Nojoo, nyt meni ihan häneksi tämä homma...
Säntäsin eilen taas kauhealla kiireellä treeneihin, kuten tavallista torstaisin. Alkutreenit meni hyvin - oli pitkästä aikaa alkulämppäreinä muutakin kun juoksua. Kottikärryiltiin, oltiin omenavarkaita (punnerruksia) ja tehtiin yleisliikkeitä (etunojapunnerrus - ylös - etunojapunnerrus - ylös). Käytiin läpi pari käsilukkoa (jujikatame, miten nyt kirjotetaankaan (en jaksa tarkistaa)) ja se hyökkäykseen.
Siirryttiin pystytekniikoihin ja kuten tavallista ennen heittoja - tehtiin ukemeja. Uusi tatami on tympeän kova, eikä siinä oikein uskalla kunnolla tehdä mitään. Ukemia varsinkaan. Jotenkuten ukemeista selvittyämme siirryttiin vihdoin heittoihin.
Tällä kertaa minulle ei ollut sopivaa paria, joka olisi ollut lähellekään painoiseni. Nappasin sitten vain ensimmäisen silmiini osuvan judokan pariksi, ja aloimme treenailla. Morote meni näpppärästi. Samoin uusin harjoitelemamme lonkkaheitto (en muista, onko se harai-goshi vai goshi-guruma). Sitten aloin kokeilla heittoa, jonka olin oppinut kilpatreeneissä. Ensimmäisellä kerralla uke ei lähtenyt minnekään - horjutus puuttui. Seuraavalla kerralla lähti pienen väännön jälkeen, mutta niin lähdin minäkin - ja polvi. Kuului mukava rusahdus, ja makasin maassa kyljelläni polvea pidellen. Jälkeenpäin ajateltuna oli hassua, kuinka tyynesti tilanteeseen suhtauduin. Tuntui siltä, kuin olisi joskus aiemminkin ollut samanlaisessa tilanteessa. Ajattelin jotakuinkin: "Jaaha, näin siinä sitten kävi. Au, onpas kipeä polvi..."
Ensiapu oli nopea, ja polven kipu hellitti, kun siihen sai kylmää. Illalla nappasin buranan ja nukuin tyytyväisenä yön yli.
Nyt aamulla polvi alkoi taas osoittaa mieltään - kun sitä alkoi rasittaa. Eilen sanoivat dojolla, että pitää heti mennä näyttämään sitä jonnekin, ja nyt minut sitten kiikutetaan ortopedille. Minusta se on vähän ylireagointia, mutta ehkä se loppujen lopuksi on parasta - eipähän sitten ala kummitella myöhemmin, kuten nilkan kanssa kävi pari vuotta sitten.
Tällaista se on se muka-urheilijan elämä. Ehkä joku päivä vielä voin lukea itseni oikeaksi urheilijaksi. Ja niinhän ne sanovat, että "Urheilija ei tervettä päivää nää." Sitä odotellessa, ja sitä jo lyhyttäkin lyhyemmän yleisurheilu "uran" vuoksi maistaneena...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti