Pari viikkoa on vierähtänyt hurjan nopeasti. Enää neljä enemmän tai vähemmän koulupäivää jäljellä, jonka jälkeen alkaa koeviikko. Koeviikko tarkoittaa töiden alkua, muuttoa ja kohta alkavaa kesälomaa... Kiirettä siis tulee pitämään.
Olin keskiviikosta perjantaihin maalipalloleirillä Pajulahdessa. Innostuin taas vaihteeksi ko. lajista, ja jos vain joka paikkaan ehtisin mukaan, voisin haluta treenata sitä enemmänkin. Meillä vain täällä pohjoisessa ei oikein ole tarpeeksi ihmisiä joukkuetta varten, jolla pääsisi edes kerran viikossa/kuukaudessa treenaamaan. Mukavaa se kyllä olisi, ja pakko se on taas yrittää rekrytä ihmisiä...
En ole vielä päässyt perille siitä, olenko yksilö- vai joukkueurheilija. Maalipallo on mukavaa vaihtelua yksilöurheilulle, ja on mahtavaa pelata ihmisten kanssa, joiden kanssa yhteistyö kentällä sujuu. Yhteishenki on myös tärkeä juttu, mitä on välillä mukava kokea. Totta kai judossakin tsempataan toisia - tuttuja ja varsinkin oman seuran ihmisiä - mutta ei se ole sama asia kuin joukkueena pelaamisessa: onnistuessa ja epäonnistuessa.
Se järki tietenkin välillä puuttui tykkänään. Polvi ja nilkka kun molemmat ovat olleet/ovat enemmän tai vähemmän rikki, olivat totta kai ensisijaiset kärsijät pelikentällä. Buranaa nappaillessa ja icepoweria levitellessä kului hetki jos toinenkin, mutta pystyinpähän pelaamaan. Hyppäsin myös vähän korkeutta, kun kävimme ulkona fiilistelemässä ihanaa säätä... Rimakauhu tietenkin iski, jarrutin ja oikea nilkka (totta kai) vääntyi taas. Huippua, kohta siellä on niin paljon arpikudosta (nimim. fyssarilta opittua), että sen parantumisessa kestää ikuisuus. Ellei jo ole. Huoh.
Luulin päässeeni yli kisapettymyksestä Oulussa ja siitä, etten päässytkään tänään olevaan Koyama-shiaihin. Huomaan kuitenkin, että nyt jurppii ja pahasti, ja aina kun katson kelloa, ajattelen "Nyt olisin Rovaniemellä, ja kohta olisi punnitus.." Ja niin edelleen. Eiköhän tämä tästä. Yritän tolkuttaa itselleni, että kisoja kyllä tulee. Ja niinhän niitä tuleekin... Mutta..
---
Tulin tänä aamuna junalla kotiin. Ensimäinen positiivinen yllätys oli se, että juna oli puoli tuntia etuajassa (eläköön kaikki vanhat kunnon pikajunat!) ja toinen positiivinen juttu oli se, että viimeisetkin lumikasat olivat sulaneet pois meidän pihalta. Katselin myös jo sääennusteita, ja ensiviikon lopulla pitäisi lämmetä täälläkin. Aijjai, kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti