo tunne. Tuntuu, kuin joku tunkisi sinne koko ajan sellaista juttua, millä ne lääkärissä katsovat korvaan. Tänään sitten hoksasin, että hei, mullahan taitaa olla poskiontelon tulehdus, kun tunne ei millään lakkaa olemasta. Ensviikolla siis hammaskontrollin lisäksi tutkituttamaan poskiontelot, ja sitäseuraavalla viikolla rannekontrolliin... Tuota, jonkinnäköistä kierrettä/putkea havaittaivssa? Jep.
Kouluhommatkin pätkii. Edelleen kaksi uskonnon esseetä roikkuu tekemättöminä, ja äidinkielen prosessiessee ja ruotsin ainekin alkavat pukata päälle. Ruotista olisi myös koe ensiviikolla, tosin pieni, kahden kappaleen koe vain.. Mutta silti. Ja viimejakson numeroilla ei kamalasti leuhkita.
Torstaina tanssittiin vanhemmille, perjantaina alakoululle, yläkoululle ja lopulta kokoonnuttiin tanssimaan kaikki Oulun lukiot. Oli kyllä hieno tanssia 4500 ihmisen edessä... Varsinkin alku ja loppu olivat loistohetkiä. Enemmittä kämmeittäkin selvittiin, ainakaan minulle ei mitään suurempia tapahtunut.
Ouluhallilta mentiin syömään pienellä porukalla SokeriJussin kievariin, ja sieltä jatkettiin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla. Oli aivan upea esitys, ja päätin, että tuon käyn katsomassa uudestaan. Jorma Uotinenkin pyörähti paikalla...
Illalla nukutti todella makeasti. Pari yötä 5-6 tunnin yöunilla peräkkäin alkoi vaatia veronsa, ja kyllä kolmet tanssit perjantaina vaikuttivat myös vireystilan matalasuhdanteeseen...
Torstaista asti minulla on ollut korvassa outo tunne. Tuntuu, kuin joku tunkisi sinne koko ajan sellaista juttua, millä ne lääkärissä katsovat korvaan. Tänään sitten hoksasin, että hei, mullahan taitaa olla poskiontelon tulehdus, kun tunne ei millään lakkaa olemasta. Ensviikolla siis hammaskontrollin lisäksi tutkituttamaan poskiontelot, ja sitäseuraavalla viikolla rannekontrolliin... Tuota, jonkinnäköistä kierrettä/putkea havaittaivssa? Jep.
Kouluhommatkin pätkii. Edelleen kaksi uskonnon esseetä roikkuu tekemättöminä, ja äidinkielen prosessiessee ja ruotsin ainekin alkavat pukata päälle. Ruotista olisi myös koe ensiviikolla, tosin pieni, kahden kappaleen koe vain.. Mutta silti. Ja viimejakson numeroilla ei kamalasti leuhkita.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Treenitauko jatkuu, tanssimaraton alkaa
Yritin tänään mennä pokkana dojolle, että joo, kyllähän minä voin jo mennä treeneihin. Mutta ei. Ranne on nyt sanonut sopimuksen irti, eikä suostu yhteistyöhön. Ovia ei voi aukoa vasurilla, eikä mitään painavaa nostella. Ehkä nyt vihdoin on aika marssia (jälleen) lääkärin pakeille ja haluta röntgenit.
On kamalaa jatkaa treenitaukoa. Kolmas viikko alkaa, ja tatamille on kamala polte. Kävin katselemassa junnujen treenejä ja teki niin mieli kipaista sekaan. Jutttelin tuoreen valmentajani kanssa, ja moni asia ainakin itsellä ratkesi. Kotiin päästyäni hypin seinille innosta... Olenko vähän hitaasti lämpiävä?
Polvi on ollut oireeton nyt viikon. Huomenna alkaa tanssimaraton - huomenna on koulun kenraaliharjoitukset, keskiviikkona kaikkien lukioiden treenit ja torstaina esitetään vanhemmille ja sukulaisille. Perjantaina tanssitaan kolmesti - luultavasti viimeiset tanssit menevät buranan voimalla. Tai en tiedä, sen näkee huomenna, miten kinttu kestää. Rannetta tanssiessa ei onneksi tarvita, oli tuomio mikä hyvänsä.
Uskontoa pitäisi alkaa lukea nyt urakalla, eikä varmaan tekisi pahitteeksi katsella kirjoja vähän joka päivä. Kohtahan on jo hiihtoloma, ja sen jälkeen heti kirjoitkset. Tosin, yksi uskonnon kurssi on vielä vähän levällään, ja se pitäisi äkkiä saada alta pois. Ehkä siis tämän sijasta alankin kirjoitella UE5:sen esseitä.
---
Yhden käden punnerrukset on muuten hankalia - varsinkin jos yrittää käsi selän takana miesten punnerruksia... Ehkä siis aloitan vähän matalammalta tasolta, etten tipu kovin korkealta... Toista kertaa...
On kamalaa jatkaa treenitaukoa. Kolmas viikko alkaa, ja tatamille on kamala polte. Kävin katselemassa junnujen treenejä ja teki niin mieli kipaista sekaan. Jutttelin tuoreen valmentajani kanssa, ja moni asia ainakin itsellä ratkesi. Kotiin päästyäni hypin seinille innosta... Olenko vähän hitaasti lämpiävä?
Polvi on ollut oireeton nyt viikon. Huomenna alkaa tanssimaraton - huomenna on koulun kenraaliharjoitukset, keskiviikkona kaikkien lukioiden treenit ja torstaina esitetään vanhemmille ja sukulaisille. Perjantaina tanssitaan kolmesti - luultavasti viimeiset tanssit menevät buranan voimalla. Tai en tiedä, sen näkee huomenna, miten kinttu kestää. Rannetta tanssiessa ei onneksi tarvita, oli tuomio mikä hyvänsä.
Uskontoa pitäisi alkaa lukea nyt urakalla, eikä varmaan tekisi pahitteeksi katsella kirjoja vähän joka päivä. Kohtahan on jo hiihtoloma, ja sen jälkeen heti kirjoitkset. Tosin, yksi uskonnon kurssi on vielä vähän levällään, ja se pitäisi äkkiä saada alta pois. Ehkä siis tämän sijasta alankin kirjoitella UE5:sen esseitä.
---
Yhden käden punnerrukset on muuten hankalia - varsinkin jos yrittää käsi selän takana miesten punnerruksia... Ehkä siis aloitan vähän matalammalta tasolta, etten tipu kovin korkealta... Toista kertaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)