Samaa voisin sanoa koulukirjoista.
En suinkaan käyttänyt viimeistä lomaviikkoani lukemalla ahkerasti rästissä olevia koulujuttuja, tai kertaamalla uusinta- ja korotuskokeita varten. Ei, olen sen sijaan urheillut. Tänäkin aamuna kävin avaamassa hiihtokauden, ja hiihdin viitisen kilometriä. Puoli tuntia sitten tulin neljän kilometrin kävelylenkiltä. Mutta tämä jälkimmäinen oli kyllä vahinko, sillä alunperin tarkoitus oli lähteä vain käymään kirjastolla äidin kaverina, palauttamassa kirjoja.
Nyt on sitten sunnuntai-iltapäivä, ja huomaan, ettei englannin ainetta ole aloitettu, että ylihuomisen puhe on suunnittelematta, matikan testiin on lukematta, korvaavat tehtävät on tekemättä ja vain uskontoa on luettu kokeeseen, jonka päivämäärää en vieläkään tiedä. Ainoat positiiviset asiat, jotka ovat tällä lomalla liipanneet läheltä koulua, olivat yllättävän hyvä saksan numero (itsenäinen) ja Siiranmäen päiväkirjan osto (Valde Hämäläisen sotapäiväkirjaa vuosilta 1941-44).
Aloinkin tuossa pohdiskella, mihinkä sitä nyt pitäisi oikein panostaa. Heikompiin aineisiin koulussa, vai vahvoihin reaaleihin? Vai urheiluun? No, tämä vuosi on ainakin alkanut hyvin liikunnallisesti, ja jatkuu samaa tahtia helmikuun puoleen väliin. Ja sittenhän ne vasta parhaat hiihtosäätkin alkavat... Mutta ennen keväthankia pitää käydä aukaisemassa kilpailukokemus judon saralta ja tunnustella, miltä se yleisurheilu tauon jälkeen taas kisakentillä maistuu.
Aikoinaan olisi pitänyt olla luja ja mennä urheilulukioon. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, ettei uskalla lähestyä ryhmänohjaajaa poissaoloviesteillä, kun niitäkin on erinäisten reissujen takia kertynyt jo jonkin verran. Eikä sairastellakaan uskalla. Onneksi meillä on rento ja mukava ryhmänohjaaja, joka aina vain muistuttaa korvaavien tehtävien hakemisesta. Silti odotan kauhulla edessä olevia kisaviikonlopun takia tulevien poissaolojen ilmoituksia...
Mutta ei tämän ollut tarkoitus olla blogi, jossa kirjoitan vain ongelmista ja valitan motivaatio-ongelmista...
Olen jo pitkään haikaillut takaisin tallille. Tai oikeastaan väliä, jolloin en olisi haikallut, ei ole oikein ollutkaan. Tuntuu vain siltä, että koko ajan on niin kiire, ettei minnekään tallille ehdi. Vaikka oikeasti tässä koko syksyn olisi ollut montakin tilaisuutta ottaa ja piipahtaa moikkaamassa heppoja, tallituttuja ja tallikoiraa. Nyt lupaan itselleni, että kunhan olen päässyt kirjoituksista (ensimmäinen kevät) läpi, menen tallille.
Yritin muuten aloittaa tuossa vuodenvaihteessa skarppaamisen. Olen täysin kypsynyt karppaamiskeskusteluille, enkä yhtään ymmärrä moista touhua. Olen pahoillani, ,jos joku nyt suuttuu ja hyppii seinille tuon kommentin jälkeen, mutta tosi on, ettei se ole terveellistä. Tässä juuri ja juuri pakkolliset biologian kurssit käytyäni olen päätynyt siihen, että parasta on olla lähtemättä mukaan tämmöisiin hömpötyksiin tai muoti-ilmiöihin.
Eksyin taas vähän aiheesta. Niin, yritin siis aloittaa skarppaamisen. Osaltani ehkä arvostellen karppaamista, osaltani selvitäkseni tiukasta kahdesta ja puolesta kuukaudesta, jonka voin todeta melko täydeksi kalenteria katsellessani. Skarppaus on alkanut aika kehnosti, mutta onhan tässä vielä 357 päivää aikaa skarpata! Muuten en kovin tehnyt uuden vuoden lupauksia. Se vähän jäi, kuten viimevuonnakin.
Voisin nyt vähän skarpata ja hoitaa ainakin sen englanin puheen suunnittelun pois alta. Siispä kynä kauniiseen kätöseen ja käsiksi kirjaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti